Olimme autoporukalla ajelemassa Tampereelta Nuutajärvelle. Poikkesimme Urjalan hautausmaalle etsimään kaukaisen sukulaiseni hautakiveä. Kyseessä oli mummuni (äitini äidin) serkku Lyyli (Lydia Dagmar) Lahtinen, joka koki traagisen kohtalon vuonna 1933. Hänen tarinansa on Marja-Liisa Putkonen kertonut vuonna 2013 ilmestyneessä Hanhilahden suvun (äitini puolen suku Mouhijärveltä) tarinakirjassa ”Älkäämme moittiko kohtaloamme, eläkäämme sitä”.
Neljään henkeen kiersimme ja tutkimme hautakiviä. Minulla oli puhelimessani kuva haudalta 91 vuoden takaisesta hautajaispäivästä. Siitä ei kuitenkaan ollut paljonkaan hyötyä. Kiveä ei löytynyt. Annoimme periksi. Löysimme kyllä Lyyli Lahtisen sulhasen hautakiven, sulhasen, joka ampumalla oli surmannut morsiamensa.
Illalla kotona lähetin sähköpostin Urjalan seurakunnan toimistosihteerille. Tiedustelin, olisiko etsimäni hautakivi vielä olemassa, ja jos on, niin missä kohdassa. Kerroin samalla, että kaukainen sukulaiseni oli toiminut Huhdin koulun alakansakoulunopettajana (1923-1933), ja joka oli surmattu. Kerroin myös, että tapauksesta oikeudenkäynteineen oli uutisoitu laajasti eri puolilla Suomea. Laitoin mukaan pari linkkiä vuoden 1933 sanomalehtiuutisiin.
Uutisotsikot olivat muun muassa seuraavanlaisia: ”Sulhanen ampui morsiamensa”; ”Verityön uhri opettajatar Lyyli Lahtinen Urjalasta”; ”Teon tekijä ilmoittautui itse poliisille, palstatilallinen Jaakko Veili”; ”Opettajatar Lyydi Lahtisen tappojutussa päätös Toijalan välikäräjillä”.
Surmatyö tapahtui Lahtisen asunnossa Huhdin koululla. Surmatyön syyksi ei epäilty poliittista perustetta, vaikka morsian oli aktiivinen lotta ja sulhanen sdp:n kunnanvaltuutettu. Jaakko Veili sai taposta 10 vuoden kuritushuonetuomion. Ampuma-ase, pistooli, oli ollut luvaton.
Olin iloisesti yllättynyt, kun sain heti seuraavana aamupäivänä vastauksen Urjalasta. Hauta oli jo vuonna 2012 kuulutusmenettelyllä palautunut seurakunnalle, mutta hautakivi on vielä paikallaan. Ja mikä parasta, toimistosihteeri lähetti minulle siitä valokuvan. Kiven tekstit ovat hyvin himmeät. Sain myös kuvan Lahtisen hautakiven ympäristöstä. Siitä kuvasta tunnistin etualalla olevan muun kiven. Siitä näin, että olin käynyt noin viiden metrin päässä etsimästäni hautakivestä! Lähetin kiitokset hyvästä palvelusta Urjalan seurakunnalle.
Kun luin vanhoja lehtijuttuja, havaitsin mielenkiintoisen yhtymäkohdan. Lyyli Lahtisen hautajaispäivä oli ollut 23.4.1933. Samana päivänä oli Urjalan vapauttamisen 15-vuotisjuhlapäivä. Urjalan hautausmaalla seppeleitä ja kukkia laskemassa oli samoja henkilöitä ja tahoja sekä Lahtisen haudalla että kapinallisten surmaamien haudoilla ja tuntemattomina vapaussodassa kaatuneitten haudalla: Urjalan suojeluskunnan soittokunta, suojeluskunnan Huhdin kyläosasto, Lotta Svärdin Urjalan paikallisosasto ja Huhdin kyläosasto. Urjalan Sanomien mukaan ”pidettyä vainajaa oli saattamassa valtavan suuri yleisöjoukko”. Lehden mukaan hautaa koristamaan jäi valtaisa kukkaiskumpu.
Laajasti Urjalan pitäjää aikanaan koskettaneet kuolemantapaus ja hautajaiset ovat jääneet historiaan. Hautakivi on vielä nähtävissä, mutta kuinka kauan.
Lydia Dagmar Lahtinen: s. 6.6.1891 Suodenniemellä, k. 4.4.1933 Urjalassa.
Kirjoittaja Jouni Koskela