1900-luvun lähteitä Tampereella

Marja-Leena Viilo valotti aiemmin blogijutussaan
Sukunimellä vai patronyymillä Tampereen kirkonkirjoissa
ansiokkaasti sitä, miten esimerkiksi Tampereelle 1800-
luvulla muuttaneen henkilön löytää kirkonkirjoista ja muista
lähteistä. Nyt voisi katsoa vähän eteenpäin ja tutkia, mistä
muista lähteistä samoja henkilöitä voisi etsiä myöhemmin
1900-luvun puolella.

Käytetään esimerkkinä ensimmäistä henkilöä, Helena
Heleniusta. Helena kuitenkin valitettavasti kuolee jo 1891,
kuten rippikirjasta näkyy. Mutta katsotaan sen sijaan vaikka
hänen poikaansa Kaarloa (s. 19.2.1877). Rippikirjoissa
Kaarlon ammatiksi on merkitty kirjaltaja.

Hän on seuraavassa rippikirjassa sivulla 458
(http://sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?
bid=31601&pnum=462
) ja siellä näkyy nimenmuutos
Heleniuksesta Halmeeksi. Jos rippikirjaa ei olisi ollut, niin
nimenmuutos löytyisi myös Suomen Sukututkimusseuran
jäsenpalvelu Sukuhausta https://sukuhaku.genealogia.fi tai
suoraan Virallisesta lehdestä:

Suomalainen Wirallinen Lehti, 01.10.1898, nro 227, s. 4
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/576886?page=4
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Kaarlo siirtyy sitten rippikirjan sivulle 292
(http://sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=31601&pnum=296), missä on myös mielenkiintoinen
merkintä:

avion estää Laina Charl. Sandell, joka on haastattanut H:n Janakkalan ja Hausjärven käräjiin

Käräjäpöytäkirjoja tästä jutusta ei netistä löytyne, mutta
sanomalehtiuutinen valaisee asiaa:

Ei saanut miestä.
Laina Sandell Helsingistä haastatti Tampereen kaupungista K. Halmeen Riihimäen käräjille hakien tätä miehekseen, koska oliwat kerran kihlautuneet sekä wiettäneet lihallista yhteyttä. Oikeus ei kuitenkaan woinut miestä myöntää, koska ei todistajat entisien pöytäkirjain mukaan ole mitään asian walaisemiseksi todistaneet. Wastaaja teki puhdistus walan ja oikeus kumosi kanteen

Hämeen Voima, 21.10.1909, nro 118, s. 3
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/629654?page=3
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Naimisiin Kaarlo kyllä myöhemmin meni kuten jäljempänä
selviää.

Seuraavaksi kannattaa ehkä katsoa osoitekalentereita, joita
on Tampereelta vuodesta 1884 vuoteen 1939
Kansalliskirjaston digitoimina. Niiden hakuun voi käyttää
esim. seuraavaa linkkiä, jolla voi etsiä Tampereen
osoitekalentereista vuosilta 1900-1939 niin, että
hakutulokset tulevat aikajärjestykseen:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?startDate=1900-01-01&endDate=1939-12-31&title=fk20110226&title=fk20110225&title=fk20110674&title=fk20110224&title=fk20110672&title=fk20110229&title=fk20110673&formats=NEWSPAPER&formats=JOURNAL&orderBy=DATE

Kaupunginarkistossa on vielä yksi tuoreempikin
osoitekalenteri vuosilta 1946-1947 mutta se on jo selvästi
suppeampi kuin vanhemmat ja sen jälkeen kalenterit
ilmeisesti kävivät tarpeettomiksi ja korvautuivat
puhelinluetteloilla. Puhelinluetteloita on myös olemassa jo
1900-luvun alkuvuosilta, mutta niitä ei liene digitoitu ja
luultavasti niissä olevat henkilöt löytyvät myös
osoitekalentereista. Yksi Tampereen puhelinluettelo,
vuodelta 1914, on tosin netissä puhtaaksikirjoitettuna ja
sieltä Kaarlokin löytyy, ammattina faktori:
https://histdoc.net/tel/tre_H.html

Osoitekalentereista Kaarlo löytyy esim. vuodelta 1919, ammattina kirjapainon omistaja ja osoitteena Laukontori 8. Hän on varmaankin sama henkilö, ja edellyt urallaan kirjaltajasta ja
faktorista kirjapainon omistajaksi:

Tampereen osoite-, kauppa- ja ammattikalenteri,
01.12.1919, nro 1920, s. 177
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/116183
1?page=177

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Seuraavaksi voisi vilkaista sanomalehtiä. Esim. seuraavalla
haulla löytyy tieto että Kaarlo Halme oli Kansalliskirjapainon omistaja ja että hän meni vuonna 1910 naimisiin Fanni Uoman kanssa:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?query=%22kaarlo%20halme%22&startDate=1910-01-01&publicationPlace=Tampere&formats=NEWSPAPER&orderBy=DATE

Huomaa että samoihin aikoihin löytyy mainintoja myös
näyttelijä Kaarlo Halmeesta ja työmies Kaarlo Halmeesta,
jotka lienevät eri henkilöitä.

Henkikirjoistakin kaikkien asukkaiden pitäisi löytyä. Niistä
etsiminen on kuitenkin usein hankalaa, koska henkikirjat on
järjestetty kaupunginosittain ja kortteleittain (maaseudulla
kylittäin ja taloittain), eikä mitään hakemistoja tai
aakkosellisia luetteloita yleensä ole. Mutta kun osoitteen on
saanut esim. osoitekalenterin avulla selville, on henkilö
mahdollista löytää myös henkikirjoista.

Henkikirjat tehtiin vuosittain ja ne ovat digitoituna ja
vapaasti luettavissa Kansallisarkiston Astiassa vuoteen
1920 saakka (tätä kirjoitettaessa osin myös vuodelta
1921). Digihakemistossa on usein myös hakemistot, joiden
avulla haluttu osoite löytyy helposti. Joskus pitää hieman
selvitellä, koska esimerkiksi vuoden 1920 henkikirjassa ym.
osoitetta – Laukontori 8 – ei ole hakemistossa eikä sitä ole
mainittu henkikirjassakaan. Syy lienee se että ”Laukontori”
ei ole varsinainen katu, vaan vastaava kortteli on
Satamakadun varrella ja sen virallinen osoite on
Satamakatu 2:

Hämeen läänin henkikirjat – H:269 Henkikirja 1920-1920, jakso 158, sivu 152: 3.22 Satamakatu 2; Kansallisarkisto:
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?
fileId=5995232332&aineistoId=1712279446
/ Viitattu 12.11.2022
(tai https://digihakemisto.net/item/1712279446/5995232332/158)

Katuosoitteiden, kaupunginosien ja kortteleiden
selvittelemisessä on apua vanhoista asemakartoista,
Tampereen osalta olen käyttänyt tätä vuoden 1930 karttaa:
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?
fileId=6180303595&aineistoId=1656049670
(joka ehkä
kannattaa ladata omalle koneelle nopeampaa käyttöä
varten):

Henkikirjasta näkyy myös se, että Kaarlolla ja Fannilla on
ainakin tähän mennessä vain yksi lapsi, tässä nimettömäksi
jäävä tytär.

Kaarlo ja Fanni löytyvät myös SSHY:n kuvaamasta
Tampereen poliisilaitoksen väestöluettelosta:

Tampereen poliisilaitos väestöluettelo 1919-1919
(AP_KAUPUNGINOSA_3 V Bb:578) ; SSHY
https://sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?
bid=35244&pnum=63
/ Viitattu 12.11.2022

Sanomalehtiä eteenpäin selaamalla löytyy sitten suru-
uutinen Kaarlon kuolemasta vuodelta 1936 ja myös pieni
muistokirjoitus:

Aamulehti, 08.03.1936, nro 66, s. 6
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1951943?page=6
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Tuomiokirkkoseurakunnan kuolleiden luettelossa Kaarlo on
tällä sivulla:

Tampereen tuomiokirkkoseurakunta kuolleet 1936-1944 (AP I F:6) 1936 helmikuu-maaliskuu ; SSHY
https://sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=31625&pnum=6 / Viitattu 12.11.2022

Kuolinsyyksi on merkitty keuhkotauti kuten
muistokirjoituksessakin.

Hautapaikka Kalevankankaalla (Kortteli 8, rivi 18, paikka 8)
löytyy hautahaku.fi-palvelusta (https://www.hautahaku.fi).

Ohessa kuva haudasta, johon on haudattu myös vaimo
Fanni ja mahdollisesti tytär Eila miehensä kanssa:

Facebook-ryhmä Suomen kirkkoja ja hautausmaita
https://www.facebook.com/groups/473512779339429

Vielä pari lähdettä, joita ei kuitenkaan voi tutkia
kotikoneella:

Tamperelaisten perukirjat vuosilta 1803-1977 löytyvät
Tampereen kaupunginarkistosta:
https://yksa.disec.fi/Yksa4/id/146857549547500. Vuosilta
1939-1977 on erillinen perukirjakortisto, josta henkilö
löytyy helposti sukunimen avulla. Perukirjoja tai kortistoa ei
kuitenkaan ole digitoitu, vaan niitä pitää mennä paikan
päälle tutkimaan tai kysyä kaupunginarkiston
asiakaspalvelusta.

Valitettavasti Kaarlo Halmeen perukirjaa ei jostain syystä löydy kaupunginarkistosta. Katsotaan sen sijaan hänen vaimonsa Fanni Lyydian perukirjaa, jonka ensimmäinen sivu tässä:

Fanni Lydia Halmeen perukirja, n:o 289/1952

Tästä perukirjasta käy ilmi että Eila olikin ottotytär. Ottolapseksi ottoa koskeva raastuvanoikeuden päätös löytyisi myös kaupunginarkistosta päätöksen päivämäärän perusteella.

Vielä pitää mainita erittäin hyödyllinen lähde, jota
kuitenkaan ei pääse kotikoneelta selaamaan: Tampereen
poliisilaitoksen osoitekortisto vuosilta 1915-1985. Se on
digitoituna Astiassa, mutta näyttörajoitettu niin, että sitä
voi katsella vain Kansallisarkiston toimipaikoissa. Mitään
käyttölupaa tai kirjautumista ei kuitenkaan tarvita:
https://digihakemisto.net/aineisto/356517261. Kaarlon
osoitekortti näyttää tältä, ja siitähän olisi saanut helposti monet
yllämainituista tiedoista:

Toivottavasti tämä kirjoitus antoi jotain vinkkejä, joista on
hyötyä sinunkin tutkimuksessasi.

Kirjoittaja Kari Kujansuu

4 thoughts on “1900-luvun lähteitä Tampereella

  1. Haluaisin tietä minun äidin suku. Hän on syntynyt 1921 Tamperella. Mistä voin hakea helpoinmin tietoja?

  2. Oletan että et tiedä äitisi vanhempia ja haluat heidät selvittää.

    Helpointa olisi jos tiedon saisi suoraan seurakunnasta. Epäilen kuitenkin että vaativat sukututkimuksen tilaamista, mikä voi kestää, ks. https://tampereenseurakunnat.fi/palveluja/sukututkimus. Ehkä voi kokeilla saisiko tällaisen yksittäisen tiedon vain soittamalla seurakuntaan. Tarkka syntymäaika pitää olla tiedossa.

    Toinen vaihtoehto olisi tuo poliisilaitoksen osoitekortisto, joka mainitaan tämän blogikirjoituksen lopussa. Jos äitisi perhe on asunut Tampereella ja tiedät hänen tyttönimensä, niin kortistosta pitäisi löytyä sukunimen perusteella. Kortisto on siis digitoitu, mutta sitä pitää mennä tutkimaan johonkin Kansallisarkiston toimipaikkaan.

    Ehkä on myös mahdollista että joku on jo tutkinut samaa henkilöä/perhettä. Netin hakukoneista kannattaa tarkistaa esim. Geni, MyHeritage, Geneanet ja SukuHaku.

    Netin keskustelupalstoilla voi kysellä, esim. Suku Forum (https://suku.genealogia.fi) tai Facebookin sukututkimusryhmät.

    Toivttavasti pääset näillä alkuun

  3. Tampereella PeräPetsamossa osoitteessa Huikkaankatu 13, myöhemmin Reposuonkatu 13 oli Lahja ja Väinö Huhtamon omistama omakotitalo, rakennusvuosi 1938/1939. Perheemme asui ko. talosssa sen valmistumisesta alkaen. Muutimme pois 1.8.1958. Haluaisin tietää talon toisessa rapussa asuneiden henkilöiden nimet sotavuosilta alkaen 1939 -1951. Äitini oli heistä kertonut ja itsekin muistan heistä paljonkin. Kyseisen talon talokirja on hävinnyt. Huhtamot olivat kummejani ja kävin Lahja Huhtamon kanssa Poliisilaitoksella näyttämässä talokirjaa siihen kirjattujen asukkaiden kortistoon merkitsemistä varten. Tarvitsen vain henkilöiden nimet. Mistä saisin ne.

    1. Kannattaa varmaan aloittaa osoitekalenterista vuodelta 1939, joka on Kansalliskirjaston digitoima ja vapaasti käytettävissä netin kautta. Sikäli kun ko. henkilöt asuivat jo tuona vuonna Huikkaankadulla – myöhemmiltä vuosilta osoitekalentereita ei ole digitoitu. Osoitekalenterissa ei tietenkään välttämättä ole kaikkia asukkaita.

      Ko. osoitekalenteri on osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/titles/fk20110226?year=1939 ja hakemalla hakusanoilla ”Huikkaankatu 13” ja ”Huikkaank 13” löytyy ainakin seuraavia sukunimiä: Manns, Mikkola, Rajamäki, Nurminen, Öhberg ja tietysti Huhtamo. Tärppäisikö jokin näistä. Tässä linkkejä:

      https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262797?term=Huikkaankatu&page=497
      https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262797?term=Huikkaankatu&page=509
      https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262797?term=Huikkaankatu&page=642
      https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262797?term=Huikkaank&page=578
      https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262797?term=Huikkaank&page=865
      https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262797?term=Huikkaank&page=261

      Jos nämä ei auta, niin sitten varmaan pitää tutkia henkikirjoja ja poliisin osoitekortistoja. Panen sinulle sähköpostissa vähän lisätietoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *