Näitä hautajaisia en unohda – Hautajaismuisto

Tammikuussa 2006 saimme kutsun mieheni sukulaisen Einon hautajaisiin, jotka pidettiin Etelä-Pohjanmaalla pienellä maalaispaikkakunnalla. Vainaja oli 80-vuotias naimaton mies, ollut jo vuosia terveyskeskuksen vuodeosastolla ja heiketen vähitellen, joten hautajaiskutsu ei tullut yllätyksenä. Oli ilman muuta selvää, että menemme hautajaisiin. Alkutalven kovia pakkasia oli jatkunut jo pitkään ja koska kyseessä oli arkkuhautaus, huoletti minua etukäteen se, miten tarkenen mennä haudalle 25° pakkasessa.

Kirkossa meitä saattajia istui yllättävän suuri joukko, sillä vainaja oli ollut poikamies eikä kovin seurallinenkaan. Hän oli kuitenkin asunut koko ikänsä samalla kylällä ja tullut toimeen kaikkien kanssa. Istuin mieheni kanssa toisessa penkkirivissä. Toimituksen aikana kuuntelin papin puhetta ja katselin samalla alttaritaulun kuvaa, joka on Tove Janssonin maalaama. Vainaja oli jo siunattu ja pappi (keski-ikäinen mies) alkoi rukouksen. Painoimme kaikki päämme alas. Yhtäkkiä papin puhe lakkasi ja kun nostin katseeni, ei pappia näkynyt missään. En ymmärtänyt ollenkaan, mitä oli tapahtunut. Joku nopeaälyisempi tajusi tilanteen ja riensi alttaria kohti. Pappi oli pyörtynyt ja makasi alttarin lattialla! Apuun mennyt henkilö nosti oikeaoppisesti papin jalat ylös, papin maatessa edelleen lattialla. Se näytti samalla kertaa sekä koomiselta että traagiselta. Toinen auttaja haki sakastista vettä. Vähitellen pappi nousi istumaan ja seisomaankin ja jatkoi rukouksen muina miehinä loppuun.

Teuvan kirkon alttaritaulu Kymmenen neitsyttä vuodelta 1953

Siirryimme arkkua kantaen haudalle. Seurasin jännittyneenä, jaksaako pappi tulla sinne. Hän tuli ja veisasi kanssamme virren haudan äärellä. Pakkanen ja palelukin unohtuivat minulta. Muistotilaisuudessa pappi selitti meille hautajaisvieraille, että hän oli tuntenut heikotusta jo aiemmin siunaustilaisuuden aikana, mutta uskonut jaksavansa loppuun. Heikotuksen syyksi hän epäili heikkoa syömistään, mitään sairautta hänellä ei ollut.

Muistamme sukulaismies Einon pitkään monestakin syystä. Hän oli vaatimaton ja hiljainen, ei tehnyt itsestään numeroa, mutta oli samalla lämmin ihminen omalla hiljaisella tavallaan. Hänen hautajaisensakin jäivät mieleen, mutta ei Einon, vaan papin vuoksi.

Kirjoittaja: Raija Kannisto

1 thought on “Näitä hautajaisia en unohda – Hautajaismuisto

  1. Olipa erikoinen tilaisuus. Kait ne papitkin on ihmisiä, vaikka ei aina luulisi. Hyvin kirjoitettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *