Etusivu:   Julkaisut:   Orpana

Orpana

Tampereen seudun sukututkimusseuran jäsenlehti Orpana ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, tammikuun ja syyskuun alussa. Lehti toimitetaan kaikille jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille. Vaikka Orpana on ensisijaisesti seuran jäsenlehti, se sisältää kuitenkin runsaasti yleisemminkin sukututkijoita kiinnostavia artikkeleita. Lehdessä voi kuka tahansa julkaista sukututkimusaiheisia artikkeleita, kirja-arvosteluja, muistelmia, sukututkimuslöytöjään, etsintäkuulutuksia - mitä tahansa, mikä voi kiinnostaa toista sukututkijaa. Jäsenistö on erityisesti kiittänyt lehdessä julkaistuja tuomiokirjatarinoita.

Orpana ilmestyi ensimmäisen kerran keväällä 1981. Vuoden 2015 syksyllä siitä on ilmestynyt jo 82 numeroa. Se on kasvanut alkuaikojen suppeasta jäsentiedotteesta sivumäärältään jo varsin laajaksi. Orpana palkittiin syksyllä 2015 Sukuseurojen Keskusliiton järjestämässä kilpailussa parhaaksi lehdeksi sukututkimusyhdistysten sarjassa.

Orpanan kirjoittajille ei makseta palkkiota, mutta seuran ulkopuolisille kirjoittajille lähetetään yksi lehti tekijänkappaleena. Ota yhteys seuran hallitukseen, kun haluat tarjota artikkeliasi Orpanassa julkaistavaksi.