Häät pula-aikana

Molempien vanhempieni suvut joutuivat lähtemään Karjalasta evakkoon; isä Hiitolasta ja äiti Viipurista. Sodan jälkeen he päätyivät kumpikin omia teitään asumaan Tampereelle, vaikka kummankaan sukua ei tullut tänne asumaan. Isäni suku sijoitettiin talvisodan evakuoinnissa Kankaanpäähän, jonne isäkin meni sotatoimien päätyttyä 1940. Siellä hetken oltuaan hän totesi, että hänellä ei ole siellä tulevaisuutta ja lähti pyörällä etsimään asuntoa ja työtä Tampereelta, n. 100 km päästä. Hän pääsi töihin lämmittäjäksi Epilän Konepajalle ja sai asunnon työpaikan läheltä Karin kahvilasta, jonka yläkerrassa hän jakoi huoneen kahden muun miehen kanssa. Jatkosodan jälkeen 1944 isä palasi entiseen työ- ja asuinpaikkaansa.

Viipurista äitini perhe sijoitettiin talvisodan evakkona Janakkalan Tervakoskelle, jossa oli iso paperitehdas ja jonne äiti pääsi veljensä kanssa työhön. Äiti irtisanoi itsensä 1943 siitä työstä, koska hän halusi palata Viipuriin ja sai sieltä työtä Viipurin keksi- ja rinkelitehtaasta. Sodan jälkeen äiti palasi perheensä luo Tervakoskelle, mutta häntä ei otettu entiseen työpaikkaansa, koska oli itse sanoutunut irti. Toisaalta äiti viipurilaisena kaipasikin Tervakoskea isompia ympyröitä ja lähti Tampereelle syyskuussa 1944. Entinen työpaikka Viipurista oli muuttanut Raholaan ja äiti pääsi sinne töihin, samoin tyttöystävänsä Sirkka. Heille järjestyi asunto Raholan kartanosta, jossa heillä oli asuttavanaan yksi huone ilman keittomahdollisuutta. Huoneeseen majoitettiin kolmaskin evakkotyttö Martta ja kaikki olivat työssä Viipurin keksi- ja rinkelitehtaassa. Kun tämä tehdas lopetettiin, siirtyivät äiti ja Martta Epilässä olleeseen Winterin väri- ja maalitehtaaseen, jossa äidin tehtävänä oli liimata etikettejä purkkeihin.

Martta oli isäni sisar ja sitä kautta isä ja äiti tutustuivat. Ensin Martta, Eino ja Mirkku kävivät kolmistaan elokuvissa ja tansseissa, mutta myöhemmin ”kolmas pyörä” jäi pois ja he alkoivat seurustella. Eino ja Mirjam kihlautuivat joulukuussa 1945. Häitä juhlittiin toukokuussa 1946 Pispalan VPK:n talossa.

Isälläni oli laaja suku, sillä hänellä oli yhdeksän sisarusta, äidilläni vain kolme, joten vieraita saattoi olla paljon; tarkkaa määrää en tiedä. Häiden aikaan monet elintarvikkeet olivat kortilla, mm. sokeri, voi, kahvi ja jauhot, ja siitä aiheutui ongelmia häiden tarjoilujen suhteen. Sen vuoksi isäni kiersi pitkin maaseutua polkupyörällä ja osti mustan pörssin kaupasta voita ja sokeria. Näistä sitten leivottiin kakkuja ja pipareita, joita vieraat isäni mukaan ”hamstrasivat” itselleen. Ilmeisesti tarjottavat olivat hyviä, koska vieraskirjassa lähes jokainen kiitteli niistä. Saivatkohan vieraat oikeaa kahvia vai kahvinkorviketta, sitä en tiedä. Häissä oletettavasti tanssittiin, sillä isäni oli innokas tanssin harrastaja.

Äidin Viipurin aikainen tyttöystävä Eila kirjoitti vieraskirjaan seuraavasti:

Jos mulla olisi onnen seula ja pitkän pitkä parsinneula,
niin ikuista onnea Teille seuloisin ja pussin suun kiinni neuloisin.

Sydämellisimmät onnitteluni nuorelle parille 23 tuntia kestäneen avioliiton jälkeen. En voi muuta sanoa kuin, että ihan vesi kielelle herahtaa, kun katselee tuota aviosataman monivärivivahteista onnea! Oh – ! Kiitoksia vain morsiusparille kaikesta! Oh miten ihania kakkuja, pikkuleipiä ja pullia ym. Kyllä minä ainakin syömisessä puoleni pidin, senhän todistaa yksistään jo ulkonäkökin.

Häiden jälkeen nuori pari muutti asumaan Epilänharjulle Rosvopirtiksi kutsuttuun taloon, jossa heillä oli asuntona hellahuone. Tähän asuntoon minä sitten synnyin vajaan parin vuoden kuluttua.

Kirjoittaja Raija Kannisto

2 thoughts on “Häät pula-aikana

  1. Elävästi ja mukavasti kirjoitettu. Nykypäivän lapset eivät aina ymmärrä, etteivät kaikki tarjottavat ole olleet itsestään selvyyksiä. Hyvä stoori.

  2. Juu, ”boomereita” ollaan, tunnistettavasti aikalaisia 🙂 Omat vanhempani avioituivat 1944. Minä ja veljeni synnyimme 1947 ns. suuriin ikäluokkiin. Äitini tuli myös 10-lapsisesta perheestä maalta ja työn perässä muutettiin. Asunnot olivat pieniä eikä mukavuuksia ollut. Hyvin olet tavoittanut ajan henkeä. Jään odottamaan jatkoa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.