Aihearkisto: Kirjoittaja: Heikki Nurmi

Onko kaskuperinne katoamassa?

Tampere-seura julkaisi 1980-luvulla ja vähän myöhemminkin useita kaskukirjoja, joiden kaskut jollakin tavalla liittyivät Tampereeseen.  Monet kaskut oli aikanaan julkaistu Tammerkoski-lehdessä. Viime vuosina tällaisia kirjoja ei ole ilmestynyt.  Olivatko julkisuuden henkilöt ennen värikkäämpiä persoonia vai onko huumorin luonne muuttunut? Kaskulle on ominaista, että se on parhaimmillaan värikkäästi kerrottuna.  Lapsuudestani muistan kyläilyt ja juhlat, joissa hyvä jutunkertoja oli usein huomion keskipisteenä. Kirjoitettuna kasku menettää jotain vaikutuksestaan.

Kasku eroaa vitsistä lähinnä siinä, että kaskussa kerrotaan oikeista henkilöistä ja paikoista ja siinä on totuutta ainakin toinen puoli. Kasku harvoin halventaa tai loukkaa kohdettaan, kuten tämän päivän huumori usein tekee. Kasku tai anekdootti ei useinkaan naurata, mutta siihen sisältyy kuitenkin jotain yllättävää.  Tässä muutamia tuttuja kaskuja, joista osa liittyy Tampereen historiaan.

Jos Grönberg kuolee

Josef Grönberg syntyi 1813 Ylöjärven Mikkolan talossa, mutta Porin triviaalikoulussa hänelle annettiin uusi nimi Grönberg.  Grönberg opiskeli papiksi ja hän toimi Tampereen kaupunginsaarnaajana 1836-61 ja Messukylän kirkkoherrana 1861-1903. 

Vuonna 1870 senaatti antoi päätöksen, jonka mukaan Tampereen kaupunki erotetaan itsenäiseksi seurakunnaksi Messukylästä, jonka yhteyteen se kuului.  Senaatin päätös oli pantava täytäntöön kuitenkin vasta Messukylän silloisen kirkkoherran kuoleman jälkeen.  Tamperelaiset odottivat hartaasti seurakunnallista itsenäistymistään, mutta Grönberg eli pitkään.  Alkuvuosina oli todettu, että ”Tampere pääsee eroon Messukylästä, kun rovasti Grönberg kuolee”, mutta odotuksen jatkuessa sanonta muuttui muotoon: Tampere pääsee eroon Messukylästä, jos rovasti Grönberg kuolee.  Tamperelaiset saivat odottaa 33 vuotta eli vuoteen 1903. Itsenäinen Tampereen kaupunkiseurakunta aloitti toimintansa 1. toukokuuta 1904 Grönbergin kuolemaa seuranneen armovuoden päätyttyä.

Josef Grönbergin hauta Messukylän keskisellä hautausmaalla

Pieni paja

Emil Aaltonen on 1900-luvun alkupuolen tunnetuimpia tamperelaisia. Hän siirsi kenkätehtaansa Tampereelle v. 1905 ja hänen vaikutuksestaan Tampereesta tuli Suomen kenkäteollisuuden keskus.  Aaltosen omistukset eivät jääneet pelkästään kenkätehtaisiin.  1930-luvulla Aaltonen hankki omistukseensa Lokomo Oy:n konepajan. Käytyään kaupan jälkeen katsomassa uutta teollisuuslaitostaan Aaltonen sanoi konepajan johtajalle: ”Minun on aina tehnyt mieleni tämmöistä pientä pajaa ja nyt minä sen sain.” Pieni paja Lokomo ei ollut silloinkaan, mutta Aaltosen omistuksessa se kasvoi moninkertaisesti.

Tupakkalakko

Emil Aaltonen oli elämäntavoiltaan vaatimaton ja hän hoiti hyvin terveyttään.  Hän ei ollut tupakkamies, mutta poltti savukkeen silloin tällöin, koska hänen käsityksensä mukaan tupakansavu puhdisti suun bakteereista.  Kerran hän otti savukelaatikon esille konttorissa ja tarjosi siitä konttoripäällikölleen. – Ei kiitos, sanoi tämä.  Olen ollut jo kolme kuukautta tupakkalakossa. – Se on oikein, huomautti Aaltonen.  Kyllä minunkin pitäisi oikeastaan vähentää tupakanpolttoa, kun tahtoo jo mennä koko savuke päivässä.

Presidentit kaskujen aiheena

Kekkosen presidenttiaikana 1960-luvun alussa ilmestyi kirja Presidenttikaskut, johon oli koottu kaskuja ja tarinoita tasavallan kahdeksasta päämiehestä.  Päivitettyä versiota ei taida olla, vaikka neljästä seuraavasta presidentistäkin kaskuja on. Kaskukirjasta löytyy myös ilmeisen tosi tarina Mannerheimista Tampereella tammikuussa 1918.

Mannerheim matkusti Helsingistä Pohjanmaalle tammikuun 16. päivänä.  Tampereelle asti sujui matka selkkauksitta, mutta siellä sattui passien tarkastuksessa välikohtaus, joka ilman onnellista sattumaa olisi saattanut aiheuttaa aavistamattomia muutoksia tuleviin tapahtumiin.  Junaan saapuneet kolme passintarkastaja-sotilasta näet väittivät, että kenraali Mannerheim on muuan venäläinen upseeri, jota siihen aikaan kovasti haeskeltiin, eivätkä lainkaan ottaneet uskoakseen hänen passiaan, jossa hänet mainittiin rauhalliseksi liikemieheksi.  Kenraali alkoi jo pukeutua seuratakseen sotilaita, mutta silloin tuli sattumalta paikalle eräs rautatieläislakkia kantava nuorukainen, melkein poikanen vielä, joka tiukasti selitti sotilaille, että koska kerran passi on kunnossa, ei sotilailla ole oikeutta häiritä rauhallista matkustajaa.  Kinasteltuaan hetkisen keskenään sotilaat sitten poistuivat ja ylipäällikkö pääsi jatkamaan matkaa Vaasaan.

Ulkomaille Teiskoon

Tuttuihin sanontoihin liittyy usein erilaisia selityksiä, jotka samalla ovat kaskuja.  Tällainen on myös sanontaan Ulkomaille Teiskoon liittyvä tarina, jonka päähenkilönä on Tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Heikki Kuusniemi.  Tässä lainaus Sirkku Someron kaupunginosakirjasta, jonka nimi on juuri Ulkomaille Teiskoon. Tarina on kotiseutumies Jussi Mäenpään versio sanonnasta.

Heikki Kuusniemi oli saanut stipendin opiskelua varten ulkomaille.  Hän kertoi ystävilleen ja tuttavilleen ulkomaanmatkastaan jo hyvissä ajoin.  Lopuksi hän piti vielä komeat läksiäisjuhlat.  Tällöin joku vieraista kysäisi: ”Mitäs sinä menet sinne opiskelemaan”.  ”Kiäliä oppiin, kiäliä oppiin”, kuului Heikin vastaus.  Lähtöjuhlat olivat vallattoman riehakkaat, kuten isäntäkin.  Mutta olihan nyt millä mällätä.  Kun Heikki sitten seuraavana päivänä saapui Hangon satamaan ja aikoi ostaa laivalipun, havaitsi hän hämmästyksekseen, ettei stipendistä ollut enää tarpeeksi jäljellä.   Heikki palasi huvilalleen Teiskoon.  Jonkin ajan kuluttua sattui kuitenkin joku läksiäisjuhlissa ollut näkemään hänet ja kysäisi: ”Tännekös sinä niitä kiälia tulitkin oppiin?”.  ”No niinhän minä sanoinkin, että ulkomaille”, vastasi Heikki.

Siin Nakkila kirko vaiheill

Paikkakunnat ja paikat ovat henkilöiden lisäksi usein kaskujen aiheina.  Murrejutut ovat edelleenkin muodissa.  Tampereen kiälisiä uutisia tehdään edelleen radioon ja Tampere-Suomi sanakirjoja on ilmestynyt viime vuosinakin, kiitos Harri Hyttisen. Selitän tässä itselleni tuttua sanontaa ”Siinä Nakkilan kirkon vaiheilla”.  Kun juuriani kysellään, vastaan usein olevani kotoisin sieltä Nakkilan kirkon vaiheilta, vaikka sanonnalla on toisenlainen merkitys.   Kun sanotaan, että se on siinä Nakkilan kirkon vaiheilla, sillä tarkoitetaan jonkun asian olevan siinä hilkulla, melkein kohdalla,  mutta tarkkaa paikkaa ei kuitenkaan ole tiedossa.

Sanonnasta on ainakin kaksi selitystä, joista toinen on nakkilalaisten mielestä naapuripitäjissä keksitty, eikä siten mitenkään hyväksyttävä.  Oli lapsenruokkojuttu joskus siihen aikaan, kun heinäkuormia ja muitakin kuormia hevospelillä kuljetettiin.  Talon palkollinen, piikatyttö, oli saanut lapsen ja lapselle haettiin isää.  Todennäköisesti lapsen äidin kertoma asia oli totta, että hän oli kuorman päällä ja oli siellä myös talon nuori renkipoika.  Jutussa oli edetty siihen vaiheeseen, että tuomari kysyi, missä ja milloin tämä lapsi mahdollisesti oli saanut alkunsa.  Tähän nämä ilkikuriset ja monella tavalla kateelliset naapurit kertovat tytön vastanneen: Siinä Nakkilan kirkon vaiheilla.

Toinen nakkilalaisten oikeana pitämä tarina sopii paremmin satakuntalaiseen kulttuuriin ja elintapaan.  Nakkilan kirkonmäen alapuolella, siinä melkein nykyisen kunnantalon kohdalla sijaitsi aikanaan kestikievari.  Kun Kokemäenjoen yläjuoksulta olevat isännät lähtivät Poriin markkinoille, eivät he emäntien kuullen uskaltaneet sanoa, missä ensimmäisen kerran tavattaisiin.  Salakieltä silloinkin puhuttiin, kun isännät toisilleen sanoivat: Tavataan sitten siellä Nakkilan kirkon vaiheilla.

Nakkilan uuden kirkon rakentaminen ja Suomisen suku

Lopuksi vielä tositarina, joka on surullinen, vaikka lopputuloksena olikin se, että Nakkilaan rakennettiin uusi kirkko.  Jos Emil Aaltonen tehtaineen oli tärkeä tekijä Tampereen teollistumisessa, Juho Wiktor Suominen oli samaa Nakkilan kehittymisessä.  Suominen perusti 1900-luvun alussa Nakkilaan nahkatehtaan, joka toimitti raaka-ainetta myös Tampereen kenkätehtaille.  Suomisen tarina muistuttaa Aaltosen tarinaa miehestä, joka oli lähtöisin vaatimattomista oloista, mutta joka uskalsi perustaa yrityksen, joka työllisti ihmisiä ja kasvoi lopulta suureksi tehdaslaitokseksi.

Elokuun 23. päivän aamuna 1935 tehtailija Suominen oli yhdessä puolisonsa kanssa aamukävelyllä kotoaan Villilän kartanoon päin johtavalla tiellä.  Tällöin kartanon puutarhuri käsitteli puistossa sotilaskivääristä tehtyä pienoiskivääriä yrittäessään ampua harakoita niin huolimattomasti, että siitä lensi harhautunut kuula kaukana maantiellä kulkevan Suomisen vatsaan.  Suominen leikattiin Porissa ja kuula saatiin poistettua.  Suominen oli jo toipumassa, kun odottamatta kuumeesta johtuen muutenkin heikentyneen sydämen toiminta lamaantui aiheuttaen kuoleman elokuun 27. päivänä.  Sairaalassa Suominen ehti tehdä testamentin, jossa hän lahjoitti 3 miljoonaa markkaa uuden kirkon rakentamiseen Nakkilan vanhan kirkon tilalle.   Kirkko valmistui nopeasti ja se vihittiin käyttöönsä 1937, kun Suomisen syntymästä oli 60 vuotta.  

Nakkilan kirkko

Suomisen lahjoitus on nykyrahassa noin 1,2 miljoonaa euroa.  Onko se suurin yksittäinen Suomessa tehty lahjoitus julkiseen rakentamiseen?  Emil Aaltonen muistetaan myös lahjoittajana.  Hän lahjoitti rahaa Tampereen kirjastotalon rakentamiseen ja myös Metsäkansan kirkon rakentamista hän rahoitti.

Liisa Poppius ja Yrjö Raevuori ovat kirjoittaneet kirjan Lapin Kulju ja Kulju-Suomisen suku.  Kirja valmistui samana vuonna kuin Nakkilan uusi kirkkokin. Juho Wiktor Suominen oli lähtöisin Turun ja Porin läänin Lapista ja hänen vaimonsa oli Nakkilasta.

J.W. Suomisen pojat jatkoivat yhtiön johdossa, vanhin poika Leo isänsä jälkeen toimitusjohtajana.  Kolmas sukupolvi tuli yhtiön johtoon 1976, kun Leo Suomisen poika Ilkka tuli toimitusjohtajaksi.  Ilkka Suomisen kausi toimitusjohtajana jäi lyhyeksi, kun hän palasi politiikkaan ja valittiin kesäkuussa 1979 Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajaksi.  Vähän myöhemmin J.W. Suominen Oy myytiin Lassila & Tikanoja Oy:lle. Ilkka Suominen kuoli 23. toukokuuta 2022 83-vuotiaana.

Kirjoittaja: Heikki Nurmi

Juho Uotin erikoinen elämä

Tämän vuoden Tekniikan Maailman ensimmäisessä numerossa oli juttu otsikolla ”120 vuotta sähkösoittimia Suomesta”. Juttu alkoi seuraavasti:

Varhaisin alan arkistolöytö on tasan 120 vuoden takaa, vuodelta 1901.  Nakkilassa syntynyt luontaishoitoekspertti, pappi ja keksijä Juho Uoti kehitti tuolloin sähköavusteisia urkuja muistuttavan soittimen, jonka äänenväriä pystyi muuttamaan.  Soittimella oli mahdollista toteuttaa jopa neljän soittajan yhteisesitys.

”Unohduksiin jäänyt soitin asettaa suomalaisen sähkösoitinkehityksen täysin uudelle tasolle jopa kansainvälisessä vertailussa.  Uoti oli aikaansa edellä, mutta kukaan ei tarttunut keksintöön ja alkanut valmistaa sitä myyntiin”, alaa pitkään tutkinut säveltäjä, muusikko ja äänitaiteilija Petri Kuljuntausta sanoo.

Uteliaisuuteni heräsi tutkimaan, kuka tämä Nakkilassa syntynyt keksijä oikein oli. Wikipedia antaa  vastauksen ja Wikipedia-artikkelin linkeistä löytyy lisää tietoa.  En kirjoita tässä mitään elämäkertaa, vaan poimin muutamia yksityiskohtia Juho Uotin elämästä.  Kansalliskirjaston lehtiarkisto on hyvä lähde etsiä lisätietoja.

Lapsuus

Juho Uoti syntyi Nakkilan Tattaran kylässä  14.1.1862, samassa kylässä, jossa itse olen syntynyt.   Juho Uoti syntyi Uotilan talossa, joka hänen syntymänsä aikaan oli itsenäinen talo.   Vuonna 1867 talo siirtyi kuitenkin Puosin omistukseen. Puosi on vanhoja kantatiloja, josta Uotila aikanaan oli erotettu.

Perheeseen syntyi yhteensä seitsemän lasta, ensin kolme tyttöä ja sitten neljä poikaa.  Juho oli pojista vanhin.  Vanhin tytär ja kaksi pojista kuoli pienenä. Perheen isä kuoli vuonna 1868 Juhon ollessa kuusivuotias.

Nakkilassa elettiin vuosina 1867-1868 todella vaikeita aikoja.  Vuonna 1867 seurakunnassa syntyi 100 lasta ja kuoli 218 ihmistä.  Vuonna 1868 vastaavat luvut olivat 66 ja 198.  Seuraavana vuonna tilanne kääntyi ja lapsia syntyi 95, mutta kuolleita oli vain 52. (Sivuhuomautus: Nakkilassa on koronapandemian aikana ollut 27 koronatartuntaa.)

Koulunkäynti ja opiskelu

Juhon tiedot näkyvät Nakkilan rippikirjoissa pitkään.  Vuonna 1879 Juho kuitenkin kirjautui samana vuonna perustettuun Porin Lyseoon, jonka nimi perustettaessa oli Porin suomenkielinen yksityislyseo.  Juho Uoti asui sijaisperheessä ja valmistui ylioppilaaksi 1888 ja aloitti samana vuonna opiskelun Helsingin yliopistossa, aluksi lääketieteellisessä ja sen jälkeen matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Uoti suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1893.

Keksijä

Jo opiskeluaikana Uoti haki patentteja keksinnöilleen.  Alussa mainitusta keksinnöstä kirjoitettiin lehdissä vuonna 1901. Tässä linkki Aamulehden numeroon 11.7.1901.

Avioliitto

Uoti oli vuodesta 1897 lähtien naimisissa Matilda Augusta Laurilan (1863–1936) kanssa. He saivat seitsemän poikaa, joista kolme kuoli lapsena.

Toiminta kirjakustannusalalla

Opiskeluvuosiensa jälkeen Uoti toimi kirjankustannusalalla. Hän perusti vuonna 1897 liikekumppaninsa kanssa Poriin Uoti & Grönroos -nimisen kustantamon. Myöhemmin Uoti hankki yrityksen kokonaan omiin nimiinsä ja siirsi sen toiminnan Helsinkiin. Vuonna 1899 kustantamo siirtyi Tampereelle ja sen nimeksi vaihtui Kustannus ja Kirjapaino osakeyhtiö Sampo. Uoti luopui yhtiön osakkuudesta 1901. Juho Uoti asui rippikirjan mukaan Tampereella puolitoista vuotta 1900-1902.  Perheessä oli Tampereelle tullessa kaksi poikaa.  Kolmas syntyi ja kuoli Tampereella. 

Pappi

Juho Uoti aloitti teologian opinnot Helsingissä 1900-luvun alussa.  Papiksi Uoti vihittiin 1906. Uoti toimi lyhyitä aikoja eri seurakunnissa. Vuonna 1910 hänet olisi siirretty papiksi syrjäiseen Velkuan saaristoseurakuntaan, vaikka hän itse anoi siirtoa Porvooseen. Siihen ei kuitenkaan suostuttu ja Uoti päätti erota papin virasta.

Luontaishoidon neuvoja

Vuonna 1911 Uoti muutti perheineen jälleen Helsinkiin ja ryhtyi luontaishoidon neuvojaksi. Hän kirjoitti aiheesta 1912 kirjan otsikolla Kotiopas terveydenhoidossa.  Juho Uotin kuolemasta tuli viime vuonna kuluneeksi sata vuotta, joten on sallittua lainata kirjan alkuosa pdf-muodossa. Lempäälän luontaiskylpylä jatkaa perinteisiä uotilaisia vesihoitoja.   

Poliittinen toiminta

Yhteiskunnalliseen toimintaan Uoti ryhtyi vuonna 1916. Häntä on pidetty kristillisenä anarkistina. Kesäkuussa 1917 Uoti osallistui anarkistien tekemään Nikolainkirkon valtaukseen. Tästä tapahtumasta on Wikipediassa kuva Juho Uotista.

Kuolema

Juho Uoti kuoli tapaturmaisesti lokakuussa 1920 jäätyään junan alle Helsingin Pukinmäessä.

Pohdintaa

Juho Uoti oli kiistelty persoona pappina, perinteisen lääketieteen arvostelijana ja poliittisena toimijana.  Miten Nakkilan maaseudulta saattoi 1800-luvun lopulla tällainen henkilö lähteä maailmalle?  Todennäköisempi vaihtoehto olisi ollut kotitalon menetyksen jälkeen lähteä rengiksi lähitaloihin ja sitä kautta ehkä torppariksi. Opinnot Porin lyseossa ovat varmasti avaintekijä siihen, että Juho Uoti saikin toisenlaisen elämän. 

Pappisuraan on voinut vaikuttaa rukoilevaisjohtajan Matti Paavolan esimerkki.  Tattaran talot olivat pitkälle 1930-luvulle hyvin pienellä alueella ja Puosin ja Uotilan naapurissa oli myös Paavolan talo.  Matti Paavola tosin oli kuollut muutama vuosi ennen Juho Uotin syntymää.   

Sattumaa tai johdatusta on varmaan kaikkien elämässä.  Juho Uoti selvisi hengissä nälkävuosista.  Porissa oli sukulainen, jonka luona saattoi asua ja käydä koulua ylioppilaaksi asti ja päästä sitä kautta opiskelemaan yliopistoon.  Jostain oli syntynyt halu kehittää uusia asioita, tehdä keksintöjä.  Arvoitukseksi jää, miten sähköurkujen periaate tuli Juho Uotin mieleen. 

Kirjoittaja Heikki Nurmi

Isoisä Suomen kaartin harjoituksissa

Minulla on vain yksi valokuva isoisästäni, siis isäni isästä, Kustaa Vihtori Nurmesta, joka kuoli 1929 paljon ennen syntymääni.  Isoisäni sukunimi oli alun perin Högman.  Hautakivessä lukee Vihtori Nurmi (29.6.1875-14.3.1929).

Kuva on suurennos ryhmäkuvasta, jonka taustasta en pitkään tiennyt mitään.  Kymmenisen vuotta sitten sain kuitenkin tietää kuvasta yllättävän paljon.  Siitä saan kiittää viime kesänä edesmennyttä Kari J. Talvitietä, joka tunnettiin Suomen kaartin historian asiantuntijana. Sattumalta kuvassa oli Talvitien isoisän isä Juho Heikki Talvitie.  Seuraava  teksti on suoraan Talvitien vastauksesta. Lisätietoja Suomen kaartin historiasta kannattaa etsiä Torsten Ekmanin kirjasta Suomen kaarti 1812-1905.

Kuva esittää 7. Ulvilan reservikomppanian viimeisiä harjoituksia kesällä 1899, jolloin oli jo tieto siitä, että Suomen oma sotaväki tullaan lakkauttamaan yhtenä venäläisten sortotoimenpiteenä.  Järjestelmähän oli sellainen, että kutsuntatilaisuuden arvannosto ratkaisi palvelustavan.  Etukäteen oli määrätty lähinnä asukasluvun perusteella, kuinka monta miestä otettiin kolmivuotiseen palvelukseen läänin pääkaupungissa Turussa toimineeseen tarkk’ampujapataljoonaan.  Tässä tapauksessa numero 13 oli riittävän korkea, jotta Kustaa Viktor Nurmi ei joutunut tähän joukkoon.  Sen sijaan häntä odotti harjoittelu kolmena peräkkäisenä kesänä lähiseutunsa reservikomppaniassa (45 + 30 + 15 päivää).

2. Turun tarkk’ampujapataljoonan alaisuudessa oli neljä reservikomppaniaa (5. Kärsämäki, 6. Uusikaupunki, 7. Ulvila ja 8. Ikaalinen), joista Ulvilan vastuulle kuuluivat mm. Kiukaisten kappeli ja Nakkilan pitäjä.

Koska Kustaa Viktor oli syntynyt vuonna 1875, hän joutui kotiseudullaan kutsuntaan keväällä 1897.  Nostettuaan kutsuntatilaisuudessa arvan numero 13, oli hänen palveltava lähimmässä reservikomppaniassa, siis Ulvilan Ravanninkylässä, kesällä 1898, 1899 ja 1900.  Ensimmäisessä 45 päivän harjoituksessa hän oli kesäkuun alusta 1898 lukien.  Toiseen hän tuli heinäkuun puolenvälin jälkeen 1899.  Koska hän esiintyy kuvassa, on ajankohta siis heinäkuun loppu tai elokuun alkupuolisko 1899.  Kustaa Viktorille ei kolmatta harjoitusta koskaan tullut Bobrikovin toimenpiteiden johdosta.

Kaikilla sotilailla on lakissaan numero 2, joka viittaa siis 2. Turun tarkk’ampujapataljoonaan.  Kouluttajat istuvat toisessa rivissä.  Kaksi upseeria kuvassa (molemmilla sapelin kantohihna ja kaksirivinen napitus) ovat 7. Ulvilan reservikomppanian päällikkö (1897-1902) luutnantti Henrik Axel Stephan kuvaa katsoen vasemmalla ja hänen oikealla puolellaan näihin harjoituksiin tullut ”kesävänrikki”, aliluutnantti Oskar William Nikander, joka oli lähetetty komppanianpäällikön avustajaksi 5. Kuopion tarkk’ampujapataljoonasta.  Stephanin vasemmalla puolella istuu komppanian vääpeli (1888-1902) Juho Heikki Talvitie (1859-1919), hänelläkin sapelin kantohihna.  Muut toisessa rivissä istuvat ovat apukouluttajia. Neljä heistä kuului Ulvilan reservikomppanian pysyviin plutoona-aliupseereihin ja nuoremmat ovat Turun pataljoonasta nimenomaan tätä harjoitusta varten lähetettyjä nuorempia aliupseereita.  Vasemmassa reunassa istuu raidallisista olkakuvioistaan tunnistettava pataljoonasta lähetetty signalisti eli torvensoittaja.  Toinen signalisti on oikeanpuolimmaisena toiseksi viimeisessä rivissä.  Toisessa rivissä kouluttajien joukossa kolmantena oikealta on välskäri Lidman.

Kuva on otettu Ravanninkylän kasarmikentällä ja miehistörakennuksen erikoinen katto näkyy taustalla.  Ylimääräinen harjakatto on tuuletusta varten.  Asetakki oli lähinnä musta ja siinä keskisiniset olkalaatat, joissa numero kaksi. Takana vasemmalla näkyy mies, jolla on valkoinen ”voimistelupaita”, samoin pari voimistelupaitaista miestä seisoo tarkasti katsoen katolla. Mustien paraatihousujen lisäksi harjoituksissa käytettiin valkoisia ”liinahousuja”.  Aseena oli loppuun saakka Berdan II –tyyppinen kivääri.

Tämä valokuva on epäilemättä eräänlainen muistokuva, kun jo tiedettiin, että kyseessä olivat viimeiset harjoitukset.  Pataljoonien toiminta jatkui vuoden 1901 loppuun ja lopullinen alasajo tapahtui tammikuussa 1902.  Suomen Kaartilla elämä jatkui syksyyn 1905.

Kirjoittaja: Heikki Nurmi

Suomen erikoisin hautausmaa?

Nakkilan Leistilä

Vierailin marraskuussa 2020 kotipaikkakunnallani Nakkilassa.  Päätin käydä kirkon vieressä olevan hautausmaan lisäksi toisella vähän erilaisella hautausmaalla.  Tiesin sen olemassaolon, mutta en ollut siellä koskaan ennen vieraillut.  Sain hyvät ohjeet paikan löytämiseksi.  Leistilän risteyksestä ajetaan vähän matkaa Hormistoon päin.  Paikka on keskellä peltoa, mutta näkyy tielle. Mitään viittoja tai muita opasteita ei ole.  Hautausmaalle ei ole tehty mitään polkua.  Onneksi olin varannut saappaat mukaan.  Muuten matka läpi kostean kynnetyn pellon olisi jäänyt tekemättä.  

Miksi täällä on tällainen hautapaikka?  Vastaus tulee tämän jutun lopussa.  Tähän väliin muita erilaisia hautapaikkoja ja hautausmaita.

Sibeliuksen hauta Ainolassa

Ainolan kävijät muistavat hyvin Jean Sibeliuksen (1865-1957) ja hänen vaimonsa Ainon (1871-1969) haudan.  Sukututkimusseuran retki keväällä 2013 tehtiin Tuusulanjärven kulttuurikohteisiin. 

Alpo Jaakolan hauta Loimaalla

Kesällä 2020 teimme retken Loimaalle ja kävimme Alpo Jaakolan patsaspuistossa.  Yllätyin, kun alueelta löytyi Alpo Jaakolan (1929-1997) ja hänen toisen vaimonsa Marjan (1938-2012) hauta.

Nottbeckien hautausmaa

Nottbeck-suvun yksityinen hautausmaa sijaitsee Tampereen Lielahden kaupunginosassa Lielahden kartanon lähellä. Hautausmaa on rauta-aidan ympäröimä. Siellä on kappeli ja seitsemän hautaa. Alueelle on haudattu yhteensä kymmenen Nottbeck-suvun jäsentä. Alueesta on tehty inventointiraportti marraskuussa 2009.

Nottbeckien hautausmaalle on haudattu Wilhelm von Nottbeck , hänen vaimonsa Marie Elise Costance, neljä heidän seitsemästä pojastaan, kahden avioituneen pojan puolisot sekä kolmannesta polvesta kaksi henkilöä, keskenään avioituneet serkukset. Hautaukset ajoittuvat vuosille 1885–1997 ja koostuvat seitsemästä arkkuhautauksesta ja kolmesta Sveitsistä tuodun uurnan hautauksesta.

Alueen vanhin hauta on Ernst von Nottbeckin hauta. Ernst von Nottbeck kuoli puukotuksen seurauksena saamiinsa vammoihin tammikuussa 1885. Kuoleman yksityiskohdat eivät ole koskaan selvinneet, joten tapaus herätti aikanaan suurta huomiota ja siitä kulki Tampereella erilaisia tarinoita.

Liuksialan kartanon hautausmaa

Kangasalla Liuksialan kartanon mailla on kappeli, jonka yhteydessä Meurman-suvun hautausmaa.  Nykymuodossaan hautausmaa on perustettu 1930-luvulla.  Suvun tunnetuin henkilö Agathon Meurman on haudattu Kangasalan kirkon vieressä olevalle hautausmaalle.

Hautausmaa-alue on mäntyvaltainen metsäsaareke Liuksialan kartanoon johtavan koivukujan vasemmalle puolelle avautuvan peltoaukean keskellä. Alueella on pieni kappeli, joka on ympäröity kivi- ja kuusiaidalla.  Paikalla on sijainnut myöhäisrautakautinen (800-1200 jKr.) kalmisto ja tämän jälkeen Kangasalan ensimmäinen kirkko.

Kauko Ikosen hauta

Selitys hautaan Nakkilan Leistilän pellolla tulee tässä: Toukokuun 9. päivä 1947 ilmavoimien koneet (4+2 konetta) olivat tekemässä taisteluharjoitusta.  Yksi koneista joutui hallitsemattomaan syöksyyn.  Koneesta irtosi ilmassa osia ja syöksy muuttui pystysuoraksi putoamiseksi. Kapteeni Kauko Ikosen ohjaaman Myrsky-koneen alastulopaikka on muistokivellä ja takorautaisella aitauksella suojattu hautapaikka.  Seudun erikoislaatuisesta maaperästä johtuen koneen runko moottoreineen tunkeutui niin syvälle liejuun, ettei sitä saatu sieltä nostetuksi.  Tuloksettomiksi jääneitä kaivauksia tehtiin yhdeksän metrin syvyyteen asti.

Hävittäjälentäjä kapteeni Kauko Kullervo Ikonen synt. 20.8.1918 Sortavalassa lepää tässä hautautuneena syöksyttyään maahan 9.5.1947.  Tämä paikka on vihitty hänen viimeiseksi leposijakseen, jota kunnioittaakseen lentäjätoverit pystyttivät patsaan.

Kotimaisten Myrsky-hävittäjien lyhyeksi jäänyt historia oli täynnä vastoinkäymisiä.  Onnettomuuksissa tuhoutui useita koneita, kolme ohjaajaa sai surmansa.  Ikosen onnettomuuden jälkeen konetyyppi määrättiin välittömästi lentokieltoon.   

Jaakko Hyvösen kirjasta Kohtalokkaat lennot 1945-1988  voi lukea onnettomuuden yksityiskohdat.

Tiedätkö muita erilaisia hautausmaita?

Pyynikin kirkkopuisto on tamperelaisille tuttu paikka. Siellä on Wilhelm von Nottbeckin kolmannen, synnytyksen yhteydessä kuolleen pojan muistokivi.  Pitkäniemen sairaalan hautausmaa on ollut myös esillä. Tiedätkö muita erilaisia hautapaikkoja Pirkanmaan alueelta?  Odotan vihjeitä tämän tekstin kommentteihin.

Kirjoittaja: Heikki Nurmi
Kuvat: Heikki Nurmi

Runoilija Lasse Heikkilä – ylpeä talonpoikaistaustastaan

Kalevankankaan hautausmaa Tampereella on monen tunnetun runoilijan viimeinen leposija.  Hautausmaan esitteessä mainitaan Lauri Viita, Yrjö Jylhä, Eeva-Liisa Manner ja Tampereen ensimmäiseksi runoilijaksi mainittu Augusta Lundahl-Wallenius.  Voi kai Juice Leskisenkin lukea runoilijaksi. Listan ulkopuolelle on jäänyt Mirkka Rekola ja myös tämän jutun päähenkilö Lasse Heikkilä.

Kansallisbiografian mukaan Lasse Heikkilä on yksi suomenkielisen modernin lyriikan perustajista. Hän julkaisi kuusi runokokoelmaa sekä näytelmiä ja novellikokoelman. Hän on kuolemansa jälkeen ilmestyneen teoksensa Balladi Ihantalasta ansiosta merkittävin jatkosotaa kuvannut runoilijamme.

Lasse Matias Heikkilä syntyi 6.11.1925 Kiikoisissa.  Sukunimi oli alun perin Levola.  Hänen vanhempansa olivat Kalle Hemming Levola (1890-1965) ja Hilja Maria o.s. Heikkilä (1893-1925).  Äiti kuoli lapsivuoteeseen ja lapsi otettiin kasvatiksi enonsa Kaarlo Evert Heikkilän perheeseen Tampereelle. K.E. Heikkilän nousu torpparinpojasta vaatetusalan tehtailijaksi Tampereella on menestystarina.  Kun kasvatusvanhemmatkin kuolivat, Heikkilä adoptoitiin Helsinkiin Uuden Suomen päätoimittajan Lauri Ahon perheeseen.

Heikkilän ikäluokka joutui jatkosotaan.  Heikkilä osallistui panssaritorjuntamiehenä Ihantalan taisteluun kesällä 1944.  Sotakokemuksista Heikkilä kirjoitti teoksen Balladi Ihantalasta.  Teos julkaistiin Heikkilän kuoleman jälkeen 1999.  Yrjö Jylhän Kiirastuli on paremmin tunnettu runokirja sodasta kuin Heikkilän Edgar Lee Mastersin Spoon River -antologiaa muistuttava teos, jossa kuolleet kertovat oman tarinansa.

Balladi Ihantalasta -teoksen avausruno

Heikkilän myrskyisä elämä päättyi varhain 36-vuotiaana 1961.  Kuolinsyytä ei ole pystytty selvittämään.

En käy läpi Heikkilän elämää kovin tarkasti, sillä Osmo Pekosen muistelmateoksesta ”Marian maa – Lasse Heikkilän elämä 1925-1961” voi hänen runoudestaan ja elämän vaiheistaan lukea tarkemmin.  Pekonen kertoo Heikkilän avioliitoista ja hänen suhteistaan aikakauden muihin tunnettuihin runoilijoihin.  Lainaan kirjasta kuitenkin yhden kappaleen:

”Kurkistakaamme satakuntalaiseen mikrohistoriaan Lasse Heikkilän äidinkin puolelta. Hilja Heikkilän isä oli torppari Kustaa Albinus Juhonpoika Paldan (1846-1917), joka muutti Nakkilasta Lavian Riuttalaan 1869. Hän oli solakka, salskea mies. Kustaa Paldan oli Nakkilan Iso-Teinilöiden sukua: hänen isoisänsä oli torppari Juho Juhonpoika Teikkala ja tämän isä rustitilallinen Johan Mikonpoika Iso-Teinilä.  Runoilija Lasse Heikkilän myöhemmät kuvitelmat itsestään Satakunnan mahtitalonpoikien jälkeläisenä perustuivat lähinnä tähän sukuhaaraan.”

Tartun tähän, sillä isäni äidin isä Salomon viljeli myös Teikkalan torppaa ja äitini puolelta olen Iso-Teinilöiden jälkeläisiä. Mielenkiintoista on, että Heikkilä arvosti juuri talonpoikaisia juuriaan. Aatelisten jälkeläisiähän sitä halutaan olla.   Arvo Harjunmaa on tehnyt selvityksen Heikkilän suvusta. Harjunmaan arkisto on Kansallisarkiston Turun toimipisteessä.  En ole päässyt katsomaan, onko Harjunmaa käyttänyt Hugo Lagströmin Genoksessa 1962 julkaistua artikkelia Porin Kissalan sukusikermä. Sen perusteella Iso-Teinilän isännät polveutuvat Porin ensimmäisestä pormestarista Pietari Matinpoika Kissasta.  Olisiko Lasse Heikkilän pitänyt olla ylpeä tästä esi-isästään?

Olen siis itsekin Kissalan poikia, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa.  Kun kerron olevani sukua Porin ensimmäiselle pormestarille, joku voi kysyä, paljonko minulla on tämän miehen perimää.  Pietari Kissa on, jos Hugo Lagström on tulkinnut oikein vanhoja tuomiokirjoja, minun ääiäiääiiiiäi. Näitä 13. polven esivanhempia minulla on laskuni mukaan 213 eli 8192 ja Pietari Kissa on yksi heistä.  Tietysti noita esivanhempia on esipolvikadon takia huomattavasti paljon vähemmän, mutta silti pormestarin osuus perimässäni on promillen murto-osa.  Ehkä minun on parempi olla Heikkilän tavoin ylpeä talonpoikaisista juuristani, kuten suurin osa suomalaisista voi olla, tai sitten käsityöläisistä, joita edustaa edellä mainitsemani torppari Salomon Teikkala. Hän oli pitäjänräätäli ennen ryhtymistään torppariksi.

Kirjoittaja: Heikki Nurmi

Entisaikojen uusperheitä ja maahanmuuttajia

Ensimmäinen osa Vankileirien kautta Tampereen johtoon julkaistiin 20.6.2020.
Toinen osa Sosiaalista mediaa 160 vuotta sitten julkaistiin 4.7.2020.

Tässä Nordlund-sarjan kolmannessa osassa kerron Tampereen ensimmäisen kaupunginjohtajan Kaarle Nordlundin äidin Amandan vaiheista ja esivanhemmista.

Amandan vanhemmat Carl Carlstedt ja Kristiina Stockhus

Amanda Josefina syntyi 30.8.1858 Kiukaisissa ja hänen vanhempansa olivat Carl Fredrik Carlstedt (1833-1874) ja Kristiina Johanna Stockhus (1824-1863).  Isä mainitaan rippikirjassa karvarin tai nahkurin poikana.

Ennen Amandan syntymää Carl Carlstedt oli nuorena miehenä joutunut käräjille.  Paneliassa, joka on kylä Kiukaisissa, oli useita karstamestareita.  Veikko Roiha on kirjoittanut kirjan Panelia karstamestarien kylänä 1800-luvulla.  Roiha kertoo kirjassaan karstamestarien nostamasta oikeusjutusta, jossa pitäjän käsityöläiset vaativat edesvastuuseen niitä, jotka luvatta harjoittivat heidän ammattiaan.  Tässä yhteydessä käytetään termiä nurkkamestarikäräjät.  Käräjiä käytiin vuosina 1853 ja 1854. Luvatonta karstojen valmistusta oli siis tapahtunut ja nahkurinpoika Carl Carlstedt oli yksi syytetyistä.  Hänet tuomittiin sakkoihin.  Takavarikoidut työkalut ja raaka-aineet piti luovuttaa pois ja ne myytiin huutokaupalla.

Carl oli syntynyt 19.8.1833 Paneliassa ja meni naimisiin 11.10.1857 Nakkilassa Kristiina Stockhusin kanssa.  Perheeseen syntyi kaksi tytärtä Amanda (1858) ja Johanna (1860). Perheen äiti kuoli keuhkotautiin 21.1.1863, kun Amanda oli viisivuotias.  Carl meni uudestaan naimisiin jo saman vuoden joulukuussa.  Perhe muutti Kiukaisista 1865 Karjalan seurakuntaan, joka nykyään on osa Mynämäkeä.  Paneliaan palattiin takaisin 1871.  Amanda oli silloin 13-vuotias, mutta häntä ei mainita Panelian Ruskin rippikirjassa.  Carl Carlstedt kuoli 6.11.1874.  Amanda oli silloin 16-vuotias ja menettänyt molemmat vanhempansa.  Äitipuoli Wilhelmiina Carlstedt eli pitkään. Hänellä oli Carlin kanssa kolme lasta ja lisäksi kaksi aviotonta lasta.

Amandan isän vanhemmat Johan Carlstedt ja Maria Kumlander

Amandan isoisä Johan Carlstedt, joka oli siis ammatiltaan nahkuri, asui vanhempana Panelian Uusikatilassa.  Amanda mainitaan samalla rippikirjan sivulla isoisänsä kanssa 1874. On vähän epäselvää, asuiko hän Paneliaan paluun jälkeen isoisänsä luona vai Nakkilassa, jossa hän pääsi ripille 15-vuotiaana.  Amandan isoäiti Maria Margareta Carlstedt o.s. Kumlander kuoli 1870.  Isoisä meni uudestaan naimisiin ja sai vielä kaksi lasta. Amandan isoisä sai nuorimman lapsensa samana vuonna 1877 kuin Amanda meni naimisiin Adam Nordlundin kanssa.

Amandan täti Maria Helander o.s. Stockhus

Vaikka Amandan äiti Kristiina oli kuollut Amandan ollessa viisivuotias, yhteys äidin sukuun säilyi.  Amanda muuttikin virallisesti Nakkilaan helmikuussa 1874 ja hänet mainitaan rippikirjassa yhdessä tätinsä Maria Loviisa Helanderin kanssa.  Rippikirjassa on tädin kohdalla mielenkiintoinen merkintä: Barnlär. K. W. Helanders frånskilda hustru Maria Loviisa Helander född Stockhus.  Opettaja Kristian Wilhelm Helander ja Maria Stockhus oli vihitty Nakkilassa 1861. Helander oli toiminut Nakkilassa kiertokoulun opettajana vuoteen 1860 ja siirtynyt sitten Porin alkeiskoulun opettajaksi.  Olisi mielenkiintoista tietää, mitä avioliitossa tapahtui, sillä Maria muutti yksin Porista Nakkilaan lokakuussa 1865. Kristian Helander kuoli Porissa 16.1.1868. Helanderia opettajan tehtävässä seurasi Adam Nordlund, Amandan tuleva aviopuoliso.

Amandan äidin suku Stockhus

Amandan äiti Kristiina oli omaa sukua Stockhus.  Stockhus-suvun alkuperä on Ruotsissa, jonne suku oli tullut Saksasta.  Siellä nimi oli muodossa Stockhaus.  Kristiinan isän isä Lars Stockhus (1754-1835) muutti perheineen Suomeen 1786.  Kristiinan isä Sven Erik oli silloin 7-vuotias.  Kaisa Kyläkoski on kertonut blogissaan perheen muutosta ja sivuilta löytyy kuva matkapassista.  Stockhusit muuttivat Kullaalle Leineperin ruukkiin, josta käytettiin myös nimeä Fredriksfors bruk.  Suvun miehet olivat seppiä ja Stockhus-nimisiä seppiä löytyy muiltakin Suomen ruukkipaikkakunnilta 1800-luvulla.  Lars Stockhus oli naimisissa Ruotsin Färnassa syntyneen Kaisa Skogin (1753-1827) kanssa.

Kuva Leineperistä

Lars ja Kaisa Stockhusin poika Sven Erik (1779-1850) muutti Kullaalta Nakkilaan pitämään Leistilän Kyllijoen taloa. Hän oli naimisissa Eurajoella syntyneen Fredrika Långforsin (1791-1870) kanssa. Parille syntyivät tyttäret Maria (1819-1887) ja Kristiina (1824-1863).

Amandan muutto Nakkilaan ja avioliitto Adam Nordlundin kanssa

Amanda oli Nakkilaan muutettuaan piikana ja muutti 1876 Kukonharjan Tynin taloon.  Nakkilan rippikirjan 1868-77 sivu 53 kertoo paljon.  Samalla sivulla on Adam Nordlund, hänen toinen ja kolmas vaimonsa, ensimmäisen ja kolmannen vaimon äiti suutarin leski Fredrika Grönlund, Adamin kaksi tytärtä liitosta Amanda Branderin kanssa, nuorempi sisarensa Mariana Karoliina Nordlund ja tuleva vaimonsa Amanda, joka lopulta vaihtuu piiasta vaimoksi.    Löytyy sivulta vielä Amandan nuorempi sisko Johannakin, joka muutti sisarensa perässä Nakkilaan.  

Amanda meni siis naimisiin 19-vuotiaana itseään 27 vuotta vanhemman opettajan Adam Nordlundin kanssa.  Aviopari eli Nakkilan Kukonharjan Tynillä Adamin kuolemaan asti.  Heille syntyi seitsemän lasta, joista kaksi kuoli pienenä.  Adam ja Amanda Nordlundin hauta, johon on haudattu myös nämä kaksi lapsena kuollutta, on Nakkilan hautausmaalla. Amanda Nordlundin vaiheista miehensä kuoleman jälkeen en tiedä. Amanda Nordlund kuoli Nakkilassa syyskuussa 1943 vajaan vuoden poikansa Kaarle Nordlundin kuoleman jälkeen.

Mitä nämä tiedot kertovat tämän päivän sukututkijalle.  Ehkä sen, että perheen rakenne ei ennenkään ole ollut samanlainen kuin useimmille tuttu ydinperhe. Nykyajan uusperheitä vastaavia on ollut ennenkin.  Nykyään erotaan enemmän, ennen kuolema erotti.

Toinen asia, johon voisi kiinnittää huomiota, on maahanmuuton merkitys Suomen historiassa. Tiedämme, että ulkomaalainen on ollut perustamassa teollisuutta Tampereelle ja muualle Suomeen.  Ruukit ovat tästä hyvä esimerkki.  Mutta ruukkeihin tuli myös työntekijöitä, esimerkiksi seppiä, muualta.  Stockhus-suvun tuloa Suomeen voi pitää maahanmuuttona, vaikka Ruotsin valtakunnan sisällä muutettiinkin.

Päätän nyt tämän sukuseikkailun, jonka tarkoituksena oli yhdistää kaksi minulle tärkeää paikkakuntaa, Tampere ja Nakkila.  Kun lähdin liikkeelle, olin melko varma, että löydän linkin Kaarle Nordlundin ja omien juurieni välillä. Nyt minun täytyy myöntää, ettei sellaista löytynyt, mutta monta mielenkiintoista asiaa kuitenkin.

Kirjoittaja: Heikki Nurmi

Sosiaalista mediaa 160 vuotta sitten

Ensimmäinen osa Vankileirien kautta Tampereen johtoon julkaistiin 20.6.2020.

Tampereen ensimmäinen kaupunginjohtaja Kaarle Nordlund syntyi Nakkilassa 24.1.1889.  Hänen vanhempansa olivat Adam Filemon Nordlund ja Amanda Josefiina Carlstedt. Tässä jutussa kerron isä Adam Filemonin vaiheista.

Adam Filemon syntyi 8.3.1831 Ketolan torpassa Nakkilan Leistilässä.  Hänen vanhempansa olivat torppari Juho Iisakinpoika Ketola (s. 20.9.1788 Nakkila, k. 11.12.1852 Nakkila) ja Anna Mikontytär Uotimäki (s. 17.9.1796 Kiukainen, k. 3.1.1848 Nakkila). Perheeseen syntyi seitsemän lasta, joista yksi kuoli lapsena.

Adam opiskeli kraatariksi. Melko pian hän kuitenkin vaihtoi ammattia, kuten seuraavista lehtikirjoituksista voi lukea.

Sanomia Turusta 10.8.1860 n:o 32:

Sanomia Turusta 7.9.1860 n:o 36, kappalaisen Frans Josef Vadénin vastaus:

Viittaukset juttuihin löytyvät Suur-Ulvilan historian I osasta.  Samanlaista keskustelua käydään nykyäänkin. Nykyvälineillä vastaus lähtisi nopeammin.  Kappalaisen vastaus Nakkilan pojalle kesti melkein kuukauden.

Adam Nordlund eli värikkään elämän, johon mahtui monta läheisen syntymää ja kuolemaa.

Adamin ensimmäinen puoliso oli suutarin tytär Fredrika Mathilda Grönlund.  Vihkimispäivä oli 1.1.1854 ja jo 21.11. samana vuonna vaimo kuoli lapsivuoteeseen. Lapsi jäi eloon, mutta kuoli vähän alle kaksivuotiaana.

Seuraavana vuonna 4.11.1855 Adam nai talollisen tyttären Amanda Sofia Branderin.  Kansallisbiografiassa on Veli-Matti Aution kirjoittama selvitys Brander-suvusta.  Sen mukaan Brander-suvun kantaisänä pidetään turkulaista Joakim Branderia (noin 1667 – 1744), joka toimi Nakkilassa henkikirjoittajana. Hänen jälkeläisiään on paljon Nakkilassa, kuten esimerkiksi Amanda Sofian isä Fredrik, joka omisti Viikarin talon Kukonharjan kylässä.   Suku on levinnyt laajalle ja siinä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia, kuten Uuden Sukukirjan (1946) uudistetun version I osan yli 300 taulua sisältävästä tutkimuksesta voi lukea.  Liitosta Amanda Branderin kanssa syntyi viisi lasta, joista neljä kuoli alle viisivuotiaana.  Vaimo kuoli keuhkotautiin 3.6.1871.

Lastenkoulu oli perustettu Nakkilaan vuonna 1854. Nordlundista tuli opettaja 1859, kuten lehtijutuista voi lukea.  Vuonna 1869 kuntakokous jakoi seurakunnan viiteen kiertokoulupiiriin. Nordlund hoiti kaikkien piirien opetuksen. Päästyään opettajaksi hän suoritti vielä lukkarin tutkinnon. Opettajana Nordlund toimi yhteensä 30 vuotta.  Kiertokoululaitos pysyi Nakkilassa ennallaan Nordlundin kuolemaan asti.  Nakkilan ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa vuoden 1878 syksyllä.  Kiertokouluja pidettiin edelleen useissa kylissä.

Helmikuussa 1872 Adam meni naimisiin ensimmäisen puolisonsa sisaren Gustava Kristiina Grönlundin kanssa.  Seuraavan vuoden helmikuussa vaimo menehtyi lapsivuoteeseen ja lapsikin kuoli.

Adam Nordlund toimi opettajan tehtävien ohessa myös kunnan tehtävissä.  Hän oli kunnan esimiehenä 1875-1877 ja kunnallislautakunnan puheenjohtajana 1886-1892.  Lähteenä näille tiedoille olen käyttänyt Suur-Ulvilan historian II osaa.

Oltuaan lähes viisi vuotta leskenä Adam Nordlund meni naimisiin itseään 27 vuotta nuoremman piian Amanda Josefiina Carlstedtin kanssa 16.12.1877.  Ensimmäinen lapsi syntyi heinäkuussa 1888. Voi vain arvailla, mistä Nakkilan kirkon vaiheilla keskusteltiin noina aikoina.  Nordlundin kausi kunnan esimiehenä päättyi 1877 ja häntä seurasi tehtävässä Nordlundin toisen vaimon Amanda Branderin sukulainen Fredrik Brander.  Avioliitosta Amanda Carlstedtin kanssa lapsia syntyi yhteensä seitsemän, kaksi kuoli pienenä. Kaarle syntyi toiseksi nuorimpana 24.1.1889.  Adam Nordlund perheineen asui Nakkilan Kukonharjan Tynillä ja hän kuoli 2.3.1892 keuhkokuumeeseen Kaarlen ollessa vasta kolmivuotias.

Adam jäi siis kolme kertaa leskeksi.  Hänen yhteensä 14 lapsesta 8 kuoli pienenä. Kaarle Nordlund oli nuorin aikuisiksi eläneistä.  Muiden Adam Nordlundin lasten jälkipolvia en ole selvittänyt.

Kaarle Nordlundin äiti Amanda eli vielä pitkään.  Hän kuoli samana vuonna kuin poikansa eli 9.9.1943.  Adam ja Amanda Nordlundin hauta on Nakkilan kirkon viereisellä hautausmaalla.

Amanda Nordlundin sukujuuret menevät Kiukaisten Panelian käsityöläisten kautta Kullaan Leineperin ruukin Stockhus-sukuisiin työntekijöihin.  Jatkan niistä Nordlund-sarjan viimeisessä osassa.

Kirjoittaja: Heikki Nurmi

Kolmas osa Entisaikojen uusperheitä ja maahanmuuttajia julkaistiin 1.8.2020.

Vankileirien kautta Tampereen johtoon

Tamperelaiset tuntevat Jarmo Rantasen ja Pekka Paavolan, vanhemmat myös Erkki Napoleon Lindforsin. Sulo Typpö on jo vieraampi nimi, mutta kuka oli Tampereen ensimmäinen kaupunginjohtaja. Hän oli Kaarle Nordlund, josta tuli Tampereen kunnallishallinnon uudistuksen yhteydessä kaupunginjohtaja vuonna 1929. Kaikkien kaudet olivat pitkiä, yli kymmenen vuotta:  Nordlund 1929-1943, Typpö 1943-1957, Lindfors 1957-1969, Paavola 1969-1985 ja Rantanen 1985-2007.

Kaarle Nordlund syntyi 24.1.1889 Nakkilassa. Koskesta voimaa -sivustolta voi lukea hänen vaiheistaan.  Korjaan tässä sivun virheen, joka on myös Wikipediassa. Hänen vanhempansa olivat Adam Filemon Nordlund ja Amanda Josefiina Carlstedt. Isä kuoli Kaarlen ollessa kolmivuotias. Lapsuutensa Kaarle Nordlund vietti Nakkilan Kukonharjan Tynillä.  Nordlund oli harjoittelijana Valtion rautateillä vuosina 1907-1914, minkä ohessa hän kävi Vaasan kauppakoulun 1911. Vuodesta 1914 lähtien hän toimi Jyväskylässä kirjapainon isännöitsijänä. Siellä painettiin Keski-Suomen työväestön lehteä Sorretun Voima, jonka nimi myöhemmin oli Työn Voima.  Nordlund meni naimisiin Aliina (hautakivessä Alli) Kässin kanssa 1916.  Vaimon sukujuuret ovat Jyväskylän maaseurakunnassa.

Sattumalta kokeilin, löytyykö Kansallisarkiston valtiorikosylioikeuden akteista Nordlundeja.  Siellä olikin yli 60 sivua asiakirjoja Kaarle Nordlundista, joka oli tuomittu neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen elokuussa 1918.  Tuomio oli valtiopetoksen valmistelusta. Hänet oli vangittu jo helmikuussa 1918 marraskuussa 1917 Jyväskylässä  tapahtuneen poliiseihin kohdistuneen asetakavarikon vuoksi. Asiapapereista voi lukea sekä Nordlundia syyttäviä että hänen syyttömyyttään vakuuttavia todistajalausuntoja. Siellä on myös pitkä Nordlundin allekirjoittama selvitys, jossa hän todistaa syyttömyyttään ja vakuuttaa olleensa koko ajan väkivaltaa vastaan.

Sture Lindholmin kirjasta Vankileirihelvetti Dragsvik löytyi lisätietoja.  Nordlund päätyi lopulta Tammisaaren vankileirille.  Hän oli sitä ennen ollut vangittuna Kokkolassa.  Nordlundin selviämistä leirillä auttoi se, että hän sai työskennellä sairaanhoitotehtävissä.  Vangit olivat eri kasarmeissa ja yhteisen sairastuvan käydessä ahtaaksi, jokaiseen kasarmirakennukseen tuli oma sairastupa ja oma sanitääri.  Nordlundista tuli sanitäärien johtaja, joka vangin asemastaan huolimatta antoi kirjallisia raportteja leirin lääkärille.  Muutamia Nordlundin raportteja on säilynyt ja niistä voi lukea yksityiskohtaisia tietoja leirin kurjuudesta.

Valtiorikosylioikeuden papereista ei selviä, milloin Nordlund vapautui.  Luultavasti hänet armahdettiin syksyn 1918 armahduksessa, sillä hänen tuomionsa oli neljä vuotta.  Perheeseen  oli toukokuussa 1917 syntynyt esikoinen. Tarkkaa muuttopäivää Jyväskylästä Tampereelle en ole löytänyt.  Kuitenkin Nordlundista tuli vuonna 1919 Vakuutusyhtiö Turvan johtaja.  Täytyy ihmetellä, miten nopeasti valtiopetoksen valmistelusta tuomittu mies alkoi edetä urallaan.

Nordlund toimi monissa Tampereen kaupungin luottamustehtävissä 1920-luvulla. Hänestä tuli yksi Tampereen sosiaalidemokraattien kärkinimistä. Vuodesta 1922 Nordlund kuului Tampereen kaupunginvaltuustoon ja seuraavana vuonna hänet valittiin valtuuston varapuheenjohtajaksi. Valitsijamiehet valitsivat Suomen presidentin ensi kerran vuonna 1925.  Nordlund kuului näihin valitsijamiehiin.

Kunnallislakia uudistettiin vuoden 1927 valtiopäivillä. Vuoden 1931 alusta tuli kaikissa Suomen kaupungeissa olla lain edellyttämä kaupunginhallitus. Sen tehtävä oli valmistella asiat kaupunginvaltuustolle ja käyttää kunnallista toimeenpanovaltaa. Tampereen kaupunki otti uuden hallintojärjestelmän käyttöön jo vuoden 1929 alusta. Kaupunginhallituksen muodostivat kaupunginjohtaja, kaksi apulaiskaupunginjohtajaa ja yhdeksän vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä.

Nordlund valittiin kaupunginjohtajaksi vuoden 1929 alussa.  Vuosi oli Tampereen juhlavuosi. Kaupungin perustamisesta tuli kuluneeksi 150 vuotta, mutta Kuru-laivan onnettomuus syyskuussa aiheutti juhlien peruuntumisen. Paljon silti tapahtui vuonna 1929.  Uusi Hämeensilta otettiin käyttöön, Hotelli Tammer valmistui, Tampereen Orkesteri perustettiin ja Pyynikin uusi näkötorni valmistui.

Kaupunginjohtajan päätehtävä yleishallinnon lisäksi oli huolehtia talousasioista. Nordlund itse kirjoitti Tammerkoski-lehdessä (1939:2) uuden hallintomallin kymmenestä ensimmäisestä vuodesta ja arvioi uudistuksen selkeyttäneen päätöksentekoa.  Nordlundia johtajana ehkä kuvaa hänen arvionsa lopetus: ”Lait ja ohjesäännöt määräävät kuitenkin aina vain toiminnan rajat ja yleispiirteet. Elävän voiman ja tehokkuuden niille antavat ihmiset, jotka niitä toteuttavat. Tämän yksityiskohtaisen toiminnan arvostelu ei kuitenkaan sovellu allekirjoittaneen tehtäväksi.”

Nordlund johti Tamperetta koko 1930-luvun ja myös sota-aikana. Pitäisi päästä kaupunginarkistoon tutkimaan ajan asiakirjoja, jotta saisi paremman käsityksen hänen toiminnastaan. Sen ajan kaupunginjohtaja oli lähinnä virkamies.  Vasta Erkki Lindforsin ja Pekka Paavolan kausien aikana kaupunginjohtajasta tuli enemmän julkisuuden henkilö.

Tammerkoski-lehteä (1943:5) lainaten tammikuun 8. pnä 1943 kuoli kaupunginjohtaja Kaarle Nordlund, joka parin vuoden ajan oli potenut vaikeata sairautta, mihin osaltaan oli vaikuttanut sota-ajan tuoman työlisän aiheuttama rasitus.

Nordlund on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle (osio 35).  Siellä ovat myös Sulo Typön (osio 41) ja Erkki Lindforsin (osio 39) haudat.

Entisenä nakkilalaisena olen miettinyt, oliko Nordlundilla vaikutusta Nakkilalle tärkeään siltahankkeeseen. Sata vuotta sitten Kokemäenjoen yli ei ollut Nakkilan kohdalla siltayhteyttä.  1930-luvun lopulla Nakkilan silloisen kirkkoherran Antti Perheentuvan johdolla saatiin hankkeelle rahoitus.  Tampereen vanha rautatiesilta siirrettiin Arantilan sillaksi.  Tämä kapea silta korvattiin vasta 1990 uudella sillalla.

Aion jatkaa kertomalla Kaarle Nordlundin isästä Adam Filemon Nordlundista, joka toimi pitkään kiertokoulunopettajana Nakkilassa 1800-luvun loppupuolella.

Kirjoittaja: Heikki Nurmi

Toinen osa Sosiaalista mediaa 160 vuotta sitten julkaistiin 4.7.2020.
Kolmas osa Entisaikojen uusperheitä ja maahanmuuttajia julkaistiin 1.8.2020.