Kokemuksia tarjoilijana Emmauksessa syksyllä 1968

Syyskuussa 1968 olin toisen vuoden opiskelija Tampereen yliopistossa. Koska olin tamperelainen ja asuin kotona, asumis- ja ruokakuluja ei ollut. Kuitenkin minun piti hankkia tarvitsemani vaate- ja käyttörahat itse, sillä perheeni oli tavallinen työläisperhe eikä rahaa ollut liiaksi. Halusin siis johonkin osa-aikatyöhön. Isä kehotti minua kysymään töitä hotelli Emmauksesta, koska hän oli sota-akana tutustunut sen johtajaan nimeltään Leuto Lumme. Niinpä menin hänen puheilleen keskiviikkona 18.9.1968 ja hän lupasikin heti töitä tilapäisenä tarjoilijana. Minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta tai koulutusta tarjoilijan työhön, mutta palkkakin oli pieni, muistaakseni 2 markkaa tunnilta.

Tarjoilijalla piti olla musta hame ja valkoinen pusero. Koska työt sai aloittaa jo seuraavana päivänä, piti minun mennä saman tien vaateostoksille. Rahaa ei ollut mukana, joten soitin kotiin ja veljeni toi rahat kaupunkiin. Ostin lyhyen mustan minihameen.

Aloitin siis työt tarjoilijana torstaina 19.9.1968 klo 7. Valkoisen puseron ja mustan hameen lisäksi asuuni kuuluin valkoinen pyyheliina käsivarrella. Sain lyhyen perehdytyksen työhöni. Ravintolan keittiössä työskentelivät tarjoilijoiden lisäksi mm. kokki, kylmäkkö ja tiskari. Tein pätkittäisiä päiviä joko aamulla tai iltapäivällä/illalla. Emmauksesta oli lyhyt matka kipittää aamulla yliopistolle, jossa luennot alkoivat kello 10.15. Illalla saatoin taas tulla takaisin töihin klo 17 ja olla klo 22 asti. Päiväkirjani mukaan olin ensimmäisenä iltana aivan poikki.

Välillä jaksoin lähteä lauantai-iltana töistä suoraan Linnasaliin tanssimaan, joskus taas olin niin väsynyt, etten kavereiden houkuttelusta huolimatta jaksanut lähteä, vaan menin mieluummin kylpyyn. Eräänä sunnuntaina emäntä soitti klo 11.30 ja hälytti minut töihin niin pian kuin mahdollista, vaikka työvuoroni piti alkaa vasta klo 16. Kerran eräänä perjantaina vuorostaan pääsinkin töistä jo klo 19, vaikka työvuoroni piti kestää klo 20.30 asti. Nämä äkilliset muutokset eivät haitanneet minua.

Emmaukseen majoittui usein venäläisiä ryhmiä ja he kävivät syömässä sen ravintolassa. Heille piti tarjota aina ruokajuomaksi puolukkamehua. Ryhmille tarjoilu oli minulle hankalaa, koska käsissä piti kantaa monia astioita kerralla eikä se tahtonut sujua. Töissä sattuikin välillä vahinkoja. Keskiviikkona 9.10.68 tiputin keittoa erään venäläisen naisen puvulle ja seuraavana päivänä munakaslautasen pöydälle asiakkaan eteen. Joskus sain kyllä venäläisilta asiakkailta pieniä lahjojakin.

Erään kerran oli ruokailemassa Tšekkoslovakian jääkiekkojoukkue. Pudotin vahingossa ruokaa yhden kiekkoilijan housuille ja ne olivat hänen ainoat, matkassa mukana olevat suorat housunsa. Niinpä hänen piti jäädä illaksi hotellille, kun muut lähtivät juhlimaan kaupungille.

Emmauksessa ei tarjoiltu ollenkaan alkoholia, sillä se oli raittiusravintola. Se helpotti tietysti minua, joka en tuntenut alkoholijuomia. Ravintoloissakin olin käynyt vain muutaman kerran, sillä minua kiinnosti enemmän tansseissa käynti, eikä ikäkään aina riittänyt sisäänpääsyyn.

Emmauksessa aamiainen tarjoiltiin aina pöytiin, niin kuin muutkin ruoat. Seisovaa pöytää ei tunnettu. Aamiaisen tarjoilu oli helppoa, kun muistettavaa ei ollut paljoa. Lounaalla ja illallisella asiakkaat tilasivat alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan, jokainen vähän erilaisen. Tapana ei ollut kirjoittaa tilausta paperille, joten välillä unohdin tilauksen ja jouduin kysymään uudelleen asiakkaalta, mikä olikaan ollut hänen tilauksensa.

Lopetin työni Emmauksessa 31.12.1968. Ihmeekseni sain työtodistukseen arvioksi, että olin osoittanut hyvää käytöstä, työtaitoa ja ahkeruutta. Työkokemus oli mielenkiintoinen ja avartava.

Emmauksen talon historiaa

Vuonna 1883 perusti Tukholmasta kotoisin ollut Nikolai Bauer Tampereen rautatieasemaa vastapäätä sijaitsevalla paikalle Hotelli Wasan, joka tunnettiin myös Bauerin hotellin nimellä. Tampereen kaupunginarkkitehti Caloniuksen suunnittelemaan rakennuskokonaisuuteen kuului kaksikerroksinen kulmarakennus ja yksikerroksiset puutalot Rautatienkadun ja Hämeenkadun varsilla. Kun Tampereella otettiin vuonna 1907 käyttöön kunnallinen kieltolaki, Bauer myi hotellinsa NMKY:n, NNKY:n ja Kaupunkilähetyksen muodostamalle omistajaryhmälle. Nämä tahot omistivat hotellin sitten vuoteen 1982 saakka.

Uusien omistajien perustama raittiushotelli Hospiz Emmaus avattiin syyskuussa vuonna 1907, ja siitä tuli pian Tampereen suosituin majoituspaikka. Vuonna 1923 hotellia laajennettiin nelikerroksisella piharakennuksella, jonka suunnitteli Heikki Tiitola.

Vuonna 1932 ryhdyttiin Tampereen uuden rautatieaseman rakennustöiden yhteydessä alentamaan Hämeenkadun ja Rautatienkadun pintaa, jonka vuoksi olisi jouduttu tekemään muutoksia vanhoihin hotellirakennuksiin. Emmauksen johtokunta päättikin sen vuoksi rakentaa paikalle uuden hotellin, jonka rakennustyöt alkoivat vuonna 1935. Valmistuessaan uusi hotelli oli 117 huoneellaan Suomen suurin. Se on kuusikerroksinen hotellirakennus, joka on valmistunut vuonna 1936. Funktionalismia edustavan rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehti Bertel Strömmer ja rakennusmestari Heikki Tiitola.

Vuonna 1936 konditoriamestari Aarne Linkosuon aloitti leipomoliikkeen toiminnan Hotelli Emmauksen piharakennuksessa ja myymälä oli rautatieasemaa vastapäätä.

Hotelli Emmaus myytiin vuonna 1982 Yhtyneille Ravintoloille, ja nykyisin rakennuksessa toimii Hotelli Scandic Tampere City. Hotellia on laajennettu uudella lisärakennuksella Rautatienkadun suuntaan, ja hotellissa on nykyisin 263 huonetta.

Lähteet:
Raija Kanniston päiväkirja ja työtodistus Emmauksesta
Hotelli Emmauksen talo

Kirjoittaja Raija Kannisto