Adolf Aarno muutti Tampereelle ennen syyslukukauden alkua 1908 aloittaakseen piirustuksen opettajana ruotsalaisessa yhteiskoulussa. Hänen kotinsa oli Läntinen puistokatu (nykyinen Hämeenpuisto) n:o 16:n  pihan perällä olevan tiilirakennuksen ylimmässä eli kolmannessa kerroksessa. Huoneistoon kuului ateljeen lisäksi neljä huonetta, keittiö ja tilava pimeä huone, joka oli aikaisemmin ollut valokuvaamona. Asunto sopi mainiosti Aarnolle.

Adolf Aarno oli syntynyt Tyrvään (nykyisen Sastamalan) Roismalan kylässä 29.9.1879 ja sai nimekseen Karl Adolf Virtanen, mutta häntä kutsuttiin arkisesti Virtasen Kalleksi. Hänen isänsä oli nahkuri Adolf Erland Willenpoika Virtanen (s. 19.6.1851) ja äitinsä Johanna Eugenia Matintytär Apiainen (s. 19.7.1856). Adolf Aarno ehti kokea monenlaisia vaiheita ennen Tampereelle tuloaan.

• Vuonna 1893 hän matkusti Uuteenkaupunkiin ja aloitti leipurin opinnot. Hänet julistettiin kisälliksi vuoden 1896 lopussa. Pitkään häntä ei leipurin ammatti viehättänyt.
• Vuonna 1897 hän pääsi opiskelemaan Jyväskylän seminaariin kansakoulunopettajantutkintoa ja aloitti opinnot Jyväskylässä saman vuoden elokuussa. Hän keksi Jyväskylässä kutsua itsenään Adolf Aarnoksi. Seminaarissa Aarno menestyi hyvin. Opintojensa ohella hän ehti harjoittaa ”hyvällä menestyksellä” lauluopintoja Dagmar Hagelbergin johdolla.
• Pestautui vuonna 1900 opettajaksi silloisen Pohjois-Pirkkalan, nykyisen Nokian, Kankaantaan kansakouluun.
• Muutti 1902 Helsinkiin opettajaksi Ylempään Suomalaiseen kansakouluun. Aloitti myös vapaaoppilaana Suomen Taideyhdistyksen, nykyisen Suomen Taideakatemian, piirustuskoulussa.
• Aloitti 1903 kansakoulunopettajan työn Helsingin sokeainkoulussa osa-aikaisena opettajana.
• Muutti 1904 Hankoon piirustuksen- ja veistonopettajaksi. Vaihtoi nimensä virallisesti Adolf Aarnoksi. Veisti Eugen Schaumanin rintakuvan.
• Lähti 1906 opiskelemaan Pariisin taideakatemiaan Ranskaan.
• Siirtyi 1907 opiskelemaan Saksaan Charlottenburgin kuninkaalliseen taideakatemiaan Berliinissä.
• Palasi Hankoon 1908. Työskenteli Aktiebolaget Granit -kiviveistämössä.

Opettajan toimensa ohella Tampereella hän muovaili ahkerasti. Tuon ajan töistä tunnetuin on professori G.A. Backmanin rintakuva, joka sijoitettiin Tampereen yleiseen sairaalaan. Kaksi vuotta Tampereella asuttuaan hän perusti Naistenlahteen pienen kivenveistämön lähinnä hautamuistomerkkien valmistusta varten.

Vuonna 1911 valmistui J.W.Enqvistin haudalle pystytetty muistomerkki, joka on tehty graniitista ja siihen kuuluu suurikokoinen, surevaa naista esittävä veistos. Hän sai runsaasti hautakivitilauksia ja hänen töitään on useilla Suomen hautausmailla. Erityisesti voidaan mainita apteekkari Haggrenin ja C.G.Larssonin muistokivet. 

Lentoinnostus

Aarno oli opiskellessaan Pariisin taideakatemiassa vuonna 1906 seurannut Pariisissa ranskalaisten lentoonlähtöjä ja ihaillut hurjaa vauhtia rakennettavia uusia lentokonemalleja. Amerikkalaisten Orville ja Wilbur Wrightin, maailman ensimmäisestä moottorilennosta oli kulunut vasta vajaat kolme vuotta, ja ilmailuinnostus oli vallannut koko maailman. Kun Aarno muutti Pariisista vuonna 1907 Berliinin taideakatemiaan opiskelemaan, ilmailuinnostus ei päästänyt irti miehestä. Kun Aarno luki lehdestä autokauppias Nikolajeffin Ranskasta hankkimasta Demoiselle-lentokoneesta, hän innostui suunnattomasti. Nikolajeff oli tilannut koneen vuonna 1909 ja se oli saapunut Helsinkiin kesällä 1910. Aarno osti koneen ja maksoi koneesta vain kolmasosan sen alkuperäishinnasta.

Demoiselle saapui alkuperäisessä laatikossaan Tampereen rautatieasemalle maaliskuun lopussa 1911. Sieltä se siirrettiin nykyisen Raatihuoneen vieressä olevaan entiseen VPK:n ruiskuhuoneeseen, jonka Aarno onnistui vuokraamaan.

Nyt alkoi kiireellä lentokoneen kokoaminen. Ohjeet olivat ranskaksi ja kuviakin löytyi, työ eteni nopeasti. Aarno sai myös avukseen mekaanikko Kustaa Tuomisen, joka oli korjannut Aarnon moottoripyörää. Kyllä sellainen mies yhden lentokoneenkin kokosi. Siipien virittely meni vähän sinne päin, mutta se ei haitannut, sillä Demoiselle koottiin vain näyttelyä varten.

Aarnolla oli suunnitelma valmiina. Ensin Demoiselle asetettaisiin esille, ja sen jälkeen sillä tehtäisiin lento jäältä. Koneen myynyt Nikolajeff ei löytänyt Helsingin seudulta sopivaa paikkaa lentoyritykselle, mutta Aarnolle oli heti selvää, että jäätä parempaa paikkaa ei ollut lentoon lähdölle.

Demoisellen virallinen nimi on Santos-Dumont n:o 20 – La Demoiselle. Se on Ranskassa asuvan brasilialaisen Santos Dumonton suunnittelema ja pariisilaisen autotehtaan Clement-Bayardin valmistaman lentokonesarjan uusin malli.

Demoisellen siipien kärkiväli oli kuusi metriä, ja sama oli myös rungon pituus. Koneen korkeus oli 1,80 metriä ja omapaino 110 kilogrammaa. Valmistusnumero oli 109. Moottori oli Darracq-merkkinen, painoa 50 kg ja tehoa 30 hevosvoimaa. Runko oli koottu teräsputkista, siivet olivat silkkikankaalla päällystettyä saarnia.

Ohjaussauvoja koneessa oli kolme. Kaasua säädettiin jalkapolkimella. Potkuri oli 1,80 metriä pitkä ja sen pyörimisnopeus 1800 kierrosta minuutissa. Lentonopeudeksi luvattiin 90–100 kilometriä tunnissa, mutta mitään mittareita koneessa ei ollut.

Demoiselle-lentokoneen replika. Näytteillä Tuuloksen kauppakeskuksessa.

Ensimmäinen lentoyritys

Yritys tapahtui Härmälänsaaren kupeessa Pyhäjärven jäällä 20. huhtikuuta 1911. Jos halusi suorittaa lähdön sääntöjen mukaan vastatuuleen, oli jääkenttä lyhyt ja ahdas ja vastassa  suoraan edessä oli metsää. Jos taasen halusi käyttää laajan jääkentän etuja hyväkseen, oli lähtö suoritettava melkein myötätuuleen.  Aarno päätti kokeilla lähtöä heikkoon myötätuuleen.

Kone asetettiin lähtösuuntaan ja herrat Elis Rikala, Hannes Gahmberg ja Albert Håkanzon asettuivat pidättämään sitä ennenaikaiselta lähdöltä. Aarno asettui lentäjän paikalle, koetteli peräsinten toimintaa ja kehotti herra Helmistä heittämään moottorin potkurista käyntiin. Se onnistui ensi heitolla ja moottori kävi tasaisesti. Aarno antoi irrottautumismerkin ja jalkapoljinta käyttäen saattoi moottorin täyteen käyntiin. Parisen kymmentä sekuntia kului ja Demoiselle eteni joitakin satoja metrejä alkaen kaartaa oikealle. Kun Aarno huomasi onnettomuuden uhkaavan hän sammutti sähkövirran. Tähän päättyi lentoyritys. Uutta yritystä ei sääolojen vuoksi voitu enää sinä keväänä tehdä.

Tampereen lehdissä väitettiin hänen lentäneen jopa 50-100 metriä. Aarno kumosi nämä huhut. Hän kertoi, että hän sai koneen pyrstön kohoamaan, vasen pyörä oli noussut ilmaan. Sitten oikean pyörän kumi puhkesi ja kone paiskautui oikean siiven varaan, joka laahasi pitkin jäätä.

Rainer Ahonius on todennut, että ensimmäisen lentoyrityksen ongelmat johtuivat Aarnon kokemattomuudesta. ”Jos Aarno olisi saanut lentokoulutusta, olisi hän ollut selvillä ohjainten oikeasta käyttämisestä ja pystynyt suuntaperäsimellä estämään kaartamisen heti alkuunsa. Nopeassa liikkeessä kone kallistui ja kun oikean pyörän kumi kaikeksi onnettomuudeksi vielä puhkesi, ei seurauksia voitu välttää.”

Seuraavana päivänä siiven vauriot korjattiin, mutta uusia yrityksiä ei voitu tehdä heikentyneen jään vuoksi. Kokeilut päättyivät tähän ja Aarnosta riippumattomista syistä kesti vuosia ennen kuin hän pääsi jatkamaan.

Demoiselle kuljetettiin kaupunkiin ja varastoitiin Tammelaan Rautakauppa Oy W. Sandbergin  varastotarhaan hieman yli kahdeksi vuodeksi. Avokatoksessa kone oli alttiina säiden vaihtelulle ja kone kärsi huomattavia vaurioita. Muun muassa peräsimet olivat rikkoutuneet.

Toinen lentoyritys

Syksyllä 1913 Aarno aloitti Demoisellen kunnostuksen ystäviensä kanssa. Paikkana oli vaja Näsijärven rannalla Santalahden Oluttehtaan alueella. Peräsimet täytyi tehdä uusiksi ja moottori vaati täyskorjausta. Lentoyrityksiä oli tarkoitus tehdä jo helmikuun alussa 1914, mutta moottorin käynnistyksen kanssa oli ongelmia. Helmikuun lopulla yritettiin uudestaan, mutta nytkin oli ongelmia moottorin kanssa.

Viimeinen yritys tehtiin 8. maaliskuuta 1914. Kone suunnattiin Santalahdesta kohti Reuharinniemeä. Tuuli oli kovanpuoleinen ja kävi pohjoisesta, sopivasti Santalahteen päin. Moottori toimi vaihtelevasti eikä pystynyt nostamaan konetta ilmaan. Takaisin päin tultaessa moottori alkoi toimia voimalla, mutta kone riistäytyi hallinnasta ja tuuli heitti koneen nurin. Kone vaurioitui pahasti.

Koneen tuhoutuminen oli Aarnolle kova isku. Hän oli viihtynyt koneen seurassa vaikkakaan lentoyritykset eivät olleet tuottaneet positiivisia tuloksia. Ahoniuksen mukaan ”oli kohtalon ivaa , että moottori alkoi toimia juuri silloin, kun Demoiselle oli epäedullisimmassa asemassa. Jos tämä olisi tapahtunut jo menomatkalla, olisi lento ehkä onnistunut.”

Aarnon viimeiset vuodet

Syksyllä 1914 Aarno muodosti liikkeensä Suomen Graniitti Oy nimiseksi yhtiöksi. Hän hankki myös oman kivenlouhimon Uudenkaupungin lähistöltä. Uuden yrityksen osakkaiksi tulivat johtaja Juho Sohlman ja fil.maisteri Kalevi Kaipio. Aarno omistautui nyt koko tarmollaan yrityksensä hoitamiseen. Vuonna 1916 hän julkaisi 112-sivuisen liitupaperille painetun kaksikielisen ja kuvitetun hautamonumenttiluettelon, joka sisälsi 78 erilaista mallia. Mallien suunnittelussa olivat avustaneet koristetaiteilija Edvard Elenius ja graafikko Germund Paaer. Uusi liike menestyi erinomaisesti.

Täytettyään 38 vuotta Aarno sairastui. Väitettiin, ettei keuhkokuume, mikä oli seurannut hänen ensimmäistä lentoyritystään, ollut koskaan kunnolla parantunut. Kun Aarno keväällä 1917 sairastui, lääkäri totesi taudin kurkunpäätuberkuloosiksi. Tammikuussa 1918 Aarnon tila kävi niin huonoksi, että hän joutui sairaalahoitoon. Keväällä hän möi yrityksensä ja päätti muuttaa Roismalaan Tyrväälle. Huoneistonsa hän luovutti kuvanveistäjä Evert Porilalle. Hän kuoli rauhallisesti 28. joulukuuta 1918. Hänen hautakummulleen pystytettiin ”surevaa vankia” esittävä, Aarnon itsensä graniittiin veistämä hautakivi. Aarnon lentäjäyrityksiä kunnioittava muistomerkki pystytettiin 20. hutikuuta 1961. Pronssiin valettu patsas sijoitettiin Tampereelle Härmälän kaupunginosaan silloisen lentokonetehtaan läheisyyteen. Unto Hietasen muotoileman muistomerkin aiheena on ”potkuria pitelevä poika”, joka seisoo graniittijalustalla. Jalustassa on Aarnon pronssinen kohokuva.

Lähteitä:

• Rainer Ahonius: Suomen moottorilennon uranuurtaja. Adolf Aarno ja hänen Demoisellensa. Tampere-Seuran julkaisuja n:o 25 1961. 109 s.
• Jorma Moisio: Adolf Aarno istui alkeellisen lentokoneensa ohjaimiin Tampereen Pyhäjärven jäällä ja yritti jotain ennenkuulumatonta – Sitten kaikki meni pieleen historiallisella tavalla. 9.5.2020. Aamulehti.
• Ensimmäiset lentoyritykset Tampereella. Taiteilija Aarnoa haastattelemassa. Aamulehti 23.4.1911
• Herr Aarnos profflykt. Tammerfors Nyheter 24.4.1911

Kirjoittaja Jorma Lappalainen