Suomesta muutti 1600-luvulta alkaen suuri joukko kaskiviljelijöitä Keski-Ruotsin havumetsiin. Heidän muistokseen on erityisesti Värmlannissa säilytetty monia suomalaistaloja ja -torppia. Ritamäki on yksi niistä ja käynti siellä on erityislaatuinen kokemus. Sen olen itse saanut kokea sukuseuramme retkellä vuonna 2018.

Ritamäen torppaan pääsee kulkemalla Lekvattnetin kirkolta jyrkästi nousevaa tietä lounaaseen noin kuusi kilometriä, jolta yksi tie johtaa länteen kohti Lomstorpia. Lomsen-järven pohjoisimpaan kärkeen saavuttua loppumatka kävellään metsäpolkua, joka johtaa kohti pohjoista kaksi kilometriä ylämäkeen metsän läpi.

Sitten tiheä metsä avautuu ja maatila ilmestyy etelärinteelle, jota ympäröi niittymaa ja siellä täällä on välissä pieniä peltoja. Kun saavut pihamaan reunaan, harmaat rakennukset erottuvat taivasta vasten. Pihalla aika on pysähtynyt vuoteen 1964, jolloin viimeiset asukkaat lähtivät maatilalta, mikä merkitsi vuosisatoja vanhan aikakauden loppua. Mutta tarinat, rauhallisuus ja paikan lumous ovat säilyneet.

Ritamäen suomitorppa on metsäsuomalaisten perinnetalo ja luontoreservaatti Värmlannin Torsbyssä Lekvattnetin entisen pitäjän alueella. Nykyinen torppa, joka rakennettiin 1840-luvulla ja jota viljeltiin aina vuoteen 1964, on eräs parhaiten säilyneitä ja viimeisiä Ruotsin suomitorppia, jota on viljelty perinteisellä tavalla. Torppa sijaitsee muutaman kilometrin etäisyydellä Norjan rajasta.

Ritamäen suomitorpan perusti 1840-luvulla Olof Jansson Uotinen, joka oli syntynyt 1812. Tilaa viljeli sama suku vuoteen 1964 asti. Viimeiset perilliset olivat sisarukset Beda ja Henning Jansson.  Torpassa ei ollut sähköä eikä vesijohtoa. Savutupa koostui savupirtistä, kamarista ja keittiöstä. Tila käsitti asuinrakennuksen lisäksi navetan, ladon, savusaunan ja puuliiterin, pylväskatoksen, maakellarin ja heinäladon. Kaikki rakennukset on rakennettu käsittelemättömästä puutavarasta. Metsäsuomalaiset olivat asuneet paikalla jo 1700-luvun lopulta. Nykyinen torppa on paikan toinen.

Ruotsalaisten kertoman tarinan mukaan nimi Ritamäki johtuu riidasta, joka on liittyi kiistaan ruissadon omistuksesta läheisen Kvarntorpin väen ja rajan takaa tulleiden norjalaisten välillä, koska rajaa ei ollut selvästi merkitty. Suomen kielen etymologian mukaan rita-sana merkitsee loukkupyydystä tai lintupyydystä.

Tilan omistaa Lekvattnetin kotiseutuyhdistys, jolle sen lahjoitti viimeinen omistaja Henrik Jansson. Vuodesta 1967 lähtien se on ollut rekisteröity rakennusmuistomerkiksi vuoden 1960 lain mukaan ja se on säilytettävä koskemattomana tulevaisuutta varten. Kahdeksantoista hehtaarin alueesta muodostettiin luonnonsuojelualue, joka on osa EU:n Natura 2000 aluetta.

Ritamäen alue on biologisesti monimuotoinen, jolta löytyy tyyppisillisiä niittykasveja. Siellä kasvaa mm. peltogentiana, harjuhäränsilmä, vilukko, isolaukka, nurmitatar ja niittyräpelö.

Kovia kohtaloita

Olof Jansson Uotinen koki ankaran kohtalon vuonna 1857, elokuussa kaikki lapset, Jan, Olof ja Maria, kuolivat punatautiin tai tulirokkoon. Myös hänen vaimonsa Annika Henriksdotter Suhoinen kuoli syyskuussa. Kirkon portilla Lekvattnetissä oli monta arkkua, Olof Jansson Uotisen koko perhe. On vaikea kuvitella, kuinka raskas tie takaisin Ritamäkeen on täytynyt olla tai mitä Olof ajatteli sillä kävelyllä.

Hän kuitenkin meni uudelleen naimisiin Kajsa Olofsdotterin kanssa ja sai tämän kanssa neljä lasta. Janin lapsista Henning ja Beda jäivät Ritamäkeen ja olivat tilan viimeiset vakinaiset asukkaat. He viljelivät maata ja pitivät kahta lehmää ja muutamia kanoja. He olivat riippuvaisia ​​ympäröivien tilojen avusta ja tuesta; tila saattaa näyttää suurelta, mutta se on hyvin pieni noin 13 hehtaarin tila. Vuonna 1964 marraskuussa sisaruspari ei enää voinut hoitaa maatilaa.

Henning ja Beda olivat molemmat tuolloin yli 70-vuotiaita, ja eräänä pyhäinpäivänä he ottivat kaksi lehmäänsä ja lähtivät täältä. Lehmät vietiin teurastamoautolla ja Henningin ja Bedan täytyi mennä taksilla. Silloin ei ollut ketään, joka olisi halunnut ottaa tilan haltuunsa, kun sisarukset tulivat liian vanhoiksi. – Heillä ei ollut omia lapsia eivätkä muut muuttaneet sisarukset, joilla oli lapsia, olleet kiinnostuneita maatilasta. Kaikki tämä teki Ritamäestä Ruotsin viimeisen pysyvästi asutun suomalaistilan.

Lähteitä:

• Ritamäki Värmland. https://www.lansstyrelsen.se/varmland/besoksmal/naturreservat/ritamaki.html
• Kaija Kainulainen: Lappalaiset Ruotsin ja Norjan suomalaismetsissä. LAPPALAISET. Jäsenviesti syksy 2018. Sukuseura Suomen Lappalaiset ry.
• Taavi Lappalainen: Pakosta vai vapaasta tahdosta? Miksi savolaisia muutti Ruotsin ja Norjan erämaihin 1500-1600 -luvuilla? LAPPALAISET. Jäsenviesti syksy 2018. Sukuseura Suomen Lappalaiset ry.

Kirjoittaja Jorma Lappalainen