Hyvästi Viipuri – Lempi Jääskeläisen vuodet 1939 – 1964

Lempi Jääskeläisen tarinan
– ensimmäinen osa Hän syntyi 120 vuotta sitten julkaistiin 25.4.2020,
– toinen osa Jääskeläisen perheen vuodet Viipurissa 1884-1920 6.6.2020,
– kolmas osa Kirjailija Lempi Jääskeläisen vuodet 1921-1939 Viipurissa 15.8.2020 ja
– neljäs osa Lempi Jääskeläinen: kirjailija ja hänen teoksensa 12.9.2020.

Sota-ajan raskaat kokemukset

Vuoden 1939 kesällä ilmennyt sodan uhka Suomessa herätti Lempissä kasvavaa levottomuutta. Vietettyään tavalliseen tapaan kesää Parikkalan Jormolassa hän epäröi Viipuriin palaamista. Hän olisi halunnut lähettää enimmät tavarat Helmi-sisarelle Karttulaan Kuopion lähelle. Aili-sisar ei pitänyt tilannetta niin vaarallisena, joten Lempi taipui ja niin he palasivat tavaroineen Viipuriin.

Suomen tilanne alkoi kuitenkin näyttää huolestuttavalta lokakuussa 1939. Valtiovalta kehotti 8.10.1939 Viipurin ja rajaseutujen väestöä siirtymään vapaaehtoisesti länteen, pois mahdollisten pommitusten alta ja 10.10.1939 kutsuttiin sotilaat ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Lempi ja Aili lähtivät Viipurista 10. lokakuuta.

He joutuivat matkustamaan Helmi-sisaren luo tavaravaunussa. Kun vaara näytti menevän ohi, he palasivat pimennettyyn Viipuriin, mutta lähtivät jo viikon kuluttua junalla takaisin Karttulaan vain välttämättömien tavaroiden kanssa. Koti kalusteineen, vaatteineen, kirjoineen ja Lempin kokoamine aineistoineen jäi paikoilleen kotiin. Evakossa Lempi sai ankaran sydänkohtauksen, josta kuitenkin toipui. Aili sen sijaan alkoi tarmokkaasti huolehtia Karttulaan sijoitettujen tuupovaaralaisten oloista.

Viipuriin jäänyt Jääskeläisten entinen vuokralainen Leo Pakarinen lähetti Lempin pyynnöstä hänelle Karttulaan kirjojen tekijänkappaleet ja Viipurin Museon pöytäkirjan sekä sisarusten juhlapuvut ja -kengät, joille he eivät uskoneet enää koskaan tulevan käyttöä.

Helmikuussa 1940 tuttava Anni Tirkkonen toi Lempin kirjoituskoneen Kuopioon pelastettuaan sen pommituksien ja kaukotykin ammusten keskeltä. Tässä ote hänen kirjeestään Viipurista 25.1.1940:

Rakas Lempi
Vasta tänään neljännen yrityksen jälkeen onnistuin pääsemään asuntoosi, sillä talonmies ei ole ollut tavattavissa … koko talo aivan kylmillä. Akkunat kyllä ovat ehjät. Sali huoneestasi oli karissut rapninki katosta ja siirsin huonekalut pois ja peitin ne lattiamatolla. Tulen ensi viikon lopulla Kuopioon ja soitan heti sinulle niin voit tulla sinä Kuopioon. Tuon sitten kirjoituskoneesi tullessani ja loput vaatteista ja valokuvat.

Syyskuussa 1941, kun Viipuri oli jatkosodan alkuvaiheessa vallattu takaisin, osallistui Lempi ainoana naisena 25 miehen muodostamaan delegaatioon, joka vieraili pommitetussa Viipurissa. Näky, jonka he silloin Viipurissa kohtasivat, oli masentava: kaikkialla oli raunioita ja miinavaara. ”Sydämeni kurtistui silloin melkein kokoon tuskasta ja surusta nähdessäni kaikki mustuneet katottomat talot ja tyhjät ikkuna-aukot.” Onneksi vielä jotain oli säilynytkin. Lempin kotitalo Linnankatu 11:ssä oli vain lievästi vaurioitunut, joten Lempi kävi kotonaan. Tämän matkan innoittamana syntyi jo sinä vuonna julkaistu kirja Viipuri ennen ja nyt, jonka toimitti Börje Sandberg ja tekstit kirjoitti Lempi. Tiettävästi Lempi ei tämän jälkeen käynyt enää koskaan Viipurissa.

Lempi ja miehet Viipurissa jatkosodan aikana 4.9.1941. SA-kuvassa on aseman raunioiden edessä sotilaiden välissä tunnettuja viipurilaisia henkilöitä, oikealta kirjailija Lempi Jääskeläinen, kaupunginjohtaja Tuurna, kamreeri Koponen, tohtori Brummer ja valtuuston puheenjohtaja lehtori Valtavuo.

Elämä jatkui Helsingissä ja Jormolan kesäpaikassa

Talvisodan aikana Lempi ja Aili olivat evakossa Helmi-sisaren luona Karttulassa. Välirauhan tultua maaliskuussa 1940 he oleilivat ensin kesäpaikassaan Parikkalan Jormolassa, kunnes muuttivat 1940 Helsinkiin Kaivopuistoon ja 1941 Munkkiniemeen. Vuosina 1949 – 1957 he asuivat osoitteessa Tukholmankatu 19 C 34, josta he ostivat oman osakkeen.

Vaikka elämä oli epävakaata, ryhtyi Lempi kuitenkin jatkamaan kirjoittamista. Viipurin kaupunki oli tilannut häneltä kirjan jo ennen talvisotaa koulukirjaksi ja hän oli saanut maksunkin siitä. Kirja oli nimeltään Se oli Viipuri Vihanta ja ilmestyi syksyllä 1940. Seuraavana vuonna ilmestyi siihen vielä jatko-osa Vanhan Viipurin hiljaiseloa. 1942 syksyllä Lempiltä ilmestyi peitetysti omaelämänkerrallinen kirja Idästä saapuu myrsky. Se syntyi vaikeissa oloissa. He asuivat silloin Helsingissä, jota pommitettiin ja ilmahälytykset katkaisivat työnteon. Kaikesta oli myös pulaa, jopa paperista. Suurimman osan romaanista käsittää sen ensimmäinen osa Ennen myrskyä. Olikohan siihen sisältyvä onneton rakkaustarina Lempille omakohtainen?

Parikkala on aivan itärajalla, mutta Jormola onnistui säilymään ehjänä. Parikkalan Tyrjän alueen rajavartiosto käytti Jääskeläisen huvilaa asuntonaan talvesta 1941 kesä-heinäkuun vaihteeseen 1941 asti. Kesällä 1943 sisarukset pääsivät pitkästä aikaa kesäpaikkaansa, ja Lempiä vaivannut väsymys ja masennus alkoivat vähitellen hellittää. Hän intoutui kirjoittamaan siellä runoja, jotka ilmestyivät painettuna vasta jouluksi 1945 nimellä Lumottu portti ja jonka oli kuvittanut Aarne Nopsanen. Vuonna 1944 Lempi ja Aili olivat huvilallaan Jormolassa kevään ja kesän ajan. Siellä Lempi kirjoitti kirjaa Kvenlannin hurtta, jonka luonnospaperit olivat jääneet Viipuriin, mutta hän sai kirjan juuri ja juuri valmiiksi ennen kuin kesäpaikasta oli lähdettävä rintamalinjan lähestyessä. Kesällä 1945 kesäpaikka annettiin karjalan evakoille asuttavaksi.

Viipurin lopullinen menetys syyskuun 1944 Moskovan välirauhansopimuksessa merkitsi kirjoittamiselle sekä lähdeaineiston saamisen ongelmia että henkisen ja käytännön yhteyden menettämistä kaupungista. Lempi ei siksi pitkään aikaan kirjoittanut mitään Viipuriin liittyvää, aihe oli liian kipeä ja Viipurin asuntoon jääneet lähdeaineistot ja Viipurin museon arkistot olivat tuhoutuneet.

Jatkosodan vuosina kirjojen kirjoittamisen lisäksi Lempi esiintyi sunnuntaisin radiossa parin vuoden ajan omassa pakinaohjelmassa nimeltä ”Näin sunnuntaisin”.  Perinteeksi muodostui myös Lempin joulupakina lehdissä. Hän kirjoitti lukuisia muitakin lehtijuttuja ja toimi sotasairaalassa jonkin aikaa sosiaalihoitajana. Hän osallistui lisäksi monien yhdistysten toimintaan ja oli niissä joko johtokunnassa, puheenjohtajana tai sihteerinä. Tällaisia yhdistyksiä olivat mm. Pääkaupungin Karjalaiset, Pääkaupungin parikkalalaiset, Siirtoväen Kotiteollisuus ry, Meilahden seurakunnan kirkkoneuvosto ja Jääskeläisen sukuseura. Lisäksi hän jatkoi jo Viipurissa perustetun Torkkelin Killan sihteerinä, koska sen toiminta oli siirretty Helsinkiin.

Lempin kotona oli ollut piano ja hän oli jo lapsena käynyt soittotunneilla. Hän oli aina soittanut mielellään pianoa; se oli hänelle rentoutumiskeino. Syksyllä 1945 hän alkoi opiskella sävellystä Ahti Sonnisen johdolla. Hän improvisoi pianon ääressä ja hioi omia sävelmiään ja kirjoitti niitä paperille. Joitain sävellyksiä hän oli tehnyt jo Viipurissa, mutta ne jäivät sinne. Aili-sisaren mielestä kaunein Lempin sävellys oli nimeltään Manalan virralla, joka on tehty erään ystävän hautajaisiin ja se pohjautui runoilija Helena Iso-Kauppilan runoon. Sulo Saarits lauloi sen Lempin omissa hautajaisissa.

Vuonna 1946 Lempi sai Suomen Kulttuurirahaston apurahan 75 000 mk kirjallisia töitä varten yhtenä kuudesta kirjailijasta. Se merkitsi sekä tunnustusta työlle että taloudellisen turvan tuomaa työrauhaa.

Juhlittu kirjailija Suomessa ja ulkomailla

Keväällä 1947 Weckrooth-kirjojen ranskalainen kustantaja kutsui Lempin Pariisiin, jonne lähti mukaan myös Aili-sisar. He matkustivat ensin höyrylaiva Cliolla Antwerpeniin ja sieltä junalla Pariisiin. Molemmat osasivat puhua ranskaa. Weckrooth-teoksesta otettiin Ranskassa toinen painos. Pariisissa Lempiä juhlittiin menestyskirjailijana ja teoksen arvostelut olivat kiittäviä. Lempi ja Aili vierailivat Ranskassa uudelleen kahden vuoden kuluttua juhlistamaan Weckroothin perheen uusinta painosta. Molempien matkojen matkaraportit julkaistiin Karjala-lehdessä jatkokirjoituksina.

Lempin matkalaukku, jota säilytetään Parikkalan Helenansaaressa. (kuva Raija Kannisto 2012)

1948 perustettiin Helsingissä Jääskeläisten sukuseura. Sen perustamisesta tehtiin periaatepäätös 4.7.1948 Lapinlahden Kittolanniemessä pidetyssä kokouksessa (kuva alla). Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kirjailija Lempi Jääskeläinen, ja hän toimi siinä tehtävässä kuolemaansa asti. Sukuseuralla on vaakuna, jonka aiheen antoi kirjailija Lempi Jääskeläinen. Vaakunan piirsi taiteilija Olof Eriksson vuonna 1961.

Jääskeläisten sukuseuran perustamiskokous 1948 (kuva Jääskeläisten Sukuseuran kotisivuilta)

Kesällä 1953 Lempi ja Aili-sisar tekivät matkan Italiaan. He vierailivat mm. Roomassa Kersti Bergrothin luona sekä myös Sorrentossa, Amalfissa ja Napolissa. Lempi teki matkasta muistiinpanot, jotka ovat säilyneet arkistossa. Samalla hänellä oli tarkoitus kerätä aineistoa uutta romaania varten. Alun perin Lempin piti ottaa kirjan aiheeksi kuningatar Kristiina, mutta taidemuseossa hänen näkemänsä taulu runoilija Torquato Tassosta teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän päätti muuttaa kirjan aihetta. Matkaa seuraavana vuonna ilmestyi romaani Kultainen laakeri, joka kertoi renessanssiajan runoilija Torquato Tassosta. Kirja on ainoa, jonka aihepiiri sijoittuu kokonaan ulkomaille.

Lempi presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla 6.12.1954. Kuvassa oikealla Alli Paasikivi ja hänen vieressään Lempi Jääskeläinen.

1950-luvun jälkipuoliskolla Lempi löysi kirjojensa aiheet joko omasta menneisyydestään Viipurissa tai sukunsa vaiheista Parikkalassa. Omia muistelmateoksia ovat 1957 julkaistu Kevät vanhassa kaupungissa ja 1961 ilmestynyt Tyttö vanhassa kaupungissa. Kevät vanhassa kaupungissa -kirjan pohjana olivat Viipurin aikaiset päiväkirjat 1920- ja 1930-luvuilta. Poikkeuksellisesti kustantaja vaati sen käsikirjoitukseen muutoksia, jottei teos herättäisi liikaa ärtymystä. Lempi kohteli kirjassa temperamenttinsa mukaan suorasukaisesti niitä julkisuuden henkilöitä, jotka liittyivät hänen elämäänsä. Teos sai ristiriitaisimman vastaanoton, mitä mikään muu teos oli herättänyt. Kirjan Tyttö vanhassa kaupungissa päähenkilö on Tyttö, jonka näkökulmasta Lempi kuvaa lapsuuden ja nuoruuden tapahtumiaan vuoteen 1918 asti. Tässä kirjassa ei ollut kohua herättäneitä aineksia.

Parikkalassa asuneiden esivanhempiensa vaiheista kertoivat kirjat Hovin vallat, ilmestyi 1956, ja Talonpoika ja hovinherra, ilmestyi 1959. Hovin vallat -romaanista Lempi teki myös näytelmäsovituksen, joka esitettiin Parikkalassa valtakunnallisilla kotiseutupäivillä 1958. Tällöin oli kulunut 100 vuotta Parikkalan talonpoikien päivätyövelvollisuuden päättymisestä Koitsanlahden hoville. Näytelmä esitettiin uudelleen vuosina 1968 ja 1978.

Syksyllä 1963 ilmestyi Lempin viimeinen kirja Nuori herra David Viipurista. Päähenkilö on viipurilaissyntyinen suurmies David Alopeus 1700-luvun lopun Viipurissa. Aiheesta Lempi suunnitteli trilogiaa ja toisen osan aineisto oli jo koossa, mutta Lempin terveys petti, eikä hän enää jaksanut työstään kirjaansa valmiiksi.

Vuonna 1963 Lempi vietti 40-vuotiskirjailijajuhlaansa, ja 1964 hänelle myönnettiin kirjailijaeläke. Lempi iloitsi kovasti eläkkeestä: ”Olen nyt niin tyytyväinen, että voin ensi kerran 24 vuoteen pitää huolettoman kesäloman. Tiedän, ettei minun ole pakko kirjoittaa mitään, ellen halua”. Eläke myönnettiin tavallaan liian myöhään, sillä Lempin voimat olivat jo kuluneet loppuun. Hän kuoli kotonaan Pihlajatiellä 13.9.1964 klo 18.15. Parikkalan Sanomat kertoi 16.9.1964, että Lempi kuoli puoli vuotta kestäneen ankaran sairauden murtamana. Virallinen kuolinsyy oli sydämen toiminnanvajaus ja sydämen hiippaläppävika. Siunaus tapahtui 19.9.1964 Meilahden kirkossa.

Sekä Lempi että Aili Jääskeläinen ja serkkunsa Hilma Nordman on haudattu Parikkalan hautausmaalle samaan hautaan. Aili testamenttasi osan heidän kirjoistaan sekä muuta irtaimistoa mm. Lempin kirjoituskoneen, matkalaukun ja ylioppilaslakin Parikkalan kunnalle, jossa niitä säilytetään Parikkalan Helenansaaressa.

Hautakivi Parikkalan hautausmaalla (kuva Raija Kannisto 2012)

Lopuksi

Olen nyt saanut loppuun viiden artikkelini sarjan Lempi Jääskeläisestä. Huomaan, että tutkittavaa vielä löytyisi eikä valitettavasti mielenkiintoisin aineisto eli Lempi päiväkirjat ole vielä käytettävissä. Päätin alun perin ryhtyä tutkimaan Jääskeläisen suvun ja Lempin vaiheita sekä sukulaisuuden vuoksi että siksi, että meitä molempia yhdistävät sukusiteet Parikkalaan ja Viipuriin. Koska minua kiinnostivat nimenomaan Lempin elämänvaiheet, olen paneutunut melko vähäisesti hänen kirjalliseen tuotantoonsa. Lukuvalintani on osunut pääasiassa kirjoihin, jotka jollain tapaa liittyvät hänen elämäänsä, ja Parikkalan talonpoikien historiaan liittyviin teoksiin. Jo nuorena tyttönä luin äidin kirjahyllystä muutaman kirjan, mutta ne eivät silloin herättäneet mielenkiintoani. Kun nyt luin samat kirjat uudelleen, oli tunnelma eri, paljon innostuneempi. Koska kaikki Jääskeläisen perheenjäsenten lisäksi myös ”laajennetun perhekunnan” (Hilda, Hilma, Heikki ja Antti) jäsenet löytyvät sukupuustani, antoi se uuden, kiinnostavan näkökulman kirjoihin, varsinkin kun en ollut tiennyt heidän liittymistään Jääskeläisen perheeseen.

Lähteet:
Jääskeläinen Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Muistelma. Ilmestyi 1957.
Jääskeläinen Lempi: Kuolintodistus, kirjoitettu 14.9.1964.
Kortelainen Anna: Tapaus Lempi Jääskeläinen: Mitä historialliselle romaanille tapahtuu? Teoksessa Ripatti Anna ja Koivisto Nuppu (toim.). Monumenteista tanssiaskeliin. Taiteiden ja kulttuurin Viipuri 1856-1944. Ilmestyi 2020.
Moisio Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Ilmestyi 1983.

Kirjoittaja: Raija Kannisto

2 thoughts on “Hyvästi Viipuri – Lempi Jääskeläisen vuodet 1939 – 1964

  1. Olen vaikuttunut sekä Lempi Jääskeläisen että hänen tarinansa kirjoittajan Raija Kanniston tekemästä työstä! Aktiivisia, monilahjakkaita, sitkeitä naisia. Kiitos lukuelämyksistä!

    P.S. Itselläni oli viime viikolla vahva henkilökohtainen kokemus siitä, että olen ainoa elossa oleva ihminen, joka muistaa 70 v sitten tapahtuneen isäni kuolinpäivän tapahtumia. En harrasta sukututkimusta, mutta pidän kaikenlaista kirjoittamista, esim. tarinoiden ja elämänkertojen, tärkeänä mm. jälkikasvun kannalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *