Lempi Jääskeläisen tarinan
– ensimmäinen osa Hän syntyi 120 vuotta sitten julkaistiin 25.4.2020 ja
– toinen osa Jääskeläisen perheen vuodet Viipurissa 1884-1920 6.6.2020.

1920-luku oli aivan erilainen vuosikymmen Lempin elämässä kuin 1930-luku. 1920-luvulla hän vasta etsi itseään kirjailijana ja julkaisi työn ohessa tekemänsä kolme teosta. 1930-luvun alussa julkaistusta neliosaisesta Weckrooth-sarjasta tuli suuri arvostelu- ja myyntimenestys ja se teki Lempistä tunnetun kirjailijan. Hän alkoi saada apurahoja eri tahoilta kirjoittamistaan varten. Anna Kortelaisen mukaan Lempi Jääskeläisestä tuli ensimmäinen suomalainen nainen, joka elätti itsensä kirjoittamalla historiallisia romaaneja – ja nimenomaan naimattomana ilman aviomiehen antamaa taloudellista turvaa.

Edellinen artikkelini päättyi vuoteen 1920. Sain pyynnöstäni Kansallisarkistolta tutkimusluvan Lempi Jääskeläistä koskien myös vuosien 1920-1940 aineistoihin, joten voin jatkaa siitä, mihin edellisessä artikkelissani jäin.

Ylioppilaaksi vuonna 1921

Lempin koulutie alkoi syksyllä 1908, jolloin hän oli 7-vuotias. Kouluna oli silloin yksityinen Rosendahlin valmistava koulu. Tätä koulua Lempi kävi kolme vuotta, jonka jälkeen syksyllä 1911 hän pääsi tutkinnon jälkeen aloittamaan Viipurin Vanhassa yhteiskoulussa.

Yhteiskoulua käytiin maailmansodan varjossa. Venäläisten sortotoimet ja valvonta kotitarkastuksineen ja pidätyksineen ahdistivat, mutta kohottivat myös nuorten suomenmielisyyttä ja isänmaallisuutta. Venäjää opiskeltiin koulussa 2. luokalta lähtien. 1914 tuli määräys, että venäjää piti opiskella seitsemän tuntia viikossa. Koulussa kävi venäjän kielen tarkastaja, joka tutki mm., että keisari Nikolai II:n kuva oli esillä juhlasalissa. Rehtori Kaarle Polén oli suomalaisuusmies ja piti keisarin kuvaa esillä vain, kun tarkastaja kävi. Lempi pääsi ylioppilaaksi keväällä 1921. Hän kertoi kirjassa Kevät vanhassa kaupungissa, että hän pääsi koulusta priimuksena ja todistuksessa oli kuusi kymppiä. Kaikkiaan koulusta valmistui sinä keväänä 13 ylioppilasta. Hän kirjoitti ylioppilasaineena ”Novelli vanhasta Viipurista” ja sai arvosanaksi laudatur.

Kun Aili ja Lempi saivat koulussa hyviä numeroita, palkitsi äiti tyttöjä viemällä heidät ja muut ”perheenjäsenet” teatteriin. Koulussa Lempin mieliaineita oli historia.

Pohdiskelua:
Ei liene ollut ihan tavallista, että yksinhuoltajaäiti koulutti kaksi tytärtään ylioppilaaksi 1900-luvun alkuvuosikymmenillä. Äiti Henrika oli itse kotoisin vaatimattomista oloista Kesälahdelta ja hänen vanhempansa olivat tilattomia. Henrika oli tietojeni mukaan käynyt vain rippikoulun, jossa oli oppinut lukemaan. Ennen naimisiin menoaan Henrika oli töissä piikana maalaistaloissa. Myös aviomies Juhana, joka kuoli 1908, oli kotoisin Parikkalasta maalaistalosta ja kouluja käymätön. Henrika vei tyttäriä sekä kirkkoon että teatteriin, osti pianon ja laittoi tyttäret soittotunneille. Ailista oli tarkoitus tulla maisteri, mutta Suomen ja Venäjän levottomat olot syksyllä 1917 estivät hänen lähtönsä Helsingin yliopistoon. Mikä sai äidin kouluttamaan tyttärensä ja tutustuttamaan heidät Viipurin kulttuurielämään? Ilmeisesti äidin pitämä kauppa kannatti ja antoi taloudelliset mahdollisuudet.

1920-luku: tie kirjailijaksi avautuu

Lempi ei voinut ylioppilaaksi tultuaan lähteä koulutovereidensa tavoin opiskelemaan Helsinkiin, koska vanhempien kuoleman jälkeen hänen oli itse ansaittava elantonsa. Myös terveydelliset syyt olivat esteenä, sillä hänellä todettu vakava sydänvika äidin kuoleman jälkeen uusiutui ylioppilasvuoden syksynä.

Jo kouluaikoina Lempi haaveili kirjailijan urasta. Hän itse toteaa: ”Minun nuoruuteni oli samalla minun kirjallista varhaiskevättäni”. Lukion jälkeen hän kirjoitteli syksyn 1921 ja kevään 1922 aikana joukon historiallisia kertomuksia, jotka hän lähetti syksyllä 1922 Otavaan. Teos julkaistiin nimellä Opaaliristi huhtikuussa 1923 salanimellä L. J. Inkeri, ja Lempi oli tällöin 22-vuotias.

Vuodet 1921-1927 olivat Lempin elämässä taloudellisesti hyvin vaikeita. Aili-sisar oli onneksi alkuun töissä Taksoituskonttorissa, kunnes lähti opiskelemaan Helsinkiin kansakoulunopettajaksi. Koska Lempin oli ansaittava elantona, hän toimi vuosina 1924–1927 Viipurin valtionverolautakunnan virkailijana. Hän kirjoitteli edelleen työnsä ohella ja valmisteli toista historiallista teostaan nimeltään Pyhän Katariinan hopeavyö. Se valmistui jo syksyllä 1927, mutta julkaistiin keväällä 1928.

Tähän aikaan Lempi tahtoi kehittää saksan ja ranskan kielen taitoaan, koska hän halusi perehtyä vanhoihin asiakirjoihin ja historiateoksiin alkuperäiskielillä. Kielten opiskelu tapahtui siten, että kotona kävi kerran viikossa saksaa puhuva iäkäs paronitar von Freymann keskustelemassa sisarusten kanssa. Myös ranskaa he opiskelivat samalla tavalla.

Tammikuussa 1927 Lempi päätti lähteä kuolettavaksi kokemastaan työstä verolautakunnassa ja jättäytyä vapaaksi kirjailijaksi. Sen ohella hän piti ehtolaiskursseja, antoi yksityistunteja ja toimi historian ja suomen kielen opettajan sijaisena vanhassa koulussaan. Lisäksi hän kirjoitti kertomuksia useisiin viikkolehtiin. Hän vietti paljon aikaa Viipurin museossa, jossa oli runsaasti kiinnostavia asiakirjoja. Hän keräsi sieltä aineistoa mielessä kangastelevaan laajaan historialliseen romaaniin.

Päästäkseen paremmin perehtymään historiaan hän kirjoittautui Helsingin yliopistoon syksyllä 1927. Heikon terveytensä ja osaksi myös taloustilanteensa vuoksi hän sai erikoisluvan opiskella poissaolevana Viipurista käsin. Lempi opiskeli latinaa, arkeologiaa ja historiaa. Kuitenkin kahden vuoden jälkeen keväällä 1929 hän lopetti opiskelun Helsingissä suorittamatta tutkintoa, koska se kävi liian raskaaksi. Hänelle tuli ylirasitusoireina mm. päänsärkyä. Hän muisteli myöhemmin haikeana, että olisi halunnut suorittaa kandidaatin tutkinnon ja vaikka lisääkin. ”Kunpa minun ei olisi tarvinnut niin suuresti rasittaa itseäni joka vuotisilla ehtolaiskursseilla ja 5-6 -tuntisilla opetuspäivillä, jotka hajottivat voimiani”.  Hänen oli silloin mahdoton ajatella opiskeluja ilman, että samalla ansaitsi elantonsa.

Syksyllä 1927 Lempi kirjoitti ajanvieteromaanin Tyttö, jonka sydän oli lasia. Se julkaistiin lokakuussa 1928 salanimellä L. J. Inkeri. Teos oli myyntimenestys ja auttoi saamaan raha-asioita järjestykseen, vaikkakin arvostelijat suhtautuivat siihen kielteisesti. Sen jatko-osa Hopeasalmen valtiatar, auttoi myös taloustilannetta.

1930-luku: Kirjailijatar Lempi Jääskeläisestä tuli ”Viipurin historian hengetär”

Vuosina 1930-1933 Lempi kirjoitti neljä Weckrooth-romaania. Ensimmäinen niistä oli Weckroothin perhe, joka ilmestyi maaliskuussa 1930. Lempillä oli tavoitteena lyödä itsensä läpi historiallisen romaanin kirjoittajana ja siinä hän onnistui. Teos sai melko hyvän vastaanoton sekä arvostelijoilta että suurelta yleisöltä. Kaikkien neljän Weckrooth-kirjan yhdistetty ja osin supistettu laitos julkaistiin 1944. Weckrooth-kirjoja on käännetty englanniksi, ranskaksi ja ruotsiksi.

Kirjojensa saaman suosion myötä Lempi alkoi saada julkisuutta ja häntä pyydettiin usein eri tilaisuuksiin kertomaan Viipurin historiasta. Lempi kutsuttiin myös moniin juhliin ahkeran kirjoittamisen välissä. Kesällä 1931 hän muisteli oppineensa tanssimaan wienervalssia ja vielä myöhemminkin Tonava kaunoinen -valssi ”sai hänet tuntemaan veressään oudon sykähdyksen”.  Kun tammikuussa 1932 vietettiin Viipurin teatteritalon 100-vuotisjuhlaa, pyydettiin Lempi kertomaan talon historiasta. Tästä alkoi Lempin esiintymiskausi, joka kesti Viipurissa syksyyn 1939 asti. Alussa Lempi jännitti esiintymisiä, sillä hän oli mielestään ujo ja hänellä oli kova ramppikuume. Lisäksi vaatepuoli tuotti ongelmia, koska hänellä oli vain yksi parempi puku, joka oli mustaa silkkiä, ja jossa oli valkea silkkikaulus. Vähitellen molemmat asiat helpottuivat. Kielitaitoisena Lempi joutui usein myös emännöimään ulkomaisia kirjailijavieraita.

Tunnettuuden myötä Lempi sai monenlaisia uusia rooleja. 1932 hänet valittiin Viipurin museolautakunnan sihteeriksi. 1933 kevättalvella kokoontui Viipurin linnan juhlasaliin n. 40 henkeä, jotka perustivat Torkkelin Killan, joka oli historian ystävien yhdistys, Viipurin ”kerma”. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin piispa Erkki Kaila, sihteeriksi kaupunginarkkitehti Otto-Iivari Meurman ja hallituksen jäseneksi mm. Lempi, joka oli hallituksen ainoa nainen ja vieläpä nuorehko.

Torkkelin killasta voit lukea julkaisusta Viipurin suomalaisen seuran toimitteita 6.

Uudet tehtävät jatkuivat: Lempi nimettiin 1937 Viipurin radiolautakuntaan ja sen sihteeriksi.

Vuosina 1930-1938 ilmestyi hänen kirjoittamanaan 10 teosta. Kirjoittamisen tahti oli siis kiivas ja lisäksi ne vaativat ensin laajaa paneutumista historiallisiin alkuperäisaineistoihin. Vaativien laajojen töiden välissä Lempi pakinoi Viipurin radiossa ja sepitteli historiallisia kertomuksia. Hän kirjoitti myös näytelmiä, mm. kuvaelmasarjan Viipuri kautta aikojen ja se esitettiin ensin Kaupunginteatterissa ja kesällä Havin valleilla. Hän alkoi vähitellen saada tunnustusta ja apurahoja töistään.

Lempi Jääskeläisen arkielämää 1930-luvulla

Jääskeläisen sisarukset Aili ja Lempi sekä kotiapulainen Hilma Nordman ja ompelija Hilda Pulkkinen asuivat vuodesta 1915 lähtien aina vuoteen 1939 asti samassa talossa Viipurin vanhassa kaupungissa ns. entisen Linnoituksen kaupunginosassa osoitteessa Katariinankatu 11, joka katu muutettiin 1930-luvulla Linnankaduksi. 1933 he muuttivat samassa talossa isompaan asuntoon, jossa oli neljä huonetta ja keittiö. Asunnosta oli yleensä yksi huone vuokrattuna ulkopuoliselle. Koska Jääskeläisillä oli kotiapulainen ja Lempi oli naimaton, ei hänen tarvinnut huolehtia kodin tavanomaisista taloustöistä, joten hän sai keskittyä kirjailijantyöhönsä täysipainoisesti.

Joskus ennen vuotta 1931 (kirkonkirjat tuhoutuneet, ei voi selvittää, koska) perheeseen muutti koululainen Signe Ailakki Tiusanen, syntynyt 22.12.1921 Viipurin maaseurakunnassa.

Tietoja Ailakin taustasta: Hänen äitinsä Fanny Aurora Gröhn oli kuollut n. 39-vuotiaana 22.1.1931 Viipurissa. Ehkä äiti oli sitä ennen sairastellut, koska Ailakki oli siirtynyt Jääskeläisille jo ennen äidin kuolemaa. Kirkonkirjoissa Ailakista käytettiin nimitystä ottotytär, mutta oliko hänet virallisesti adoptoitu, sitä en tiedä. Äidin kuoltua isälle August Tiusaselle jäi huollettavaksi 7-, 6- ja 5-vuotiaat lapset, joiden kanssa hän muutti 1933 Helsinkiin.

Mistä Jääskeläisen sisarukset tunsivat Tiusasen perheen ja miksi he ottivat Ailakin huollettavakseen? Muistelmissaan Lempi mainitsee Ailakin vain kerran maaliskuussa 1934: ”Meillä asuva ystäviemme tytär Pien’Aili oli minua vastassa”. Myöskään Erkki Moision tekemässä Lempin elämänkerrassa ei ole Ailakista mitään mainintaa.

Vaikka kirjailijana elämä hymyili Lempille, oli hänellä huolia terveytensä kanssa. Sydänongelmien ja ylirasitusoireiden lisäksi Lempillä oli muitakin terveysongelmia. 1931 syksyllä Lempillä todettiin anemia ja 1939 struuma, jota ei voitu leikata, sillä Lempi oli allerginen kaikille tunnetuille puudutusaineille. Hänen kirjoitusjaksonsa olivat hyvin intensiivisiä, niin että hän hädin tuskin malttoi syödä ja nukkua.

Äitini perhe Sinkkoset asui myös Viipurissa. Perheen isä Matti oli kuollut 1930, joten äiti Iida joutui elättämään kolmea alaikäistä lastaan mm. siivoamalla ja pesemällä pyykkiä eri perheissä. Iida kävi siivoamassa ja pesemässä pyykkejä myös Jääskeläisillä, jotka olivat hänen serkkujaan. Joskus äitini Mirjam oli äitinsä mukana auttamassa. Pyykit saatiin kuljetettua ylös viidenteen kerrokseen tavarahissillä, kuten myös polttopuut, jotka äidin Toivo-veli toi heille. Äitini muisteli, että Lempi tarjosi hänelle kerran isoja appelsiineja, jotka ilmeisesti 1930-luvulla olivat harvinaisia.

Aili Jääskeläinen valmistui Helsingin Ylioppilasseminaarista kansakoulunopettajaksi 1928 ja tuli opettajaksi Viipurin Tiiliruukin kansakouluun. Hän opetti myös äitiäni siellä 1. ja 2. luokilla vuosina 1930-1932. Aili järjesti Iidan lapset kesäisin kesäsiirtolaan, jonne perheen lasten oli pakko mennä, vaikka he eivät aina olisi sinne halunneetkaan, koska siellä sai ilmaista ruokaa.

Äitini mielestä Jääskeläisten asunto oli hieno. Hän kuvaili, että siellä oli piano ja valkoinen kalusto sekä iso tampuuri eli eteinen. Ikkunoista näkyi Viipurin linna. Reino-veli oli innokas lukemaan kirjoja ja hän lähetti äitini lainaamaan Jääskeläisiltä kirjoja. Heillä oli myös lastenkirjoja, joita sai lainata. Jouluna Jääskeläiset antoivat Iidan perheelle paketin, jossa oli ruokaa ja vaatteita. Pääsiäisenä Sinkkosen lapset kävivät virpomassa Jääskeläiset ja saivat palkaksi suklaamunat. Sinkkosen tytöt saivat myös Jääskeläisten kasvattitytär Ailakin vanhoja vaatteita; he olivat muutaman vuoden Ailakkia nuorempia.

Seuraavassa artikkelissani käyn läpi tarkemmin Lempi Jääskeläisen kirjailijanuraa, kirjojen syntyvaiheita ja teemoja. Viimeisessä osassa seuraan hänen vaiheitaan sota-aikana ja sen jälkeen Helsingissä hänen kuolemaansa saakka vuoteen 1964.

Lähteet:
Jääskeläinen Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Muistelma. Ilmestyi 1957.
Kortelainen Anna: Tapaus Lempi Jääskeläinen: Mitä historialliselle romaanille tapahtuu? Teoksessa Ripatti Anna ja Koivisto Nuppu (toim.). Monumenteista tanssiaskeliin. Taiteiden ja kulttuurin Viipuri 1856-1944. Ilmestyi 2020.
Me kerromme itsestämme. Kirjailijoiden yhteisjulkaisu. Ilmestyi 1946.
Moisio Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Ilmestyi 1983.
Sandberg Börje (toim.):  Viipuri ennen ja nyt. Tekstiosuus Lempi Jääskeläinen. Ilmestyi 1941.
Viipurin henkikirjat       1920-1940
Viipurin rippikirjat         1931-1949

Kirjoittaja: Raija Kannisto

Lempi Jääskeläisen tarinan ensimmäinen osa Hän syntyi 120 vuotta sitten julkaistiin 25.4.2020.

Juhana ja Henrika Jääskeläinen muuttivat Viipuriin Parikkalasta 28.3.1884. Mukana seurasivat heidän 1,5-vuotias tyttärensä Helmi Maria, Juhanan 60-vuotias äiti Maria Haapalainen sekä Juhanan nuorin veli 20-vuotias Tuomas. Todennäköisesti he muuttivat kodin irtaimisto mukanaan ja hevosvaunuilla, sillä junarata Parikkalasta Viipuriin valmistui vasta 1906.

Jääskeläiset muuttivat Viipurissa usein, joten en ehkä onnistunut jäljittämään heidän kaikkia osoitteitaan henkikirjoista. Miten tähän aikaan etsittiin uutta vuokra-asuntoa? Lehdistä löytyi joitain ilmoituksia asunnoista. Äitini kertoi, että he etsivät Viipurissa uutta asuntoa katselemalla talojen ikkunoita, sillä jos joku asunto oli vuokrattavana, oli sen ikkunassa valkoinen pahvilappu.

Jääskeläiset on merkitty jo Viipurin vuoden 1884 henkikirjaan Aninan kaupunginosaan taloon nro 76 (henkikirjassa ei ollut katujen nimiä). Juhanan ammattina oli työläinen. 1887 he muuttivat Aninassa taloon nro 104, mutta Tuomas oli jo muuttanut omilleen. Henkikirjan 1890 aikaan perhe asui Entisen linnoituksen kaupunginosassa (se tarkoitti ns. vanhaa kaupunkia) talossa nro 12-13. Juhanan ammattina oli gårdsdrängen. Olisiko ollut talonmies?

1893 Jääskeläisten osoite oli Pietarin esikaupungissa talossa nro 72. Juhanan ammattina oli månglare = kaupitsija, kaupustelija. Olivatkohan he jo tällöin avanneet kaupan, jonka tiedän heidän perustaneen Viipuriin? Yritin selvittää asiaa Kansallisarkistosta, mutta Mikkelin yksiköstä kerrottiin, että Viipurin maistraatin aineistoja on tuhoutunut sodissa, eikä sitä voida selvittää.

Muutoksia perhekoossa, iloa ja surua

7.4.1896 syntyi perheen ainut poika, joka sai nimekseen Arvo Einar. Hän kuoli kuitenkin jo 10 kuukauden ikäisenä aivokalvontulehdukseen. 15-vuotiaalle Helmi Marialle syntyi 2.3.1898 sisar Aili Sigrid ja kohta sen jälkeen kuoli Juhanan äiti Maria Haapanen 74-vuotiana 26.3.1898 syynä sydänvika. Kahden ja puolen vuoden kuluttua perhe kasvoi vielä, kun kolmas tyttö Lempi Inkeri syntyi 15.12.1900. Lempin kummit olivat aliupseeri Matti Ristseppä ja vaimonsa Vilhelmiina.

Vuonna 1900 perheen osoitteena oli Ainonkatu 21, joten olisiko muuton syynä ollut tarve saada isompi asunto. Asunnossa asui nyt viisi aikuista ja kaksi lasta: Juhana, Henrika, Helmi, Aili, Lempi sekä piika Hilma Nordman ja renki Erik Ikonen, s. 1877. Vanhin tytär Helmi opiskeli tähän aikaan Viipurin kirkkomusiikkiopistossa, joka oli aiemmin nimeltään Viipurin lukkari- ja urkurikoulu ja perustettu 1893. Hän meni naimisiin opiskelutoverinsa Antti Ruotsalaisen kanssa 24.8.1902. Molemmat työskentelivät kanttori-urkureina.

Perheeseen tullut uusi asukas Hilma Nordman oli syntynyt 31.8.1875 Kesälahdella. Hän muutti Kesälahdelta 20-vuotiaana Parikkalaan 12.8.1895 ja sieltä edelleen Viipuriin 27.10.1900, jossa hän meni asumaan Jääskeläisen perheeseen. Hilman äiti oli Maria Asikainen, Henrikan isän 10 vuotta nuorempi sisar, joka oli 1867 avioitunut Henrik Nordmanin kanssa. Hilma oli siis Henrikan serkku.

Hilma oli Jääskeläisen perheessä piikana eli kotiapulaisena koko ikänsä ja hänet haudattiin Parikkalassa samaan hautaan Ailin ja Lempin kanssa. Lempi puhutteli häntä kirjassaan ”Kevät vanhassa kaupungissa” nimellä täti, ja hän olikin 25 vuotta Lempiä vanhempi. Minusta on erikoista, että Lempin muistelmissa ei mainita kuin kerran Hilma-täti, ei myöskään Erkki Moision kirjoittamassa Lempi Jääskeläisen elämänkerrassa, vaikka hän varmaan oli tärkeä henkilö Lempin ja Ailin elämässä.

Kuluneet pari vuotta olivat olleet Henrikalle henkisesti ja fyysisesti kuluttavia, koska hän oli ollut raskaana vuosina 1896, 1898 ja 1900 ja poikavauva Arvo oli kuollut 1897 ja anoppi 1898. Ajattelen, että Hilmaa tarvittiin Henrikan avuksi, koska hänellä oli nyt hoidettavanaan kaksi lasta ja ehkä hän työskenteli myös kaupassa.

Elämää Viipurissa 1900-luvun alussa

1900-luvun vaihteessa Viipurissa oli, esikaupungit mukaan lukien, 36 600 asukasta. Asukkaiden kotikieliä oli neljä: suomi, ruotsi, venäjä ja saksa, ja myös kaikilla näillä kieliryhmillä oli omat seurakunnat. Pietarin läheisyys toi paljon venäläisiä matkailijoita ja kaupungissa oli venäläinen varuskunta.

Henkikirjassa 1906 perhe on merkitty osoitteeseen Otavankatu 48, asukkaina Juhana ja Henrika, tytöt Aili ja Lempi, piika Hilma Nordman sekä Heikki Sinkkonen. Heidän asuintalonsa omisti Juhanan kolme vuotta nuorempi veli ajuri Antti Jääskeläinen, joka oli muuttanut Parikkalasta Viipuriin 22.5.1882. Hän oli ostanut talon 2.10.1897 ja siinä asui Jääskeläisen perheen lisäksi 18 henkeä. Aika iso talo siis! Otavankadun lähellä oli perheen lapsille mukava leikkipaikka Patterinmäki, joka oli 1860-luvulla linnoitettu alue, kumpuileva kukkula ja sitä ympäröi 1905 rakennettu tiilimuuri. Perheen äiti Henrika oli myös vuokrannut puutarhan, jossa oli omenapuita, ja jossa perheen lapset saivat leikkiä.

Otavankadun asuntoon muutti myös Heikki Sinkkonen, joka oli syntynyt 18.10.1883 Parikkalassa. Hänelle ei ole merkitty ammattia henkikirjaan 1906. Kuka oli tämä 23-vuotias Heikki? Hänen asumisensa Jääskeläisellä oli minulle suuri yllätys, sillä Heikki Sinkkonen oli äitini setä eli äidin isän Matti Sinkkosen veli, enkä ollut tiennyt, että hän liittyi Jääskeläisten elämään. Heikki muutti Parikkalasta 24.3.1906 Viipuriin.

Mikähän rooli Heikillä oli? Erkki Moision kirjoittamassa Lempi Jääskeläisen elämänkerrassa kerrotaan: ”Pimeinä syysiltoina perhe kokoontui ruokasaliin ja kaupanhoitaja Heikki luki ääneen päivän uutisia”. Olisiko Heikki tosiaan vastannut Jääskeläisten kaupasta? Heikki asui henkikirjojen mukaan Jääskeläisten asunnossa ainakin vuoteen 1920, johon asti pystyn näkemään henkikirjoja (vain vähintään 100 vuotta vanhoja asiakirjoja voi tutkia netissä). Heikki perusti myöhemmin oman lihakaupan kauppahalliin. Vuoden 1912 verotuksessa hänet mainitaan lihakauppiaana.

Henrikasta tulee kauppias

Juhana Jääskeläinen kuoli 50-vuotiaana 15.2.1908. Juhanan kuolinsyytä ei pysty selvittämään, koska Viipurin kirkonkirjat tuhoutuivat sodassa 1939 – 1940. Juhanan perukirjaa ei löytynyt Kansallisarkistosta ja sieltä saadun tiedon mukaan: ”Vielä 1908 on ollut yleistä, että perukirjaa ei ole syystä tai toisesta laadittu. Arkistolla olevan tiedon mukaan Viipurin raastuvanoikeuteen toimitettuja perukirjoja vuosilta 1880 – 1944 ei ole hävinnyt viime sotien aikana.” Isänsä kuollessa Aili oli vajaa 10-vuotias ja Lempi 7-vuotias. Erkki Moision kirjan mukaan Lempille jäi isästä muistuttamaan vapaapalokuntalaisuus, viulu ja muistikirja.

Mahdollisesti Juhana sairasteli jo vuosina 1906 ja 1907, koska häntä ei ollut enää vuoden 1907 henkikirjassa perheen yhteydessä. Mutta missä Juhana oli, sitä en saanut selville. Yksi selitys on se, että 19.2.1906 Henrika anoi Viipurin Raastuvanoikeudelta pesäeroa miehestään. Heillä oli ilmeisesti myös taloudellisia vaikeuksia tähän aikaan. Ehkä Heikkiä tarvittiin avuksi kauppaan. Henrikan ammattina on henkikirjassa 1907 kauppias, joten ilmeisesti hän vastasi jo silloin kaupasta.

Henkikirjaan 1908 ilmestyi jälleen uusi miespuolinen ”vakiasukas”, 17-vuotias Antti Asikainen Jääskeläisten naisvaltaiseen joukkoon. Tästä lähtien ainakin 1920 vuoteen asti hän asui Jääskeläisten luona. Sain tehdä aikamoisen salapoliisityön selvittääkseni, mitä sukua hän oli.

Antti Pekanpoika Asikainen syntyi 24.7.1891 Jaakkimassa. Hänen isänsä Pekka (Peter) Asikainen syntyi 1863 Kesälahdella, muutti 1883 Parikkalaan ja sieltä Jaakkimaan 1887. Mentyään siellä naimisiin hän muutti takaisin Parikkalaan 1907 ja sieltä edelleen perheensä kanssa Viipuriin 13.9.1909. Todellisuudessa Antin täytyi muuttaa Viipuriin jo aiemmin, koska hänet on merkitty vuodesta 1908 lähtien Jääskeläisen asuntoon. Vasta vuodesta 1918 lähtien Antille oli merkitty ammatiksi kauppa-apulainen, vaikka oletan hänen työskennelleen Jääskeläisen kaupassa aiemminkin. Antti oli Henrikan serkun Pekka Asikaisen poika.

Henkikirjan 1910 mukaan Jääskeläiset asuivat Salakkalahden kaupunginosassa osoitteessa Pajakatu 3 vuokralla leskirouva Sofia Helanderin omistamassa talossa, asukkaina kauppias Henrika (henkikirjassa lukee Henrik!), lapset Aili ja Lempi, piika Hilma Nordman, Heikki Sinkkonen, Antti Asikainen ja 22-vuotias oppilas Hilda Pulkkinen. Lempi Jääskeläisen kertoman mukaan he muuttivat Pajakadulle tilavampaan asuntoon.

Hilda Amanda Pulkkinen syntyi 13.3.1888 Parikkalassa ja myös hän oli Henrikan sukulainen. Hildan äiti oli Helena Asikainen, joka oli Henrikan 13 vuotta vanhempi sisar. Henrika oli siis Hildan täti. Helena Asikainen oli muuttanut Kesälahdelta Parikkalaan 1880 ja avioitunut siellä 1883 Mauno Ollinpoika Pulkkisen kanssa. Hilda muutti yksin Parikkalasta Viipuriin 1910 ja asui Jääskeläisen perheessä ainakin sota-aikaan asti. Hän oli ensin oppilas, mutta myöhemmin ompelija ja kävi työssä kodin ulkopuolella.

Maailma mullistui, niin myös Jääskeläisten elämä

1915 Jääskeläiset muuttivat vanhaan kaupunkiin osoitteeseen Katariinankatu 11 ja tässä asunnossa he asuivat pitkään, ainakin vuoteen 1920 asti, varmaan pidempäänkin. Edellä mainittujen asukkaiden lisäksi Jääskeläisillä oli kaksi vuokralaista. Lempi kävi Viipurin yhteiskoulua ja myös Aili oli samassa koulussa.

Vuonna 1917 vaikutti ensimmäinen maailmansota ja 1918 sisällissota, joten ne olivat levottomia aikoja Suomessa ja silloin oli myös elintarvikepulaa. 8.3.1917 oli sanomalehti Wiipurissa kuulutus, jossa ilmoitettiin: ”Lihaa jaetaan kolmannen kerran kaupungin asukkaille 300 g henkeä kohden. Lihaa on ostettava lihakorteilla.” Lihaa oli myytävänä mm. suuressa hallissa J. Jääskeläisen ja H. Sinkkosen myymälöissä. 22.3.1917 lihaa jaettiin neljännen kerran. Vuonna 1918 lihaa jaettiin samanlaisilla kuulutuksilla, mutta nyt 750 g henkeä kohden. Huomiota kiinnittää se, että kauppa oli edelleen Juhana Jääskeläisen nimellä. Suuri halli tarkoitti varmaan keskustaan kauppatorin laidalle vuonna 1906 valmistunutta Pohjoismaiden suurinta kauppahallia.

Sisällissodan puhjettua 1918 punaiset ottivat Viipurin valtaansa ja se vaikutti kaikkien elämään. Koulut lakkasivat ja Jääskeläisten kauppa määrättiin suljettavaksi. Miehet piileskelivät maan alla. Elintarvikkeiden hupeneminen, kotitarkastukset ja epätietoisuus tulevasta veivät Henrikan voimat ja hän kuoli 57-vuotiaana 22.3.1918 juuri vähän ennen valkoisten tuloa kaupunkiin. Henrika haudattiin Juhanan kanssa samaan hautaan Ristimäen vanhalle hautausmaalle. Äidin kuolema järkytti 20-vuotiasta Ailia ja 17-vuotiasta Lempiä. Äidin kuoltua Lempillä todettiin sydänvika. Tytöillä ei ollut enää ketään elättäjää eikä huoltajaa. Heidän holhoojakseen esitettiin Helmi-sisaren aviomiestä, mutta tähän eivät Aili ja Lempi suostuneet. Lopulta holhoojaksi määrättiin heidän taloudenhoitajansa Hilma Nordman.

Henrikan perukirjan mukaan hänellä oli säästöjä ja henkivakuutusrahoja yhteensä n. 8000 mk. Lisäksi omaisuutena oli huvilarakennus palstoineen Parikkalassa ja normaali kodin irtaimisto. Onneksi velkoja ei ollut. Tyttäret eivät siis jääneet ihan tyhjän päälle ja vuokralaisista sai myös lisätuloja. Aili pääsi ylioppilaaksi 1917 ja sen jälkeen hän meni töihin, sillä vuoden 1919 henkikirjassa hänen ammattinaan on pankkivirkailija. Aili ja Lempi eivät jääneet myöskään henkisesti orvoiksi – vaikka täysorpoja olivatkin – koska samassa taloudessa asui neljä heille tuttua aikuista: sukulaiset Hilma, Hilda, Heikki ja Antti.

Aiemmin oletin, että Jääskeläisen kauppa lopetettiin Henrikan kuoleman jälkeen, mutta siitä en ole saanut varmuutta. Toisaalta, äitini muisteli, että hänen velipuolensa Reino, joka oli syntynyt 1910, olisi ollut työssä 1920-luvulla Jääskeläisen kaupassa kansakoulun jälkeen. Jos tämä pitää paikkansa, niin hoitiko kauppaa Antti Asikainen vai joku muu?

Jatkan seuraavassa artikkelissani Lempi Jääskeläisen elämästä kertomista 1920 vuoden jälkeen.

Lähteet:
Hirn Sven, Lankinen Juha: Viipuri – kansainvälinen kaupunki. 1988.
Jääskeläinen Henrika: Perukirja, laadittu 28.5.1818.
Jääskeläinen Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. 1957.
Moisio Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. 1983.
Jaakkiman, Kesälahden, Parikkalan ja Viipurin seurakuntien kirkonkirjat
Vanhat sanomalehdet: https://digi.kansalliskirjasto.fi/
Viipurin henkikirjat

Kirjoittaja: Raija Kannisto

Kyseessä on kirjailija Lempi Jääskeläinen, joka syntyi 15.12.1900 Viipurissa. Miksi ihmeessä olen kiinnostunut jo niin kauan sitten syntyneestä ja 55 vuotta sitten kuolleesta henkilöstä, josta nykyihmiset eivät ole kuulleetkaan?

Sukututkijalla riittää aina uusia tutkimuskohteita, sillä eri sukuhaaroja ja mielenkiintoisia ihmiskohtaloita riittää loputtomiin. Tämän vuoden tammikuussa päätin keskittyä tutkimaan paremmin äidinäitini serkun Lempi Jääskeläisen elämää ja yllättäen huomasin tänä vuonna olevan hänen syntymänsä merkkivuoden. Hän oli sukumme ainut kuuluisuuden henkilö, ns. julkkis. Kirjahyllyssäni on 10 äidiltä perittyä Lempin kirjoittamaa kirjaa, joista olen – kehtaanko tunnustaa – lukenut vain kolme. Äitini perhe asui Viipurissa ja kertoili minulle hänen ja Jääskeläisen perheen elämästä, koska molemmat perheet olivat tekemisissä keskenään. Kerron siitä myöhemmissä artikkeleissani.

Tutkimukseni ovat aivan kesken, mutta voin jatkossa kertoa lisää siitä, miten olen edistynyt. Onnekseni sain houkuteltua mukaan Helsingissä asuvan serkkuni, joka on käynyt tutkimassa Suomalaisen Kirjallisuuden seurassa (SKS) Lempi Jääskeläisen nimeä kantavan arkiston sisältöä. Hän on löytänyt sieltä mm. kirjeitä ja valokuvia. Harmi vain, että arkistossa olevat kaksi pakettia päiväkirjoja ovat kokonaan käytöltä suljettuja 22.6.2030 saakka, jolloin tulee kuluneeksi 50 vuotta Lempin Aili-siskon kuolemasta. Mahdanko enää silloin yli 80-vuotiaana jaksaa tutustua niihin? Lisäksi SKS:n arkisto on nyt suljettuna koronaviruksen vuoksi, joten serkkuni ei voi jatkaa tutkimuksiaan. Serkkuni alkoi lukea Lempin kirjoittamia kirjoja – niitä saa edelleen varastokirjastoista – ja hän kertoi, että kirja Kevät vanhassa kaupungissa (ilmestynyt 1957) on omaeläkerrallinen muistelu Viipurin ajoilta. Minäkin halusin ehdottomasti lukea sen, mutta kirjastot ovat nyt kiinni. Tutustuin netissä olevien antikvariaattien valikoimiin ja niissähän oli monia Lempin kirjoja. Tilasin ensimmäistä kertaa elämässäni kirjan netin kautta. Postituskulut maksoivat enemmän kuin itse kirja.

Lempi Jääskeläinen syntyi siis Viipurissa, mutta hänen juurensa olivat Parikkalassa, sillä vanhemmat olivat muuttaneet Viipuriin Parikkalasta vuoden 1884 maaliskuussa. Lempin isä oli Juhana (Johan, Juho) Tuomaanpoika, s. 1857. Jääskeläisen suku oli asunut Parikkalan Joukiossa vuosisatoja; vanhin löytynyt esi-isä Matti Jääskeläinen oli syntynyt 1633. Juhanan isä Tuomas Tuomaanpoika Jääskeläinen kuoli 65-vuotiaana 1877. Silloin perheen omistuksessa oli Joukio 5:ssä 1/8 Korkeemäen tilasta, jonka Tuomas Tuomaanpoika oli ostanut perinnöksi 25.9.1861.

Juhana meni naimisiin 27.2.1881 Henrika Gabrielintytär Asikaisen kanssa, syntynyt 1861 Kesälahdella.  Se on Parikkalan naapurikunta. Juhana oli vihittäessä 23-vuotias ja Henrika 20-vuotias. Kummallista on, että Parikkalan vihittyjen luettelossa ei ole heidän nimeään, mutta kummankin rippikirjassa on kyllä merkintä sekä kuulutuksista että vihkimisestä; Henrikan kohdalla lukee: naitu. Onkohan papille käynyt pieni unohdus tässä kohtaa?

Henrikan suku oli asunut Kesälahdella ainakin 1700-luvun alusta lähtien. He asuivat Kereli 7 -nimisellä tilalla, joka löytyy viimeisen kerran rippikirjasta 1871-1880. Sen jälkeen ei rippikirjoissa ole koko Kereli-nimistä kylää ja Asikaiset löytyvät tilattomista. Henrikalla oli neljä häntä vanhempaa sisarta, joista yksi oli isoäitini äiti Ulrika Vilhelmiina. Lisäksi hänellä oli kaksi veljeä. Henrika muutti Kesälahdelta piiaksi Parikkalaan 1878, kuten muuttivat myös kolme hänen sisartaan ja toinen veljensä; yksi sisar oli kuollut jo aiemmin hermokuumeeseen. Kun Juhana ja Henrika vihittiin, muutti Henrika Juhanan kotitilalle ja heille syntyi Parikkalassa tytär Helmi-Maria 1882.

Juhana oli Tuomas Jääskeläisen vanhin poika ja hänellä oli kolme häntä vanhempaa sisarta, Maria, Anna ja Katriina ja kaksi nuorempaa veljeä, Antti ja Tuomas. Oletan, että Juhana myi suvun osuuden tilaan, mutta en ole vielä tarkistanut asiaa. Joka tapauksessa 26-vuotias Juhana, 23-vuotias Henrika ja 1-vuotias Helmi-Maria muuttivat Viipuriin maaliskuussa 1884 mukanaan Juhanan 59-vuotias leskiäiti Maria Haapanen ja 19-vuotias pikkuveli Tuomas. Olikohan Viipurin vetovoima tuohon aikaan niin voimakas, että maanviljelijän osa ei kiinnostanut? Juhanan kolme vuotta nuorempi pikkuveli Antti oli muuttanut Viipuriin 21-vuotiaana jo kaksi vuotta aikaisemmin.

Viipurin aikaisten tapahtumien tutkimista haittaa oleellisesti se, että Viipurin kaupunkiseurakunnan (myöhemmin tuomiokirkkoseurakunnan) pääkirjat vuosilta 1849-1930 ja historiakirjat vuosilta 1900-1939 ovat tuhoutuneet talvisodan 1939-1940 aikana, eikä niistä ole saatavissa tietoja. Ainoaksi lähteeksi minulle jäivät henkikirjat, joita on luettavissa vuoteen 1920 saakka. Harmi vain, että henkikirjoissa ei ole mitään hakemistoja nimen, kaupunginosan tai kadun mukaan, sillä niitä pitää selata sivu sivulta ja Viipurin kokoisessa kaupungissa niitä riittää.

Jääskeläisen perheen elämästä Viipurissa, Lempin kirjailijanurasta, sota-ajasta 1939-1944 ja sen jälkeisestä elämästä Helsingissä kerron seuraavissa artikkeleissani.

Lähteet:
Kesälahden ja Parikkalan kirkonkirjat
Lempi Jääskeläinen: Kevät vanhassa kaupungissa. Kertomus ajasta joka oli. 1957.
Erkki Moisio: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. 1983.

Kirjoittaja: Raija Kannisto

Lempi Jääskeläisen tarina jatkuu 6.6.2020 ilmestyneessä artikkelissa Jääskeläisen perheen vuodet Viipurissa 1884-1920.