Oy Tampella Ab oli vuonna 1856 toimintansa aloittanut tamperelainen pörssiyhtiö, joka harjoitti metalli-, metsä- ja tekstiiliteollisuutta. Kun perehtyy Tampellan historiaan, käy selville, että varsinkin Tampellan metalliteollisuus on tuottanut hämmästyttävän monenlaisia tuotteita, joista monet ovat olleet alansa markkinajohtajia. Edelleen monen tampellalaisen tuotteen historia jatkuu uusien omistajien huomassa (mm. Sandvik, Valmet, Patria). Tampellaa käsittelevistä historian kirjoista ei juurikaan löydä tietoja Tampellan tuotteiden suunnittelijoista. On selvästi tarvetta tuoda esille näitä taitavia insinöörejä.

Hans Otto Donner

Hans Otto Donner (1903-1982) oli suomalaisen krh-tuotannon isä. Tampellan  omistajasukuun kuulunut DI Hans Otto Donner kehitti suomalaisen kranaatinheittimen. Donner oli opiskellut Ranskassa ja tutustunut siellä Brandtin heittimeen. Hän patentoi useita parannuksia alkuperäiseen malliin. Heitintä ryhdyttiin valmistamaan Tampellassa vuonna 1932. Vuonna 1933 Tampella myi Suomen armeijalle 100 kpl 81 mm:n heitintä. Vuosina 1934 – 41 Tampella valmisti lisenssillä Brandtin kranaatinheittimiä, joita vietiin mm. Baltian maihin. Ennen 2. maailmansotaa heittimiä koeammuttiin keskellä Tamperetta Myllysaaresta Siilinkarille.

Vuonna 1934 valmistui ensimmäinen täysin Tampellan kehittämä kranaatinheitin mallia 81 Krh/34. Merkittäviä eroja ranskalaiseen esikuvaan olivat mm. vastinlevy kiinnityksineen ja suojattu tasauskoneisto. Tampella kehitti oman suuntaimen m/33. Sen seuraaja m/35 on edelleen käytössä Puolustusvoimissa. Kyseessä on kansainvälisessä mittakaavassa kaikkein laajimmalle levinnyt suomalaisperäinen sotavaruste.

Tampellan malli 81 Krh/38 oli Suomen tärkein kevyt kranaatinheitin 2. maailmansodassa. Sitä käytettiin Puolustusvoimissa vuoteen 2007 saakka, viimeksi nimellä 81KRH38Y.  Tampellassa kehitettiin monia muitakin kranaatinheittimiä ja muita aseita.

Tampella valmisti vuosina 1932 –1991 mm. 81, 120 ja 160 mm kranaatinheittimiä sekä 105, 120 ja 155 mm kenttätykkejä. Sota-aikana he valmistivat lisenssillä ruotsalaisen Boforsin 37 mm panssarintorjuntatykkejä sekä 105 mm haupitseja. Sota-aikana eniten työllisti kuitenkin ammustuotanto ja sekä omien että sotasaalisaseiden kunnostus- ja korjaustoiminta. Sodan jälkeen päätuotteita olivat 81 ja 120 mm kranaatinheittimet sekä 155 mm kenttäkanuunat, joita valmistettiin sekä Suomen Puolustusvoimille että vientiin.

Donner on saksalaistaustainen suomalainen suku, jonka jäsenistä moni nousi 1800- ja 1900-luvulla vaikutusvaltaiseen asemaan Suomen kulttuurissa ja politiikassa. Suvun varhaisimpana tunnettuna kantaisänä mainitaan lyypekkiläinen meripihkaseppä Jürgen Donner (k. mahd. 1681). Hänen pojakseen oletettu Jochim Donner (1669–1748) muutti vuonna 1693 Nevanlinnaan ja avioitui sikäläisen Christina Röhlingin kanssa. Hän toimi saksalaisen koulun rehtorina ja kaupungin tultua hävitetyksi Suuressa Pohjan sodassa (1700–1721) hän siirtyi Helsingin kautta Tukholmaan, jonne perusti kauppahuoneen. Hänen poikansa Alexander Donner (1708–1772) siirtyi kauppiaaksi Kokkolaan.

Hans Otto Donnerin isä oli Otto Donner, joka oli syntynyt Helsingissä 3.8.1871, FK 1894, opisk. matematiikkaa ulkomailla. Huvilanomistaja Espoon Kauklahdessa. Taiteenharrastaja. Hans Otto Donnerin äiti oli Kathrine Cecile Valentine Bardy.

Heikki Collanus

Tampellan kenttätykin kehitystyö alkoi 1950-luvun lopulla Suomen puolustusvoimien Tampellalle toimeksi antamasta 122 mm kenttätykin (122 K 60) suunnittelusta, josta vastannutta insinööriryhmää johti Tampellan pitkäaikainen tykkien pääsuunnittelija Heikki Collanus. 122 K 60 ei koskaan tullut laajempaan tuotantoon prototyyppikappaleen ja tuotantomallin 15 kappaleen ensimmäisen sarjan lisäksi, mutta sen piirteitä hyödynnettiin Tampellassa 155 mm tykin suunnittelussa. Suomalaisella Tampellalla ja israelilaisella ammattiliitto Histadrutin omistamalla Solel Bonehilla oli yhteinen tytäryhtiö Soltam, jonka kanssa Tampella toimi yhteistyössä tykkien kehityksessä vuoteen 1974 asti.

Heikki Juhani Collanus oli insinööri Tampereella, mutta muutti eläkevuosinaan Ikaalisiin. Hän oli syntynyt 13.5.1924 Turussa ja kuoli 19.2.2007 Ikaalisisssa. Hänen isänsä oli tuomari Toivo Johannes Collanus, joka oli kamreerina lääninhallituksessa Turussa ja kauppalanjohtajana Ikaalisissa. Hän oli syntynyt 6.9.1893 Helsingissä ja hän kuoli 1.6.1958. Heikin äiti oli Hilja Viktoria Kollanus os. Taimela, joka toimi kauppiaana Ikaalisissa ja myöhemmin K-kauppiaana Helsingissä, hän oli syntynyt  5.11.1895 Prunkkalassa Aurassa, hän kuoli 29.3.1973.

Tampellassa olisi paljon enemmänkin merkittäviä suunnittelijoita mm. Tamrockissa, mutta heistä on vaikea saada tietoja.

Kirjoittaja: Jorma Lappalainen

Oy Tampella Ab oli vuonna 1856 toimintansa aloittanut tamperelainen pörssiyhtiö, joka harjoitti metalli-, metsä- ja tekstiiliteollisuutta. Kun perehtyy Tampellan historiaan, käy selville, että varsinkin Tampellan metalliteollisuus on tuottanut hämmästyttävän monenlaisia tuotteita, joista monet ovat olleet alansa markkinajohtajia. Edelleen monen tampellalaisen tuotteen historia jatkuu uusien omistajien huomassa (mm. Sandvik, Valmet, Patria). Tampellaa käsittelevistä historian kirjoista ei juurikaan löydä tietoja Tampellan tuotteiden suunnittelijoista. On selvästi tarvetta tuoda esille näitä taitavia insinöörejä. Yksi näistä ensimmäisistä oli nuori insinööri Hermann Karl Heinrich Kauffmann, joka oli syntynyt 18. elokuuta 1840, Göteborgissa. Hän oli Tampereen konepajateollisuuden uranuurtaja, joka tunnetaan parhaiten kirjoittamiensa muistelmien ansiosta.

Kauffmannin vanhemmat olivat kotoisin Eutinista Saksasta, ja hänen isänsä Heinrich Kauffmann toimi Göteborgin kaupunginarkkitehtina. Kauffmann kävi Göteborgissa kymnaasin ja sen jälkeen hän opiskeli teknistä alaa Chalmersin opistossa. Hän oli aluksi piirtäjänä Nyköpingin konepajalla vuodesta 1857 alkaen. Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n konepajan johtajaksi vuonna 1862 valittu ruotsalainen A. J. Lundahl tarjosi Kauffmannille työtä Tampereelta, ja Kauffmann muutti sinne samana vuonna.

Kauffmannista tuli Tampellan konepajan johtaja 1866 A. J. Lundahlin muutettua pois Tampereelta, ja hän johti myös vuosina 1867–1870 Tampellan ostamaa Helsingin laivatelakkaa. Kauffmann oli Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n palveluksessa vuoteen 1880 saakka, jolloin hän siirtyi Pietariin johtamaan Ludvig Nobelin konepajaa. Kauffmann palasi myöhemmin Suomeen ja kirjoitti muistelmateoksen Tampereen vuosistaan 1860- ja 1870-luvulla. Tämä teos ilmestyi vuonna 1902 nimellä Muntra minnen från mellersta Tavastland, ja se käännettiin suomeksi nimellä Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä. Kauffmann oli naimisissa vuodesta 1869 lähtien tamperelaisen tehtaanpatruuna Johan Fredrik Gefwertin tyttären Hilda Maria Gefwertin kanssa. Kauffmann kuoli vuonna 1908 Nurmissa lähellä Viipuria. Hänet on haudattu vuonna 1906 kuolleen puolisonsa kanssa Tampereelle.

Tampellan rakentamat laivat

Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n konepaja rakensi Kauffmannin piirustusten pohjalta vuosina 1862-1863 ensimmäisen rautaisen höyryaluksen, Ilmarisen, Näsijärvelle. Ilmarinen oli myös ensimmäinen potkurialus Hämeen vesistössä. Hänen seuraava työnsä oli Venäjän hallituksen tilaama kanuunavene Suuriruhtinas Wladimir, jota rakennettiin vuosina 1863-1864. Vuosina 1864-1866 rakennettiin siipilaiva Elias Lönnrot sekä Vanaja välittämään liikennettä Hämeenlinnaan. Ne hoitivat tavaraliikennettä siihen asti, kunnes rautatie yhdisti Tampereen Hämeenlinnaan vuonna 1876. Tampereen konepajalla rakennettiin Kauffmannin aikoina laivojen lisäksi myös höyrykoneita, pumppuja, ventilaattoreita ja puunjalostuskoneita

Kauffmannista on sanottu, että hän oli ilmeisen lahjakas insinööri, joka nopeasti perehtyi uusiin tehtäviin, seurasi tekniikan kehitystä ja omaksui rohkeasti sen, mitä piti hyväksyttävänä. Kauffmannin merkityksen laivasuunnittelijana ymmärtää, kun lukee kertomuksia kokemuksista niistä parista laivasta, jotka oli suunniteltu ja rakennettu ennen häntä.

Kesällä 1859 valmistui konepajan ensimmäinen alus, siipirataslaiva Ahti. Laivan purjehduskelpoisuuden kannalta onnetonta oli se, että höyrykoneen suunnitelleella englantilaisella insinöörillä (Joseph Dillworth) ja puisen rungon tehneellä pohjalaisella purjelaivanrakentajalla (A.Pihl) ei ollut yhteistä kieltä, kokemusta höyrylaivoista eivätkä he tulleet edes keskenään toimeen. Koneisto ja jykevä puurunko tehtiin niin raskaiksi, että pyöreäpohjaisesta laivasta tuli epävakaa ja kiikkerä. Vakauden parantamiseksi tehdyt muutokset veivät lastiruumaksi aiotun tilan, ja tavaraa varten Ahdin oli otettava hinattavakseen proomu. Laivan höyrykoneen teho osoittautui liian heikoksi niin, että Ahti ei jaksanut nousta ylävirtaan, ellei sen höyrykattilaan kehitetty ylimääräistä höyrynpainetta aivan riskirajoille. Laiva oli myös hyvin hidas. Kaiken lisäksi ensimmäisen kertaa laivaa vesille laskettaessa huomattiin, että siipirattaat eivät ylettyneet veteen. Laivan hallintalaitteet olivat kömpelöitä ja vaikeasti käytettäviä minkä vuoksi laiva törmäili usein mm. laitureihin. Kauffmann on muistelmakirjassaan kuvannut sivukaupalla näiden ensimmäisten laivojen yksityiskohtia ja surkuhupaisia kommelluksia niiden käytössä.

Kauffmann oli innokas luontoharrastaja, metsästäjä ja kalastaja. Hän on kuvannut saapumistaan Tampereelle seuraavasti: ”Kylmä mutta kaunis kevätpäivä oli se toukokuun kuudestoista 1862, jolloin Turun tietä ensi kerran saavuin Tampereelle ja Pyynikin harjulta näin Näsijärven peilikirkkaana kimaltelevan iltapäivän auringossa. Luonnonystävää ihastuttavan näköalan suurenmoisuus teki minuun syvän ja pysyvän vaikutuksen.”

Lähde: Kauffmann, Hermann. Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä. LC Tampere 1998 (1902). 501 s.

Kirjoittaja: Jorma Lappalainen