Tarinaa tuohesta, sen historiasta ja käyttötavoista

Tuohi on minulle tuttu materiaali sitä kautta, että isäni innostui eläkkeellä ollessaan tekemään erilaisia tuohitöitä. Hän kävi monena vuonna työväenopiston tuohityökursseilla ja teki aina kaikkia tuotteitaan neljä kappaletta: yhden itselleen ja yhden jokaiselle kolmelle lapselleen.

Löysin sattumalta tyttäreni Minnan lukion toisella luokalla tekemän tutkielman tuohesta. Se tehtiin kuvaamataidon tunnille kansanperinteeseen liittyvänä aiheena. Tähän artikkeliin liittyvät piirrokset ovat tyttäreni tekemiä ja valokuvat hänen itse ottamiaan ja kehittämiään.

Tuohi materiaalina

Tuohi on koivun kaarnan päällä oleva sitkeä korkkimainen kudos, joka on muodostunut ohuista kerroksista. Se paksunee puun vanhetessa kerros kerrokselta. Tuohi säilyy lahoamatta pitkään ja värivaihtelujensa takia se on kaunis ja koristeellinen. Tuohi on myös vettä läpäisemätön, joten se teki siitä käyttökelpoisen materiaalin menneinä aikoina mm. juoma-astioihin, lattioihin ja kattoihin sekä eristeeksi. Tuohi eristi lämpöä niin, että tuohikontissa eväät säilyivät pakkasella jäätymättä ja helteellä pilaantumatta.

Koivun tuohen valkoinen väri johtuu betuliinista eli koivuhartsista. Betuliinilla on voimakas aseptinen, bakteereja tappava vaikutus, jonka vuoksi se on ollut mielenkiinnon kohteena lääke-, kosmetiikka- ja kemianteollisuudessa.

Tuohi on ollut ennen hyvin tärkeä rakennusmateriaali. Vielä 1800–luvulla Suomessa vallitseva katemateriaali oli malkakatto, jossa riukujen alle ladotut tuohikerrokset toimivat kosteuden eristäjänä. Malkakatot olivat pitkäikäisiä, sillä katto saattoi kestää useita kymmeniä vuosia ilman huoltoa. Samalla tavalla tuohta on käytetty eristämään kosteutta perustusten ja hirsirungon välissä sekä rakennusten tuulensuojakerroksena. Ala- ja välipohjissa tuohi esti lämmöneristeiden, kuten sahanpurun, sammaleiden tai turpeen varisemisen.

Tuohen hankinta

Parhaiten tuohi irtoaa kasvavasta puusta keväällä touko–kesäkuussa juhannukseen asti. Tuohta saa sekä paksuna että paperinohuena. Sen yksi tärkeä ominaisuus on, että se rullautuu kuivuessaan. Tuohi myös palaa hyvin ja palava tuohi käpristyy erityisen nopeasti.

Tuohen hankinta eli kiskonta on periaatteessa yksinkertaista. Se irrotetaan koivun rungosta levyinä tai pitkinä, monimetrisinä nauhoina eli siisnoina. Levyt varastoidaan tiukkaan pinkkaan pareittain, valkeat puolet vastakkain. Siisna kääritään kerälle eli sommelolle, jonka keskelle jätetään reikä tuulettumista varten. Tuohi säilyy varastossa kymmeniä vuosia.  

Koivu yleensä kärsii tuohen ottamisesta. Pienikin vaurio kaarnassa yleensä estää uuden tuohen kasvun. Tuohenalainen kaarna yleensä säilyy, ja joskus koivu kasvattaa uuden tuohen sen päälle. Lahopuussa tuohi jää kestävänä materiaalina jäljelle, kun muu puuaines on jo lähes hävinnyt.

Tuohi suomalaisessa kansanperinteessä

Tuohi oli tärkeä ja monipuolinen materiaali suomalaisessa omavaraistaloudessa. Se oli halpaa, kevyttä, kestävää ja helppoa käsitellä.

Tuohta on käytetty monin tavoin:

  • Vaatteisiin ja varusteisiin kankaan tai nahan tavoin.
  • Siitä on tehty esimerkiksi virsuja, tuohikontteja, juomakippoja (lippi) ja muinoin jopa veneen purjeita.
  • Tuohta on muinoin käytetty paperin tapaan, eli sille on kirjoitettu henkilökohtaisia viestejä ja virallisia asiakirjojakin.
  • Tuohta on käytetty valon tuottamiseen ja sytykkeenä.
  • Soihtuja tuohesta on tehty siten, että tuohirulla on kääritty kepin ympärille.
  • Sotaväessä palavan tuohen nokisella savulla mustattiin kiiltäviksi kuluneet kiväärin tähtäimet.
  • Tuohirullista on valmistettu kalaverkkojen kohoja ja kivillä täyttämällä myös painoja.
  • Tuohta on käytetty myös jo kivikaudesta saakka korien ja joidenkin vaatekappaleiden valmistukseen sekä tulentekoon sytykkeenä.

Tuohitöiden valmistamisvälineet

Tuohitöiden tekemisessä yksi perustyökalu on ohutteräinen puukko. Toinen tärkeä väline on lasta. Lastoja käytetään tuohen irrottamiseen puun rungosta ja punoksen raottamiseen. Parsinjouset ovat kätevä apuneuvo parsittaessa kireitä tai hankalasti raotettavia punoksia. Kiristimiä tarvitaan pitämään nauhoja paikoillaan ja estämään punoksen purkautuminen. Terävät sakset ovat tarpeellisia. Harkkoreunaisilla saksilla voidaan tehdä siksak-reunaa koristeluun. Myös reikäpihtejä voidaan käyttää koristeluun, samaten koristeleimasimia.

Tuohitöiden tekijän haastattelu

Tyttäreni Minna Kanniston tekemä haastattelu papastaan vuonna 1992:

Pappani teki ensimmäiset virsunsa 15-16 vuoden ikäisenä Karjalassa äitinsä avustuksella. Ne virsut jäivät joksikin aikaa ainoiksi, eikä pappani kotoa muitakaan virsuntekijöitä löytynyt. Virsuja ostettiin kierteleviltä myyjäeukoilta ja niitä käytettiin sisäjalkineina aamutossujen tapaan, kesällä heinäpellolla sekä saunajalkineina. Saunaan lähdettäessä virsut olivatkin suositut jalkineet ja niitä pidettiin jalassa löylyssäkin, jossa ne pehmenivät mukavasti jalkaan sopiviksi.

Sota-aikana pappani vanha taito muistui hänen mieleensä ja hän alkoi tehdä puhdetöinä virsuja, joilla oli kova kysyntä erikoisina kotiin viemisinä. Kysyntää olisi ollut enemmänkin kuin mihin aika riitti. Maksuksi hän sai usein tupakkaa. Pappani muistelee tehneensä yli 200 virsuparia. Hän teki sodan aikana myös kontteja ja pieniä käsilaukkuja, jotka myös olivat haluttuja tuliaisia. Laukkujakin hän ehti tehdä useita kymmeniä. Sodan aikana syntyi myös jokunen tuohinen matkalaukku, joilla oli oikeatakin käyttöä. Ainoat hänen tuolla ajalla tekemänsä esineet, jotka ovat säilyneet, ovat vuonna 1943 Kannaksella valmistettu tuohinen matkalaukku ja tuohinen korurasia.

Mallit esineisiin pappani kehitteli itse. Muita tuohitöiden taitajia ei hänen komppaniassaan ollutkaan. Sodan jälkeen seurasi aika, jolloin hän ei kovin paljon tehnyt tuohitöitä, koska työ ja perhe veivät aikaa. Nyt kuitenkin eläkepäivillä on tuohityöinnostus herännyt uudelleen ja hän on alkanut jälleen tehdä vanhoja malleja ja joitain uusiakin. Pappani on kolme vuotta käynyt Sampolan tuohityökursseilla, joista on saanut muutamia uusia ideoita. Kurssilla on kuulemma sekä nuoria että vanhoja, sekä miehiä että naisia. Tuohitöiden arvostus ja innostus niiden tekemiseen on ilmeisesti tulemassa uudelleen esille.

Lähteet:

Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuohi

Minna Kanniston tutkielma tuohesta. Tehty Tammerkosken lukion kuvaamataidon tunnille kansanperinteeseen liittyvänä aiheena keväällä 1992.

Kirjoittaja: Raija Kannisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.