Vuonna 1880 Tukholmassa oli perustettu työväelle suunnattu Stockholms arbetarinstitut, joka keskittyi valistuksen ja tieteellisen tiedon levittämiseen. Tämä toimi mallina, kun Suomen suurruhtinaskunnan suurimpaan työväenkaupunkiin Tampereelle perustettiin Tampereen työväenopisto vuonna 1899. Siellä opetettiin muun muassa historiaa, taloustiedettä, terveysoppia, fysiikkaa ja laulua. Noin puolet opiskelijoista oli käynyt korkeintaan osan kansakoulua.

Tampereen opiston toiminnasta otettiin oppia seuraavien opistojen perustamiseen. Vuonna 1907 perustettiin Oulun työväenopisto, Vaasan työväenopisto ja Viipurin työväenopisto. Seuraavana vuonna Turussa alkoi toimia Turun suomenkielinen työväenopisto ja ruotsinkielinen työväenopisto. Kotkan työväenopisto aloitti toimintansa vuonna 1911. Vuonna 1914 toimintansa aloittaneella Helsingin työväenopistolla oli suomen- ja ruotsinkieliset osastot.

1800-luvun lopulla työväen sivistystoiminnasta kantoi huolta Tampereen työväenyhdistys, joka kuului niin sanottuun wrightiläiseen työväenliikkeeseen. Liike sai nimensä perustajansa huonekalutehtailija Viktor Julius von Wrightin mukaan. Wrightiläisyys oli suomalaisen työväenliikkeen varhaisin suuntaus ja kukoisti vuosina 1886–1894. Liike sai enemmän kannatusta sivistyneistön kuin työläisten parissa, ja se kuihtuikin pian pois työväestön omaehtoisten työväenyhdistysten ja sosiaalidemokratian vallatessa alaa.

Ajatus Tampereen työväenopistosta syntyi työväenyhdistyksen piirissä vuonna 1892,  Yhdistyksen sihteeri ja toimittaja Kaarle Rehnström (myöhemmin Riukuniemi) esiintyi ajatuksen herättäjänä. Hän vetosi Tukholmaan perustetun työnväenopiston suureen menestykseen ja totesi, että ”lukusalien ja lainakirjastojen perustaminen ei yksin riitä, sillä sellainen henkilö, joka ei ole saanut minkäänlaista opetusta, ei voi niitä täysin määrin hyväkseen käyttää. Toivottua tulosta ei myöskään saavuteta tilapäisillä luennoilla ja alkeisoppijaksoilla, koska niistä saadut tiedot jäävät sittenkin liian hajanaisiksi.” Rehnström totesi vielä, että oltiin samalla puuhaamassa ”jatkokursseja kansakouluihin ja maaseudulle kansanopistoja, mutta kaupunkilaistyöväestö ei voi kansanopistoihin ottaa osaa ja kansakoulun jatkokurssia voivat hyväkseen käyttää ainoastaan kansakoulun käyneet, joita työväen keskuudessa on pieni prosentti. Mutta on olemassa toinen työväen valistuskeino, jonka voisi meidänkin maassamme Englannin ja Ruotsin tapaan ottaa käyttöön.” Se on keino, ”jonka keksimisestä eräs etevä tiedemies prof. H. Gylden on lausunut, että sen voi asettaa minkä tieteellisen keksinnön rinnalle tahansa. Tämä keino on laitos, jota sanotaan työväenopistoksi.”

Aloitteesta keskusteltiin työväenyhdistyksen kokouksessa, mutta se ei saanut tuolloin tukea yhdistyksen vaikutusvaltaisimpien jäsenten taholta.

Suurella lämmöllä työväenopiston välttämättömyydestä kirjoitti maisteri Aukusti Dahlberg (myöhemmin Alhovuori) 1894 työväenyhdistyksen toimittamassa Työväen kalenterissa. Hän kirjoitti, että kun työväen sivistys- ja yleinen tietotaso on saatava kohoamaan, niin esitelmät ja luennot … sarjaluennotkin, ovat suureksi osaksi tilapäistä työtä, jossa korkeintaan saattaa luoda jonkinlaisia kuvauksia, yleisiä piirteitä esitettävästä aineesta ja vielä useammin jostain sen osasta. Ei päästä esittämään järjestelmällistä, yhtenäistä, tieteellistä kokonaisuutta.

Tampereen Reaalilyseon lehtorit vapaaherra Eino Sakari Yrjö-Koskinen ja Verner Malinen ryhtyivät Suomalaisessa klubissa yhteisin ajatuksin vuoden 1898 alussa edistämään työväenopiston perustamista. He saivat aikaan, että klubi nimitti seitsenmiehisen komitean asiaa valmistelemaan. Komitea esitteli kuukauden päästä yksityiskohtaisen ehdotuksen työnopiston perustamisesta. Ehdotuksen ansiosta Suomalaisen klubin nimissä jätettiin 1.3.1898 kaupungin valtuustolle laaja-alainen kirjallinen ehdotus työväenopiston tarpeellisuudesta ja sen perustamisesta.

Eino Sakari (E. S.) Yrjö-Koskinen (vuoteen 1882 Forsman; s. 3. lokakuuta 1858 Hämeenkyrö – k. 10. tammikuuta 1916 Helsinki) oli suomalainen vapaaherra, Tampereen Reaalilyseon rehtori, valtiopäivämies ja suomalaisen puolueen kansanedustaja. Hän oli aatteellisesti leimuava poliitikko, joka seurasi isänsä Georg Zacharias Yrjö-Koskisen poliittista linjaa. Kristillisenä arvokonservatiivina hän painotti sosiaalisuutta ja köyhän kansan asemaa. Siviiliammatissaan hän toimi Hämeenlinnan normaalilyseon ranskan kielen lehtorina sekä Tampereen reaalilyseon ranskan ja saksan kielen lehtorina ja rehtorina. Hän oli vaikuttamassa Tampereen työväenyhdistyksen perustamiseen, osallistui valtiopäiville 1897 aatelissäädyn edustajana sekä oli Suomalaisen Puolueen edustajana yksikamarisessa eduskunnassa 1907–1914.

Alexander Verner Theodor Malinen (sukunimi vuoteen 1906 Malin, s. 28. helmikuuta 1863 Hämeenlinna – k. 11. heinäkuuta 1937 Tampere) oli suomalainen lyseon lehtori, valtiopäivämies ja suomentaja. Malinen toimi Oulun suomalaisen lyseon historian, maantieteen ja suomen kielen vt. lehtorina 1889–1890 ja vakinaisena lehtorina 1890–1891. Hän oli sitten Tampereen reaalilyseon historian, maantiedon ja suomen kielen lehtorina 1891–1926 sekä opettajana Tampereen kauppakoulussa 1891–1895 ja Tampereen tyttökoulussa 1896–1897. Hän oli pappissäädyn edustajana valtiopäivillä 1904 ja 1905. Malinen oli Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä 1898–1909 ja 1914–1916.

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 7.4.1898 työväenopiston perustamisesta ja sen rahoituksesta. Opiston tuli aloittaa seuraavana syksynä ja sille valittiin johtokunta, johon nimettiin jäseniksi lehtorit Verner Malinen ja vapaaherra Eino Sakari Yrjö-Koskinen, kansakouluopettaja Risto Kuosmanen sekä työnjohtajat H. Lindroos ja A. Ahlgren, joiden lisäksi täkäläiset työväenyhdistykset saisivat valita yhden jäsenen, raittiusseurat yhden ja nuorisoseura yhden jäsenen. Työväenyhdistysten edustajaksi valittiin savenvalaja J. K. Enqvist, raittiusseuran edustajaksi toimittaja K. Viljakainen ja nuorisoseuran edustajaksi kirjanpainaja J. V. Hellberg.

Opiston johtokunta hyväksyi kokouksessaan 18.4.1898 opiston ohjesäännön ja toimitti sen edelleen kaupungin valtuustolle, joka puolestaan lähetti sen keisarillisen senaatin vahvistettavaksi. Ohjesäännössä työväenopiston tarkoitukseksi määriteltiin, että opisto luentosarjoilla, esitelmillä ja keskusteluilla herättää ja pitää vireillä tiedon ja valistuksen halua, isänmaallista ja kansallista mieltä kunnan jäsenissä yleensä ja erittäinkin sen lukuisassa työväestössä. Opintoaineiksi määriteltiin Suomen historia, yhteiskuntaoppi, taloustiede, yleinen ja sivistyshistoria, kirkkohistoria, maa- ja kansatiede, luonnontieteet ja terveysoppi.

Alkusyksystä kävi ilmi, että niin kuin oli pelätty silloisissa valtiollisissa oloissa käyvänkin, Tampereen työväenopiston perustamiselle kaupunginvaltuusto ei saanut hallitusvallan vahvistusta. Hylkääminen tapahtui asiakirjojen mukaan etupäässä keisarillisen senaatin varapuheenjohtajan hovitallimestarin Carl Tudeerin toimesta, virkaatekevän kenraalikuvernöörin tukemana.

Päätöksessä mainitaan, että tarkoitus opiston perustamiselle oli näyttänyt olevan hyvin epämääräinen ja varsinkin opetusaiheiden laatuun nähden vähemmän käytännöllinen. Mitä kaikkea päätöksellä tarkoitettiin, siitä saatiin Tampereelle yksityisteitä läheisempiä lisäselvityksiä.

Saatujen lisätietojen pohjalta opiston johtokunta teki useita muutoksia opiston ohjesääntöön. Oppiaineluettelosta poistettiin yhteiskuntaoppi ja merkittiin tilalle mittausoppi sekä sen perään vielä piirustus ja laulu. Opiston tarkoitusta määrittelevään kohtaan lisättiin: ”huolehtia ammattitaidon kehittämisestä eri toiminta-aloilla antamalla opetusta koneitten ja työkalujen rakenteessa ja hoidossa, ammattipiirustus y.m.s.” Opettajien tutkintovaatimuksia lisättiin ja laitosta ohjaamaan otettiin vakinaista palkkaa nauttiva yliopistotutkinnon suorittanut johtaja. Vielä tarkennettiin, että opiston kustannukset katetaan joko anniskelu- tai kunnan yleisiä varoja käyttäen.

Korjattu ohjesääntö toimitettiin kaupunginvaltuustolle, joka puolestaan lähetti sen senaatin vahvistettavaksi. Sieltä saatiinkin myönteinen päätös marraskuussa. Päätökseen oli kuitenkin lisätty pari ehtoa, joiden mukaan Hämeen läänin kuvernöörin tulee valvoa opiston toimintaa ja asianomaisella kansakoulujen tarkastajalla tulee olla pääsy sinne ja lisäksi opiston toiminnasta tulee toimittaa vuosittain kertomus mainitulle kuvernöörille, joka oman lausuntonsa ohella lähettäköön sen Kirkollisasiain Toimikuntaan.

Nyt opiston johtokunta saattoi tehdä tarpeellisia käytännön ratkaisuja opiston toiminnan käynnistämiseksi. Opiston rehtoriksi valittiin maisteri ja Sääksmäen kansanopiston johtaja Severi Nyman (Nuormaa). Tilat opistolle vuokrattiin Tampereen raittiustalosta. Opiston juhlallisia avajaisia vietettiin raittiustalolla 16.1.1899.

Hämeen läänin kuvernööri Edvard von Boehm lähetti avajaisiin sähkeen, jossa hän onnitteli opistoa: ”Työväenopistolle toivotan onnea ja menestystä. Valaiskoon opin säteet tätäkin kansanluokkaa. Sivistyksellä voi yhteiskunnan jäsen asemaansa parantaa.”

Lisätietoa

• Emanuel Lammi: Puoli vuosisataa työväenopistotyötä Tampereella. 1948. 352 s.

Kirjoittaja Jorma Lappalainen