Suomen erikoisin hautausmaa?

Nakkilan Leistilä

Vierailin marraskuussa 2020 kotipaikkakunnallani Nakkilassa.  Päätin käydä kirkon vieressä olevan hautausmaan lisäksi toisella vähän erilaisella hautausmaalla.  Tiesin sen olemassaolon, mutta en ollut siellä koskaan ennen vieraillut.  Sain hyvät ohjeet paikan löytämiseksi.  Leistilän risteyksestä ajetaan vähän matkaa Hormistoon päin.  Paikka on keskellä peltoa, mutta näkyy tielle. Mitään viittoja tai muita opasteita ei ole.  Hautausmaalle ei ole tehty mitään polkua.  Onneksi olin varannut saappaat mukaan.  Muuten matka läpi kostean kynnetyn pellon olisi jäänyt tekemättä.  

Miksi täällä on tällainen hautapaikka?  Vastaus tulee tämän jutun lopussa.  Tähän väliin muita erilaisia hautapaikkoja ja hautausmaita.

Sibeliuksen hauta Ainolassa

Ainolan kävijät muistavat hyvin Jean Sibeliuksen (1865-1957) ja hänen vaimonsa Ainon (1871-1969) haudan.  Sukututkimusseuran retki keväällä 2013 tehtiin Tuusulanjärven kulttuurikohteisiin. 

Alpo Jaakolan hauta Loimaalla

Kesällä 2020 teimme retken Loimaalle ja kävimme Alpo Jaakolan patsaspuistossa.  Yllätyin, kun alueelta löytyi Alpo Jaakolan (1929-1997) ja hänen toisen vaimonsa Marjan (1938-2012) hauta.

Nottbeckien hautausmaa

Nottbeck-suvun yksityinen hautausmaa sijaitsee Tampereen Lielahden kaupunginosassa Lielahden kartanon lähellä. Hautausmaa on rauta-aidan ympäröimä. Siellä on kappeli ja seitsemän hautaa. Alueelle on haudattu yhteensä kymmenen Nottbeck-suvun jäsentä. Alueesta on tehty inventointiraportti marraskuussa 2009.

Nottbeckien hautausmaalle on haudattu Wilhelm von Nottbeck , hänen vaimonsa Marie Elise Costance, neljä heidän seitsemästä pojastaan, kahden avioituneen pojan puolisot sekä kolmannesta polvesta kaksi henkilöä, keskenään avioituneet serkukset. Hautaukset ajoittuvat vuosille 1885–1997 ja koostuvat seitsemästä arkkuhautauksesta ja kolmesta Sveitsistä tuodun uurnan hautauksesta.

Alueen vanhin hauta on Ernst von Nottbeckin hauta. Ernst von Nottbeck kuoli puukotuksen seurauksena saamiinsa vammoihin tammikuussa 1885. Kuoleman yksityiskohdat eivät ole koskaan selvinneet, joten tapaus herätti aikanaan suurta huomiota ja siitä kulki Tampereella erilaisia tarinoita.

Liuksialan kartanon hautausmaa

Kangasalla Liuksialan kartanon mailla on kappeli, jonka yhteydessä Meurman-suvun hautausmaa.  Nykymuodossaan hautausmaa on perustettu 1930-luvulla.  Suvun tunnetuin henkilö Agathon Meurman on haudattu Kangasalan kirkon vieressä olevalle hautausmaalle.

Hautausmaa-alue on mäntyvaltainen metsäsaareke Liuksialan kartanoon johtavan koivukujan vasemmalle puolelle avautuvan peltoaukean keskellä. Alueella on pieni kappeli, joka on ympäröity kivi- ja kuusiaidalla.  Paikalla on sijainnut myöhäisrautakautinen (800-1200 jKr.) kalmisto ja tämän jälkeen Kangasalan ensimmäinen kirkko.

Kauko Ikosen hauta

Selitys hautaan Nakkilan Leistilän pellolla tulee tässä: Toukokuun 9. päivä 1947 ilmavoimien koneet (4+2 konetta) olivat tekemässä taisteluharjoitusta.  Yksi koneista joutui hallitsemattomaan syöksyyn.  Koneesta irtosi ilmassa osia ja syöksy muuttui pystysuoraksi putoamiseksi. Kapteeni Kauko Ikosen ohjaaman Myrsky-koneen alastulopaikka on muistokivellä ja takorautaisella aitauksella suojattu hautapaikka.  Seudun erikoislaatuisesta maaperästä johtuen koneen runko moottoreineen tunkeutui niin syvälle liejuun, ettei sitä saatu sieltä nostetuksi.  Tuloksettomiksi jääneitä kaivauksia tehtiin yhdeksän metrin syvyyteen asti.

Hävittäjälentäjä kapteeni Kauko Kullervo Ikonen synt. 20.8.1918 Sortavalassa lepää tässä hautautuneena syöksyttyään maahan 9.5.1947.  Tämä paikka on vihitty hänen viimeiseksi leposijakseen, jota kunnioittaakseen lentäjätoverit pystyttivät patsaan.

Kotimaisten Myrsky-hävittäjien lyhyeksi jäänyt historia oli täynnä vastoinkäymisiä.  Onnettomuuksissa tuhoutui useita koneita, kolme ohjaajaa sai surmansa.  Ikosen onnettomuuden jälkeen konetyyppi määrättiin välittömästi lentokieltoon.   

Jaakko Hyvösen kirjasta Kohtalokkaat lennot 1945-1988  voi lukea onnettomuuden yksityiskohdat.

Tiedätkö muita erilaisia hautausmaita?

Pyynikin kirkkopuisto on tamperelaisille tuttu paikka. Siellä on Wilhelm von Nottbeckin kolmannen, synnytyksen yhteydessä kuolleen pojan muistokivi.  Pitkäniemen sairaalan hautausmaa on ollut myös esillä. Tiedätkö muita erilaisia hautapaikkoja Pirkanmaan alueelta?  Odotan vihjeitä tämän tekstin kommentteihin.

Kirjoittaja: Heikki Nurmi
Kuvat: Heikki Nurmi

2 thoughts on “Suomen erikoisin hautausmaa?

  1. Löysin tänään useista vanhoista sanomalehdistä äitini pikkuserkun kuolintiedon heinäkuulta 1937. Hän kuoli Vallisaaren suuressa räjähdysonnettomuudessa Suomenlinnassa. Hallituksen toimesta oli onnettomuuden uhreille järjestetty viimeinen leposija Piperin puiston reunustalle. 12 uhrista 11 haudattiin paikkaan, josta näkyy Vallisaari. Paikalle pystytettiin 1951 Mortuis-muistomerkki:
    https://www.hamhelsinki.fi/sculpture/mortuis-elsi-borg/

    Erikoinen sukututkimuslöytö!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *