Aihearkisto: Kirjoittaja: Kari Kujansuu

1900-luvun lähteitä Tampereella

Marja-Leena Viilo valotti aiemmin blogijutussaan
Sukunimellä vai patronyymillä Tampereen kirkonkirjoissa
ansiokkaasti sitä, miten esimerkiksi Tampereelle 1800-
luvulla muuttaneen henkilön löytää kirkonkirjoista ja muista
lähteistä. Nyt voisi katsoa vähän eteenpäin ja tutkia, mistä
muista lähteistä samoja henkilöitä voisi etsiä myöhemmin
1900-luvun puolella.

Käytetään esimerkkinä ensimmäistä henkilöä, Helena
Heleniusta. Helena kuitenkin valitettavasti kuolee jo 1891,
kuten rippikirjasta näkyy. Mutta katsotaan sen sijaan vaikka
hänen poikaansa Kaarloa (s. 19.2.1877). Rippikirjoissa
Kaarlon ammatiksi on merkitty kirjaltaja.

Hän on seuraavassa rippikirjassa sivulla 458
(http://sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?
bid=31601&pnum=462
) ja siellä näkyy nimenmuutos
Heleniuksesta Halmeeksi. Jos rippikirjaa ei olisi ollut, niin
nimenmuutos löytyisi myös Suomen Sukututkimusseuran
jäsenpalvelu Sukuhausta https://sukuhaku.genealogia.fi tai
suoraan Virallisesta lehdestä:

Suomalainen Wirallinen Lehti, 01.10.1898, nro 227, s. 4
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/576886?page=4
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Kaarlo siirtyy sitten rippikirjan sivulle 292
(http://sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=31601&pnum=296), missä on myös mielenkiintoinen
merkintä:

avion estää Laina Charl. Sandell, joka on haastattanut H:n Janakkalan ja Hausjärven käräjiin

Käräjäpöytäkirjoja tästä jutusta ei netistä löytyne, mutta
sanomalehtiuutinen valaisee asiaa:

Ei saanut miestä.
Laina Sandell Helsingistä haastatti Tampereen kaupungista K. Halmeen Riihimäen käräjille hakien tätä miehekseen, koska oliwat kerran kihlautuneet sekä wiettäneet lihallista yhteyttä. Oikeus ei kuitenkaan woinut miestä myöntää, koska ei todistajat entisien pöytäkirjain mukaan ole mitään asian walaisemiseksi todistaneet. Wastaaja teki puhdistus walan ja oikeus kumosi kanteen

Hämeen Voima, 21.10.1909, nro 118, s. 3
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/629654?page=3
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Naimisiin Kaarlo kyllä myöhemmin meni kuten jäljempänä
selviää.

Seuraavaksi kannattaa ehkä katsoa osoitekalentereita, joita
on Tampereelta vuodesta 1884 vuoteen 1939
Kansalliskirjaston digitoimina. Niiden hakuun voi käyttää
esim. seuraavaa linkkiä, jolla voi etsiä Tampereen
osoitekalentereista vuosilta 1900-1939 niin, että
hakutulokset tulevat aikajärjestykseen:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?startDate=1900-01-01&endDate=1939-12-31&title=fk20110226&title=fk20110225&title=fk20110674&title=fk20110224&title=fk20110672&title=fk20110229&title=fk20110673&formats=NEWSPAPER&formats=JOURNAL&orderBy=DATE

Kaupunginarkistossa on vielä yksi tuoreempikin
osoitekalenteri vuosilta 1946-1947 mutta se on jo selvästi
suppeampi kuin vanhemmat ja sen jälkeen kalenterit
ilmeisesti kävivät tarpeettomiksi ja korvautuivat
puhelinluetteloilla. Puhelinluetteloita on myös olemassa jo
1900-luvun alkuvuosilta, mutta niitä ei liene digitoitu ja
luultavasti niissä olevat henkilöt löytyvät myös
osoitekalentereista. Yksi Tampereen puhelinluettelo,
vuodelta 1914, on tosin netissä puhtaaksikirjoitettuna ja
sieltä Kaarlokin löytyy, ammattina faktori:
https://histdoc.net/tel/tre_H.html

Osoitekalentereista Kaarlo löytyy esim. vuodelta 1919, ammattina kirjapainon omistaja ja osoitteena Laukontori 8. Hän on varmaankin sama henkilö, ja edellyt urallaan kirjaltajasta ja
faktorista kirjapainon omistajaksi:

Tampereen osoite-, kauppa- ja ammattikalenteri,
01.12.1919, nro 1920, s. 177
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/116183
1?page=177

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Seuraavaksi voisi vilkaista sanomalehtiä. Esim. seuraavalla
haulla löytyy tieto että Kaarlo Halme oli Kansalliskirjapainon omistaja ja että hän meni vuonna 1910 naimisiin Fanni Uoman kanssa:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?query=%22kaarlo%20halme%22&startDate=1910-01-01&publicationPlace=Tampere&formats=NEWSPAPER&orderBy=DATE

Huomaa että samoihin aikoihin löytyy mainintoja myös
näyttelijä Kaarlo Halmeesta ja työmies Kaarlo Halmeesta,
jotka lienevät eri henkilöitä.

Henkikirjoistakin kaikkien asukkaiden pitäisi löytyä. Niistä
etsiminen on kuitenkin usein hankalaa, koska henkikirjat on
järjestetty kaupunginosittain ja kortteleittain (maaseudulla
kylittäin ja taloittain), eikä mitään hakemistoja tai
aakkosellisia luetteloita yleensä ole. Mutta kun osoitteen on
saanut esim. osoitekalenterin avulla selville, on henkilö
mahdollista löytää myös henkikirjoista.

Henkikirjat tehtiin vuosittain ja ne ovat digitoituna ja
vapaasti luettavissa Kansallisarkiston Astiassa vuoteen
1920 saakka (tätä kirjoitettaessa osin myös vuodelta
1921). Digihakemistossa on usein myös hakemistot, joiden
avulla haluttu osoite löytyy helposti. Joskus pitää hieman
selvitellä, koska esimerkiksi vuoden 1920 henkikirjassa ym.
osoitetta – Laukontori 8 – ei ole hakemistossa eikä sitä ole
mainittu henkikirjassakaan. Syy lienee se että ”Laukontori”
ei ole varsinainen katu, vaan vastaava kortteli on
Satamakadun varrella ja sen virallinen osoite on
Satamakatu 2:

Hämeen läänin henkikirjat – H:269 Henkikirja 1920-1920, jakso 158, sivu 152: 3.22 Satamakatu 2; Kansallisarkisto:
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?
fileId=5995232332&aineistoId=1712279446
/ Viitattu 12.11.2022
(tai https://digihakemisto.net/item/1712279446/5995232332/158)

Katuosoitteiden, kaupunginosien ja kortteleiden
selvittelemisessä on apua vanhoista asemakartoista,
Tampereen osalta olen käyttänyt tätä vuoden 1930 karttaa:
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?
fileId=6180303595&aineistoId=1656049670
(joka ehkä
kannattaa ladata omalle koneelle nopeampaa käyttöä
varten):

Henkikirjasta näkyy myös se, että Kaarlolla ja Fannilla on
ainakin tähän mennessä vain yksi lapsi, tässä nimettömäksi
jäävä tytär.

Kaarlo ja Fanni löytyvät myös SSHY:n kuvaamasta
Tampereen poliisilaitoksen väestöluettelosta:

Tampereen poliisilaitos väestöluettelo 1919-1919
(AP_KAUPUNGINOSA_3 V Bb:578) ; SSHY
https://sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?
bid=35244&pnum=63
/ Viitattu 12.11.2022

Sanomalehtiä eteenpäin selaamalla löytyy sitten suru-
uutinen Kaarlon kuolemasta vuodelta 1936 ja myös pieni
muistokirjoitus:

Aamulehti, 08.03.1936, nro 66, s. 6
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1951943?page=6
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Tuomiokirkkoseurakunnan kuolleiden luettelossa Kaarlo on
tällä sivulla:

Tampereen tuomiokirkkoseurakunta kuolleet 1936-1944 (AP I F:6) 1936 helmikuu-maaliskuu ; SSHY
https://sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=31625&pnum=6 / Viitattu 12.11.2022

Kuolinsyyksi on merkitty keuhkotauti kuten
muistokirjoituksessakin.

Hautapaikka Kalevankankaalla (Kortteli 8, rivi 18, paikka 8)
löytyy hautahaku.fi-palvelusta (https://www.hautahaku.fi).

Ohessa kuva haudasta, johon on haudattu myös vaimo
Fanni ja mahdollisesti tytär Eila miehensä kanssa:

Facebook-ryhmä Suomen kirkkoja ja hautausmaita
https://www.facebook.com/groups/473512779339429

Vielä pari lähdettä, joita ei kuitenkaan voi tutkia
kotikoneella:

Tamperelaisten perukirjat vuosilta 1803-1977 löytyvät
Tampereen kaupunginarkistosta:
https://yksa.disec.fi/Yksa4/id/146857549547500. Vuosilta
1939-1977 on erillinen perukirjakortisto, josta henkilö
löytyy helposti sukunimen avulla. Perukirjoja tai kortistoa ei
kuitenkaan ole digitoitu, vaan niitä pitää mennä paikan
päälle tutkimaan tai kysyä kaupunginarkiston
asiakaspalvelusta.

Valitettavasti Kaarlo Halmeen perukirjaa ei jostain syystä löydy kaupunginarkistosta. Katsotaan sen sijaan hänen vaimonsa Fanni Lyydian perukirjaa, jonka ensimmäinen sivu tässä:

Fanni Lydia Halmeen perukirja, n:o 289/1952

Tästä perukirjasta käy ilmi että Eila olikin ottotytär. Ottolapseksi ottoa koskeva raastuvanoikeuden päätös löytyisi myös kaupunginarkistosta päätöksen päivämäärän perusteella.

Vielä pitää mainita erittäin hyödyllinen lähde, jota
kuitenkaan ei pääse kotikoneelta selaamaan: Tampereen
poliisilaitoksen osoitekortisto vuosilta 1915-1985. Se on
digitoituna Astiassa, mutta näyttörajoitettu niin, että sitä
voi katsella vain Kansallisarkiston toimipaikoissa. Mitään
käyttölupaa tai kirjautumista ei kuitenkaan tarvita:
https://digihakemisto.net/aineisto/356517261. Kaarlon
osoitekortti näyttää tältä, ja siitähän olisi saanut helposti monet
yllämainituista tiedoista:

Toivottavasti tämä kirjoitus antoi jotain vinkkejä, joista on
hyötyä sinunkin tutkimuksessasi.

Kirjoittaja Kari Kujansuu

Löytöjä roskalavalta

Tamsuvun kirjastossa on kansio, jonka kannessa lukee ”Tutki löytyikö tuttujasi roskalavalta”.

Sisällä on tarkempi selitys:

    "Seuraavat alkuperäiset todistukset ovat löytyneet Finlaysonin tehtaan roskalavalta, lienivät olleet menossa poltettaviksi kuten monen monet lavalle jääneetkin. Sain ne haltuuni lavaa täyttäneiltä tehtaan viimeisiltä työmiehiltä, koska olin kuulemma heidän mukaansa ainoa joka olisi ehkä kiinnostunut moisista papereista.

    Minulle tuttuja, tai paremminkin tuttujen esivanhempia en tunnu heidän joukostaan löytävän. Yritä sinä lukija onnistutko paremmin."

Seuran nykyisillä toimihenkilöillä ei enää ole tietoa siitä, kuka tuon löydön oli tehnyt ja paperit seuralle toimittanut. Ehkä hän on blogin lukijoiden joukossa? Löytö on ehkä tapahtunut 1990-luvulla, jolloin Finlaysonin tehdas kai lopetti toimintansa Tampereella. Pane viestiä tai kommenttia jos tiedät jotain asiasta.

Kansiossa on siististi muovikoteloihin säilötty 16 virkatodistusta, kymmenisen työtodistusta ja saman verran muita sekalaisia papereita, kaikki 1800-luvun lopulta (kaikissa ei tosin ole päivämääriä, mutta asia lienee muuten selvä). Virkatodistukset ovat pääosin Tampereelta, muutama on esim. Teiskosta, Ruovedeltä ja Mouhijärveltä. Virkatodistuksissa on tietysti nimi ja syntymäaika, mutta ei syntymäpaikkaa, sen voi kuitenkin useimmissa tapauksissa helposti selvittää. Muissa todistuksissa on vain nimi ja sen lisäksi yleensä palveluspaikka tai kotipaikka. Muutamasta henkilöstä on sekä virkatodistus ja jokin muu paperi. Kaikkiaan papereita on 35 kpl ja eri henkilöitä 25. Tässä he ovat alkuperäisen sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä, syntymä- ja kuolintiedot on mainittu, sikäli kun olen pystynyt ne selvittämään:

NimiSyntymäaikaKuolinaika
Amalia Wilhelmina Frestadius20.4.1870 Kangasala
Emma Karolina Kaarlentytär Helenius28.1.1870 Teisko
Frans August Helenius1.10.187325.6.1889 Tampere
Viktor Helenius12.3.187324.5.1901 Tampere
Martha Adolfintytär Helminen6.10.1870 Teisko
Henrik Kustaanpoika Hildén15.3.186620.2.1937 Tampere
Juho Arvid Justen15.4.1876 Tampere
Auroora Heikintytär Kaivanto7.7.1872 Kangasala16.12.1898 Tampere
Sanna Liisa Kujala20.12.1871 Ylistaromeni Amerikkaan
Dominicus Lehtonen24.6.1853 Ruovesi17.2.1937 Karkku
Ida Johanna Lindholm24.4.1867 Messukylä6.4.1903 Tampere
Ida Lindroos
Ida Josefina Löfqvist1.4.1872
Hilda Amalia Wilhontytär Myllyaho27.4.1891 Soini22.5.1891 Tampere
August Männikkö25.8.1872 Saarijärvi27.9.1937 Tuusula
Carolina Qvist28.6.1869 Janakkala
Hilma Ranta25.2.1871 Mouhijärvi2.9.1967 Oulu
Mathilda Ring6.6.1870 Kangasalameni Amerikkaan
Olga Maria Sarlin16.9.1871 Kangasala
Maria Hermannintytär Tyrkkölä17.12.1865 Ruovesi4.5.1890 Ruovesi
Edla Maria Uuttera30.6.1869 Multia16.6.1954 Tampere
Iida Sofia Willgren18.4.1864 Tampere14.4.1907 Tampere
Kaarle Ivar Ylén12.9.1872 Pirkkala28.9.1946 Tampere
Mariaana Aleksiina Kustaantytär Ylinen5.2.1868 Teisko
Frans Oskar Österman9.5.1867 Tampere

Nykyaikana lisätietojen löytäminen näistä henkilöistä on helppoa – muutaman tunnin istunto kotikoneella löysi kirkonkirjaviitteen lähes kaikista – kiitos erityisesti SSHY:lle ja vapaaehtoisille jotka ovat kuvanneet Tampereen rippikirjat vuoteen 1907 saakka. Muista lähteistä, kuten digitoiduista sanomalehdistä, löytyy joissain tapauksissa tietoja pitemmälle 1900-luvulle. Useassa tapauksessa tuli vastaan myös nimenmuutoksia, esim. vuoden 1906 suurnimenmuutossa. Onko joukossa sinulle tuttuja?

Kaikki mainitut henkilöt olivat varmaankin tehtaan työntekijöitä tai muita työväenluokkaan kuuluneita. Heistä ei välttämättä kovin helposti löydy lähempiä henkilötietoja, hautakivi saattaa löytyä hautakivitietokannoista tms. Mutta yllättäen yksi henkilöistä nousi elämässään ehkä vähän merkittävämpään asemaan, yritysjohtajaksi, tehtaanomistajaksi ja jopa kansanedustajaksi (toki työväenpuolueesta). Haastankin nyt blogin lukijat arvaamaan tai selvittämään kuka oli tämä henkilö. Kerro vastauksesi kommenteissa.

Kuten näkyy, ainakin kaksi henkilöä lähti siirtolaiseksi Amerikkaan, kuten noihin aikoihin oli yleistä. Ehkä ei ole sattuma että molemmilla lähtijöillä oli yhteys Pohjanmaalle, josta muuttoliike oli vilkkainta: Sanna Liisa Kujala oli syntynyt Ylistarossa ja Mathilda Ring asui kahteen otteeseen Vaasassa, ennen kuin lähti sieltä suureen maailmaan. Heidän vaiheitaan Amerikassa en ole pystynyt selvittämään.

Seuraavassa esimerkkejä näistä todistuksista. Tampereen kirkon virkatodistus näyttää esim. tältä:

Nämä todistukset ovat kooltaan pienehköjä, Tampereen virkatodistusten mitat ovat noin 18×23 cm. Muut ovat yleensä vielä pienempiä.

Usealla henkilöllä oli myös työtodistus tai vastaava edellisestä työ- tai palveluspaikasta. Seuraavana esimerkiksi työtodistus kosken toiselta puolelta, Tampellasta (Tammerfors Linne- & Jern-Manufaktur Aktie-Bolag). Henkilö lienee ensin ollut töissä Tampellassa, saanut sieltä työtodistuksen ja siirtynyt sitten Finlaysonille, jonka arkistoon todistus on sitten jäänyt. Yhtään Finlaysonin työtodistusta joukossa ei ole – ne ovat asianomaiset tietenkin ottaneet mukaansa tehtaasta lähtiessään.

Epävirallisempia työtodistuksia on käsin kirjoitettuina:

Nuori henkilö tarvitsi ilmeisesti myös vanhempiensa tai holhoojan luvan mennä töihin tehtaaseen:

Erikoisempi on tämä ”lääkärintodistus” (”Frans August Helenius är frisk”):

Valitettavasti Frans ei ollut kauan terveenä, vaan kuoli jo 15-vuotiaana vuonna 1889. Kuolinsyy oli keripukki!

Oletko mahdollisesti sukua jollekin näistä henkilöistä tai muuten kiinnostunut – voit toki saada meiltä vastaavan alkuperäisen todistuksen. Tässä tietysti mahdolliset sukulaiset ovat etusijalla.

Kirjoittaja: Kari Kujansuu