Moni sukututkija on varmaan törmännyt kirkonkirjoissa tilattoman väestön lukuisiin kirjaviin nimityksiin. Niissä ei näytä olevan mitään yhtenäistä käytäntöä, kuten on tilallisten ja myös vuokraviljelijöiden (lampuodit ja torpparit) nimityksissä.

Loinen, koturi, joutolainen, läksiäinen tai kesti tarkoitti maatalousyhteiskunnassa erään sen alimmilla tasoilla olleen ihmisryhmän edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan, vaan eli työnantajansa tiloissa. Nimitykset kertovat ajasta, jolloin maan omistaminen oli tärkein vaurauden ja myös arvostuksen lähde. Tilattomien nimityksien käytössä oli alueellista vaihtelua. Loinen-nimitystä tai loismies-nimitystä käytettiin Savossa ja laajasti muuallakin Itä-Suomessa. Koturi oli länsisuomalainen nimitys, kesti-nimitys taas tyypillisesti keskisuomalainen ja läksiäinen karjalainen. Bobuli-nimitys oli puolestaan käytössä Laatokan Karjalassa. Myös muonamies tai muonarenki nimitys oli alueellisesti rajautunut, sitä käytettiin paljon Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä.

Tilaton väestö

Tilaton väestö, tilattomat eli maattomat, olivat Suomessa se historiallinen osa maaseudun väestöä, jolla ei ollut omistuksessaan maata, vaan joka sai elantonsa muulla tavoin. Kausitöillä elantonsa hankkivista tilattomista käytettiin heidän marginaalista asemaansa kuvaavia suorasukaisia nimityksiä, kuten irtain työväki tai kylänloppulaiset. Jälkimmäinen nimitys kuvaa sitä, että heidät sijoitettiin kirkon ylläpitämissä dokumenteissa, kuten rippikirjoissa, kylän muun, taloittain luetellun väen jälkeen. 1800-luvun lopun Suomessa tilattomia oli noin neljännes maaseudun kotitalouksista. Tilattomiin luettiin maanvuokraajat eli arentimiehet, mäkitupalaiset, muonamiehet, itselliset ja loiset.

Suomen väestö kasvoi suuresti 1800-luvun aikana, jolloin alettiin puhua liikaväestöstä ja sen aiheuttamista ongelmista. 1800-luvun loppua kohti liikaväestö työllistyi laajenevan teollisuuden palvelukseen kaupunkeihin. Myös siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan oli monelle ratkaisu työllistymiseen.

Tilattomien kasvun taustalla oli se tosiasia, ettei maatiloja riittänyt kaikille, koska hallitusvalta ei pitkään aikaan halunnut tiloja jaettavan, koska sen ajateltiin heikentävän tilojen veronmaksukykyä. Myös uudistilojen perustamista ei juurikaan suosittu ja parhaat maat olivat jo viljelykäytössä. Useimmiten vanhin poika jäi jatkamaan isännyyttä ja nuoremmat pojat joutuivat etsimään muita töitä, aluksi renkeinä ja myöhemmin avioiduttuaan tilattomina mökkiläisinä. Parhaassa tapauksessa he onnistuivat pääsemään johonkin vävyisännäksi.

Loiseksi nimittely

Erityisesti ihmetyttää loinen-nimityksen käyttö Savossa ja Karjalassa, koska sitä voi pitää selvästi halventavana. Maatyöläisten työhön on kuulunut sesonkivaihtelua ja siitä seuraavia ajoittaisia työttömyysjaksoja ja väistämätöntä vähätuloisuutta. Varmaan he kokivat kohtuuttomana tulla nimitetyksi loisiksi, kun lois-sanalla tarkoitetaan alun perin loiseliötä tai parasiittia, joka on vuorovaikutussuhteessa toiseen lajiin elävä eliöyksilö, joka hyötyy suhteesta toisen kustannuksella ja aiheuttaa sille haittaa. Loinen voi elää isäntäeliönsä sisällä tai sen päällä (Lähde: Tieteen termipankki). Tilattomien loinen-nimitykselle oli kuitenkin olemassa monia neutraalimman kuuloisia vaihtoehtoja, kuten työmies tai itsellinen, muonamies tai huonemies, joita on kylläkin käytetty pääsääntöisesti Länsi-Suomessa.

Kun katsoo Hiski-tietokannasta vihittyjen miesten ammattinimikkeitä, esiintyy loinen (muodossa lois) ensimmäisen kerran vuonna 15.3.1873 Karttulassa. Nimityksen käyttäjänä oli pitäjänapulainen Karl Emil Aejmelaeus (s. 1834 Paltamo, k.1897 Karttula). Hän oli papin poika ja hänestä tuli myöhemmin Karttulan kirkkoherra. (Jostain syystä hänet kirjattu Hiskissä väärällä nimellä K.E.Arjoseksi). Voi tietenkin kysyä, aloittiko pappi Aejmelaeus loinen-nimityksen käytön vai oliko sana jo aiemmin vääräleukaisen savolaisrahvaan käyttämä nimitys tilattomiksi joutuneista.

Esimerkkejä loinen-nimityksen käytöstä puhekielessä:

• Kiertää niinkun loisem pässi sp. Korpiselkä
• Isän kuolt̆tuo kaheksat lòiset oĺ talossa. Kitee
• Oli taloⁱmpòeka lòesilla ottopòekana. Juuka
• Ei sekää mies jaksanna soaha pereelleen omoo mökkii, loesina pitää vaen viereksiik. Nurmes
• Tòene (syyttää) tòestaa lòene lòestaa lòese èokko lapsijjaa sp. Juva
• Talol laps ku pahan tekköö nii lòesel lasta pieksetää. Juva
• Meill ̮o ollu joka vuoś niitä loesloeta. Kangasniemi

Itsellinen

Yhtä nimitystä olen aina kummastellut: termiä itsellinen (ruotsiksi inhysning), koska sen käyttö on aina vaikuttanut hieman epämääräiseltä. Vaikuttaa siltä, että sen haltijat voivat olla hyvin monen erilaisen ammatin harjoittajia, jopa kauppiaita tai käsityöläisiä. Ruotsinkielisessä muodossa se näkyy olevan jo vanha nimitys, sitä on käytetty muun muassa Lounais-Suomessa jo 1700-luvun alussa. Murteiden sanakirjassa itsellinen määritellään näin: ”henkilö, jolla oli asumus toisen maalla ja joka hankki elantonsa pääasiallisesti muualta kuin maanomistajan töistä, mökkiläinen.”

Esimerkkejä itsellinen-nimityksen käytöstä puhekielessä:

• Itteliset tulì riihläisiks (= avustajiksi riihenpuintiin) usse. Laitila
• Ku olì omà mökki talò maal, nees sanòtti itsellisiks [!], talò otti muutamam pɛìvɛ vuòres tontinvuokrasta päivätöinä. Sauvo
• Ei se kuulu syriääsille mitä ittellisen pussis on sp. Ylistaro
• Mutta kyllä niin täytyy sannoo että köyhää se niitten ittellisten elämä vielä kuuskymmentä vuotta sitte oli. Ruovesi
• Ei se (isäntä) olis suvannu että mee ittelliset (jotka asuimme isännän maalla) mentiin toiseen taloo työhön. Hattula
• Kun toivatten ittelliset ryypiv vanholle äijillep pellollek kun kylvöä alettii. Nastola
• Köyhät pois ittellisten jaloist sp. Askola
• Ookko sinä itellinen vai talokas? Lappajärvi
• Ouo ihtelliset on tullun niin krantuksi, ettei niillek kelepaak ko krääjileipä. Himanka

Lähteitä:

• Suomen murteiden sanakirja. Suomen murteiden sanakirja – Kotus
• Tieteen termipankki 26.6.2026: Biologia: loinen. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Biologia:loinen.)

Kirjoittaja Jorma Lappalainen