Lempi Jääskeläisen tarinan
– ensimmäinen osa Hän syntyi 120 vuotta sitten julkaistiin 25.4.2020 ja
– toinen osa Jääskeläisen perheen vuodet Viipurissa 1884-1920 6.6.2020.

1920-luku oli aivan erilainen vuosikymmen Lempin elämässä kuin 1930-luku. 1920-luvulla hän vasta etsi itseään kirjailijana ja julkaisi työn ohessa tekemänsä kolme teosta. 1930-luvun alussa julkaistusta neliosaisesta Weckrooth-sarjasta tuli suuri arvostelu- ja myyntimenestys ja se teki Lempistä tunnetun kirjailijan. Hän alkoi saada apurahoja eri tahoilta kirjoittamistaan varten. Anna Kortelaisen mukaan Lempi Jääskeläisestä tuli ensimmäinen suomalainen nainen, joka elätti itsensä kirjoittamalla historiallisia romaaneja – ja nimenomaan naimattomana ilman aviomiehen antamaa taloudellista turvaa.

Edellinen artikkelini päättyi vuoteen 1920. Sain pyynnöstäni Kansallisarkistolta tutkimusluvan Lempi Jääskeläistä koskien myös vuosien 1920-1940 aineistoihin, joten voin jatkaa siitä, mihin edellisessä artikkelissani jäin.

Ylioppilaaksi vuonna 1921

Lempin koulutie alkoi syksyllä 1908, jolloin hän oli 7-vuotias. Kouluna oli silloin yksityinen Rosendahlin valmistava koulu. Tätä koulua Lempi kävi kolme vuotta, jonka jälkeen syksyllä 1911 hän pääsi tutkinnon jälkeen aloittamaan Viipurin Vanhassa yhteiskoulussa.

Yhteiskoulua käytiin maailmansodan varjossa. Venäläisten sortotoimet ja valvonta kotitarkastuksineen ja pidätyksineen ahdistivat, mutta kohottivat myös nuorten suomenmielisyyttä ja isänmaallisuutta. Venäjää opiskeltiin koulussa 2. luokalta lähtien. 1914 tuli määräys, että venäjää piti opiskella seitsemän tuntia viikossa. Koulussa kävi venäjän kielen tarkastaja, joka tutki mm., että keisari Nikolai II:n kuva oli esillä juhlasalissa. Rehtori Kaarle Polén oli suomalaisuusmies ja piti keisarin kuvaa esillä vain, kun tarkastaja kävi. Lempi pääsi ylioppilaaksi keväällä 1921. Hän kertoi kirjassa Kevät vanhassa kaupungissa, että hän pääsi koulusta priimuksena ja todistuksessa oli kuusi kymppiä. Kaikkiaan koulusta valmistui sinä keväänä 13 ylioppilasta. Hän kirjoitti ylioppilasaineena ”Novelli vanhasta Viipurista” ja sai arvosanaksi laudatur.

Kun Aili ja Lempi saivat koulussa hyviä numeroita, palkitsi äiti tyttöjä viemällä heidät ja muut ”perheenjäsenet” teatteriin. Koulussa Lempin mieliaineita oli historia.

Pohdiskelua:
Ei liene ollut ihan tavallista, että yksinhuoltajaäiti koulutti kaksi tytärtään ylioppilaaksi 1900-luvun alkuvuosikymmenillä. Äiti Henrika oli itse kotoisin vaatimattomista oloista Kesälahdelta ja hänen vanhempansa olivat tilattomia. Henrika oli tietojeni mukaan käynyt vain rippikoulun, jossa oli oppinut lukemaan. Ennen naimisiin menoaan Henrika oli töissä piikana maalaistaloissa. Myös aviomies Juhana, joka kuoli 1908, oli kotoisin Parikkalasta maalaistalosta ja kouluja käymätön. Henrika vei tyttäriä sekä kirkkoon että teatteriin, osti pianon ja laittoi tyttäret soittotunneille. Ailista oli tarkoitus tulla maisteri, mutta Suomen ja Venäjän levottomat olot syksyllä 1917 estivät hänen lähtönsä Helsingin yliopistoon. Mikä sai äidin kouluttamaan tyttärensä ja tutustuttamaan heidät Viipurin kulttuurielämään? Ilmeisesti äidin pitämä kauppa kannatti ja antoi taloudelliset mahdollisuudet.

1920-luku: tie kirjailijaksi avautuu

Lempi ei voinut ylioppilaaksi tultuaan lähteä koulutovereidensa tavoin opiskelemaan Helsinkiin, koska vanhempien kuoleman jälkeen hänen oli itse ansaittava elantonsa. Myös terveydelliset syyt olivat esteenä, sillä hänellä todettu vakava sydänvika äidin kuoleman jälkeen uusiutui ylioppilasvuoden syksynä.

Jo kouluaikoina Lempi haaveili kirjailijan urasta. Hän itse toteaa: ”Minun nuoruuteni oli samalla minun kirjallista varhaiskevättäni”. Lukion jälkeen hän kirjoitteli syksyn 1921 ja kevään 1922 aikana joukon historiallisia kertomuksia, jotka hän lähetti syksyllä 1922 Otavaan. Teos julkaistiin nimellä Opaaliristi huhtikuussa 1923 salanimellä L. J. Inkeri, ja Lempi oli tällöin 22-vuotias.

Vuodet 1921-1927 olivat Lempin elämässä taloudellisesti hyvin vaikeita. Aili-sisar oli onneksi alkuun töissä Taksoituskonttorissa, kunnes lähti opiskelemaan Helsinkiin kansakoulunopettajaksi. Koska Lempin oli ansaittava elantona, hän toimi vuosina 1924–1927 Viipurin valtionverolautakunnan virkailijana. Hän kirjoitteli edelleen työnsä ohella ja valmisteli toista historiallista teostaan nimeltään Pyhän Katariinan hopeavyö. Se valmistui jo syksyllä 1927, mutta julkaistiin keväällä 1928.

Tähän aikaan Lempi tahtoi kehittää saksan ja ranskan kielen taitoaan, koska hän halusi perehtyä vanhoihin asiakirjoihin ja historiateoksiin alkuperäiskielillä. Kielten opiskelu tapahtui siten, että kotona kävi kerran viikossa saksaa puhuva iäkäs paronitar von Freymann keskustelemassa sisarusten kanssa. Myös ranskaa he opiskelivat samalla tavalla.

Tammikuussa 1927 Lempi päätti lähteä kuolettavaksi kokemastaan työstä verolautakunnassa ja jättäytyä vapaaksi kirjailijaksi. Sen ohella hän piti ehtolaiskursseja, antoi yksityistunteja ja toimi historian ja suomen kielen opettajan sijaisena vanhassa koulussaan. Lisäksi hän kirjoitti kertomuksia useisiin viikkolehtiin. Hän vietti paljon aikaa Viipurin museossa, jossa oli runsaasti kiinnostavia asiakirjoja. Hän keräsi sieltä aineistoa mielessä kangastelevaan laajaan historialliseen romaaniin.

Päästäkseen paremmin perehtymään historiaan hän kirjoittautui Helsingin yliopistoon syksyllä 1927. Heikon terveytensä ja osaksi myös taloustilanteensa vuoksi hän sai erikoisluvan opiskella poissaolevana Viipurista käsin. Lempi opiskeli latinaa, arkeologiaa ja historiaa. Kuitenkin kahden vuoden jälkeen keväällä 1929 hän lopetti opiskelun Helsingissä suorittamatta tutkintoa, koska se kävi liian raskaaksi. Hänelle tuli ylirasitusoireina mm. päänsärkyä. Hän muisteli myöhemmin haikeana, että olisi halunnut suorittaa kandidaatin tutkinnon ja vaikka lisääkin. ”Kunpa minun ei olisi tarvinnut niin suuresti rasittaa itseäni joka vuotisilla ehtolaiskursseilla ja 5-6 -tuntisilla opetuspäivillä, jotka hajottivat voimiani”.  Hänen oli silloin mahdoton ajatella opiskeluja ilman, että samalla ansaitsi elantonsa.

Syksyllä 1927 Lempi kirjoitti ajanvieteromaanin Tyttö, jonka sydän oli lasia. Se julkaistiin lokakuussa 1928 salanimellä L. J. Inkeri. Teos oli myyntimenestys ja auttoi saamaan raha-asioita järjestykseen, vaikkakin arvostelijat suhtautuivat siihen kielteisesti. Sen jatko-osa Hopeasalmen valtiatar, auttoi myös taloustilannetta.

1930-luku: Kirjailijatar Lempi Jääskeläisestä tuli ”Viipurin historian hengetär”

Vuosina 1930-1933 Lempi kirjoitti neljä Weckrooth-romaania. Ensimmäinen niistä oli Weckroothin perhe, joka ilmestyi maaliskuussa 1930. Lempillä oli tavoitteena lyödä itsensä läpi historiallisen romaanin kirjoittajana ja siinä hän onnistui. Teos sai melko hyvän vastaanoton sekä arvostelijoilta että suurelta yleisöltä. Kaikkien neljän Weckrooth-kirjan yhdistetty ja osin supistettu laitos julkaistiin 1944. Weckrooth-kirjoja on käännetty englanniksi, ranskaksi ja ruotsiksi.

Kirjojensa saaman suosion myötä Lempi alkoi saada julkisuutta ja häntä pyydettiin usein eri tilaisuuksiin kertomaan Viipurin historiasta. Lempi kutsuttiin myös moniin juhliin ahkeran kirjoittamisen välissä. Kesällä 1931 hän muisteli oppineensa tanssimaan wienervalssia ja vielä myöhemminkin Tonava kaunoinen -valssi ”sai hänet tuntemaan veressään oudon sykähdyksen”.  Kun tammikuussa 1932 vietettiin Viipurin teatteritalon 100-vuotisjuhlaa, pyydettiin Lempi kertomaan talon historiasta. Tästä alkoi Lempin esiintymiskausi, joka kesti Viipurissa syksyyn 1939 asti. Alussa Lempi jännitti esiintymisiä, sillä hän oli mielestään ujo ja hänellä oli kova ramppikuume. Lisäksi vaatepuoli tuotti ongelmia, koska hänellä oli vain yksi parempi puku, joka oli mustaa silkkiä, ja jossa oli valkea silkkikaulus. Vähitellen molemmat asiat helpottuivat. Kielitaitoisena Lempi joutui usein myös emännöimään ulkomaisia kirjailijavieraita.

Tunnettuuden myötä Lempi sai monenlaisia uusia rooleja. 1932 hänet valittiin Viipurin museolautakunnan sihteeriksi. 1933 kevättalvella kokoontui Viipurin linnan juhlasaliin n. 40 henkeä, jotka perustivat Torkkelin Killan, joka oli historian ystävien yhdistys, Viipurin ”kerma”. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin piispa Erkki Kaila, sihteeriksi kaupunginarkkitehti Otto-Iivari Meurman ja hallituksen jäseneksi mm. Lempi, joka oli hallituksen ainoa nainen ja vieläpä nuorehko.

Torkkelin killasta voit lukea julkaisusta Viipurin suomalaisen seuran toimitteita 6.

Uudet tehtävät jatkuivat: Lempi nimettiin 1937 Viipurin radiolautakuntaan ja sen sihteeriksi.

Vuosina 1930-1938 ilmestyi hänen kirjoittamanaan 10 teosta. Kirjoittamisen tahti oli siis kiivas ja lisäksi ne vaativat ensin laajaa paneutumista historiallisiin alkuperäisaineistoihin. Vaativien laajojen töiden välissä Lempi pakinoi Viipurin radiossa ja sepitteli historiallisia kertomuksia. Hän kirjoitti myös näytelmiä, mm. kuvaelmasarjan Viipuri kautta aikojen ja se esitettiin ensin Kaupunginteatterissa ja kesällä Havin valleilla. Hän alkoi vähitellen saada tunnustusta ja apurahoja töistään.

Lempi Jääskeläisen arkielämää 1930-luvulla

Jääskeläisen sisarukset Aili ja Lempi sekä kotiapulainen Hilma Nordman ja ompelija Hilda Pulkkinen asuivat vuodesta 1915 lähtien aina vuoteen 1939 asti samassa talossa Viipurin vanhassa kaupungissa ns. entisen Linnoituksen kaupunginosassa osoitteessa Katariinankatu 11, joka katu muutettiin 1930-luvulla Linnankaduksi. 1933 he muuttivat samassa talossa isompaan asuntoon, jossa oli neljä huonetta ja keittiö. Asunnosta oli yleensä yksi huone vuokrattuna ulkopuoliselle. Koska Jääskeläisillä oli kotiapulainen ja Lempi oli naimaton, ei hänen tarvinnut huolehtia kodin tavanomaisista taloustöistä, joten hän sai keskittyä kirjailijantyöhönsä täysipainoisesti.

Joskus ennen vuotta 1931 (kirkonkirjat tuhoutuneet, ei voi selvittää, koska) perheeseen muutti koululainen Signe Ailakki Tiusanen, syntynyt 22.12.1921 Viipurin maaseurakunnassa.

Tietoja Ailakin taustasta: Hänen äitinsä Fanny Aurora Gröhn oli kuollut n. 39-vuotiaana 22.1.1931 Viipurissa. Ehkä äiti oli sitä ennen sairastellut, koska Ailakki oli siirtynyt Jääskeläisille jo ennen äidin kuolemaa. Kirkonkirjoissa Ailakista käytettiin nimitystä ottotytär, mutta oliko hänet virallisesti adoptoitu, sitä en tiedä. Äidin kuoltua isälle August Tiusaselle jäi huollettavaksi 7-, 6- ja 5-vuotiaat lapset, joiden kanssa hän muutti 1933 Helsinkiin.

Mistä Jääskeläisen sisarukset tunsivat Tiusasen perheen ja miksi he ottivat Ailakin huollettavakseen? Muistelmissaan Lempi mainitsee Ailakin vain kerran maaliskuussa 1934: ”Meillä asuva ystäviemme tytär Pien’Aili oli minua vastassa”. Myöskään Erkki Moision tekemässä Lempin elämänkerrassa ei ole Ailakista mitään mainintaa.

Vaikka kirjailijana elämä hymyili Lempille, oli hänellä huolia terveytensä kanssa. Sydänongelmien ja ylirasitusoireiden lisäksi Lempillä oli muitakin terveysongelmia. 1931 syksyllä Lempillä todettiin anemia ja 1939 struuma, jota ei voitu leikata, sillä Lempi oli allerginen kaikille tunnetuille puudutusaineille. Hänen kirjoitusjaksonsa olivat hyvin intensiivisiä, niin että hän hädin tuskin malttoi syödä ja nukkua.

Äitini perhe Sinkkoset asui myös Viipurissa. Perheen isä Matti oli kuollut 1930, joten äiti Iida joutui elättämään kolmea alaikäistä lastaan mm. siivoamalla ja pesemällä pyykkiä eri perheissä. Iida kävi siivoamassa ja pesemässä pyykkejä myös Jääskeläisillä, jotka olivat hänen serkkujaan. Joskus äitini Mirjam oli äitinsä mukana auttamassa. Pyykit saatiin kuljetettua ylös viidenteen kerrokseen tavarahissillä, kuten myös polttopuut, jotka äidin Toivo-veli toi heille. Äitini muisteli, että Lempi tarjosi hänelle kerran isoja appelsiineja, jotka ilmeisesti 1930-luvulla olivat harvinaisia.

Aili Jääskeläinen valmistui Helsingin Ylioppilasseminaarista kansakoulunopettajaksi 1928 ja tuli opettajaksi Viipurin Tiiliruukin kansakouluun. Hän opetti myös äitiäni siellä 1. ja 2. luokilla vuosina 1930-1932. Aili järjesti Iidan lapset kesäisin kesäsiirtolaan, jonne perheen lasten oli pakko mennä, vaikka he eivät aina olisi sinne halunneetkaan, koska siellä sai ilmaista ruokaa.

Äitini mielestä Jääskeläisten asunto oli hieno. Hän kuvaili, että siellä oli piano ja valkoinen kalusto sekä iso tampuuri eli eteinen. Ikkunoista näkyi Viipurin linna. Reino-veli oli innokas lukemaan kirjoja ja hän lähetti äitini lainaamaan Jääskeläisiltä kirjoja. Heillä oli myös lastenkirjoja, joita sai lainata. Jouluna Jääskeläiset antoivat Iidan perheelle paketin, jossa oli ruokaa ja vaatteita. Pääsiäisenä Sinkkosen lapset kävivät virpomassa Jääskeläiset ja saivat palkaksi suklaamunat. Sinkkosen tytöt saivat myös Jääskeläisten kasvattitytär Ailakin vanhoja vaatteita; he olivat muutaman vuoden Ailakkia nuorempia.

Seuraavassa artikkelissani käyn läpi tarkemmin Lempi Jääskeläisen kirjailijanuraa, kirjojen syntyvaiheita ja teemoja. Viimeisessä osassa seuraan hänen vaiheitaan sota-aikana ja sen jälkeen Helsingissä hänen kuolemaansa saakka vuoteen 1964.

Lähteet:
Jääskeläinen Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Muistelma. Ilmestyi 1957.
Kortelainen Anna: Tapaus Lempi Jääskeläinen: Mitä historialliselle romaanille tapahtuu? Teoksessa Ripatti Anna ja Koivisto Nuppu (toim.). Monumenteista tanssiaskeliin. Taiteiden ja kulttuurin Viipuri 1856-1944. Ilmestyi 2020.
Me kerromme itsestämme. Kirjailijoiden yhteisjulkaisu. Ilmestyi 1946.
Moisio Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Ilmestyi 1983.
Sandberg Börje (toim.):  Viipuri ennen ja nyt. Tekstiosuus Lempi Jääskeläinen. Ilmestyi 1941.
Viipurin henkikirjat       1920-1940
Viipurin rippikirjat         1931-1949

Kirjoittaja: Raija Kannisto

Lempi Jääskeläisen tarina jatkuu 12.9.2020 ilmestyneessä artikkelissa Lempi Jääskeläinen: kirjailija ja hänen teoksensa.