”Mutta kun kirjoitettiin vuosi 1808, tuli Venäjän valta maahan ja sotaväki eli armeija makasi 8 vuorokautta kylässä joka huone täynnä ja teki suunnattoman vahingon ja hengen vaara oli silmäin edessä suuri.”

Helmikuun 21. päivänä 1808 215 vuotta sitten Venäjän joukot ylittivät rajan ja aloittivat etenemisen Suomen puolella. Suomalaiset joukot perääntyivät venäläisten tieltä. Osa joukoista jatkoi kohti Poria ja ohitti Nakkilan maaliskuun puolessa välissä. Venäläiset seurasivat perässä. Suuria taisteluja ei sodan alkuvaiheessa ollut, vain pienempiä kahakoita. Sotajoukot majoittuivat taloissa ja venäläiset asettuivat joksikin aikaa myös kotikylääni Nakkilan Tattaraan.

Matti Paavolan muistiinpanot

Matti Erkinpoika Paavola (s. 9.5.1786 Eurajoella, k. 23.11.1859 Nakkilassa) on tunnettu rukoilevaisjohtaja. Hän oli mennyt naimisiin Nakkilan Tattaran Paavolan talon Anna Juhantyttären kanssa keväällä 1805 19-vuotispäivänään. Tasan vuosi häistä perheeseen syntyi esikoistytär ja reilu vuosi myöhemmin toinen tytär. Paavolan edellinen isäntä oli kuollut jo vuosia aikaisemmin. Rippikirjan mukaan leski ja kaksi hänen sisartaan asui Paavolassa. Kerron Matti Paavolasta siksi, että hän kirjoitti muistiin elämänsä tapahtumista. Nämä muistiinpanot ovat säilyneet jälkipolville ja niitä voi lukea Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa pienistä erikokoisista vihkoista. Suurin osa teksteistä kuvaa Paavolan hengellistä etsintää, mutta on niissä muutakin sisältöä. Vanhana miehenä vuonna 1857 pari vuotta ennen kuolemaansa Paavola kertasi elämänsä tärkeimpiä vaiheita.

Paavolan talo

Paavolan talo oli Matti Erkinpojan tullessa sinne isännäksi huonossa kunnossa, mutta vähitellen nuori isäntä sai tilannetta korjatuksi. Palvelusväkeä oli vain vähän. Paavola oli aikaisemmin ollut osa Hiljasen taloa, mihin on kirjattu paljon enemmän palkollisia. Kylän talot sijaitsivat hyvin pienellä alueella. Viljelysmaat olivat ympäri kylää. Paavolan talon rakennuksista ei ole tarkkaa tietoa. Voisi olettaa, että Paavolan päärakennus ei ollut ihan pieni, sillä muutama vuosi sodan jälkeen siellä kokoontui väkeä seuroihin muualtakin kuin Nakkilasta. Isojakokartasta saa käsityksen kylästä. Paavolan alueet on merkitty I-kirjaimella ja Hiljasen K-kirjaimella.

Tiedettiinkö Paavolassa venäläisten tulosta?

Tiedonkulku oli siihen aikaan hidasta. Suomen kirkoissa oli sunnuntaina 7.2.1808 luettu Suomen armeijan ylipäällikön sijaisen kenraali von Klerckerin ilmoitus armeijan mobilisoinnista ja odotettavissa olevasta Venäjän hyökkäyksestä. Armeijalle oli annettu liikekannallepanoa koskeva käsky jo helmikuun 1. päivä. Porin rykmentin ruotusotilaat olivat lähteneet marssimaan kohti Hämeenlinnaa. Tieto venäläisten hyökkäyksestä saavutti Tukholman hovinkin muutaman päivän viiveellä. Varsinainen ylipäällikkö Klingspor oli sodan alkaessa Ruotsissa ja otti joukot komentoonsa Hämeenlinnassa vasta 1.3, kun venäläisten rajanylityksestä oli kulunut jo kaksi viikkoa.

Milloin venäläiset Nakkilassa olivat?

Klingsporin johtama pääarmeija lähti 6.3. Hämeenlinnasta kohti Huittista, mistä edettiin Kokemäelle. Sieltä Klingspor joukkoineen lähti 15.3. kohti Ulvilaa. Venäläiset seurasivat perässä. Klingsporin joukkoja suojasi 3. prikaati, joka saapui Ulvilaan 16.3. Marssi oli raskas, sillä pakkasta oli jopa 40 astetta.  Suomalaiset yrittivät vaikeuttaa venäläisten etenemistä.  Maaliskuun 17. päivä käytiin Ulvilan Haistilassa taistelu, jonka jälkeen suomalaisten vetäytyminen jatkui kohti Vaasaa. Tässä vaiheessa venäläiset majoittuivat Ulvilaan ja Nakkilaan, osa myös Kokemäelle.  Joukkojen määrästä ei ole tarkkoja lukuja, mutta jossain on kerrottu, että suomalaisten pääarmeijaan olisi kuulunut kolmensadan hevosen kolonna. Venäläisiä oli lähes yhtä paljon kuin suomalaisia, mutta Nakkilaan majoittuneiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa.

Venäläisten aiheuttamat vahingot

Paavola kirjoittaa tekstissään kahdeksasta päivästä ja suunnattomasta vahingosta. Venäläisiä oli Paavolan mukaan kaikki huoneet täynnä. Luultavasti kaikki kylän talot saivat kutsumattomia vieraita. Tämän todistavat myös vahingonkorvausvaatimukset, joita tehtiin muista Tattaran taloista, mutta ei Paavolasta. Kansallisarkiston sivuilla on Buxhoevdenin arkisto.  Siellä on korvausvaatimusten lisäksi myös luettelo niistä isännistä, jotka tekivät myöhemmin keväällä uskollisuudenvalan Venäjän keisarille. Tässäkään luettelossa ei ole Paavolaa.

Paavola kirjoittaa tekstissään hengenvaarasta, mutta venäläiset joukot tyytyivät ilmeisesti majoittumiseen ja ruoan ryöstelyyn.  Hevosille tarvittiin myös ruokaa. Oliko vierailla ja Paavolan väellä yhteistä kieltä? Aseet puhuivat, tai ainakin niiden uhka. Sodan suurimmat taistelut olivat vasta edessä ja Venäjän joukot pyrkivät tässä vaiheessa välttämään turhaa väkivaltaa. Venäläisten päällystö pyrki pitämään joukkojensa keskuudessa yllä kuria ja näin murtaa suomalaisten vastarintahengen. Tämä ehkä toteutuikin Satakunnassa.  Silti kasakka otti sen, mikä oli huonosti kiinni. Talojen varastot varmasti hupenivat ja sota vaikutti seuraavaan kesään. Paavolan tekstistä voi päätellä, että tilanne oli hyvin pelottava. Paavola ei teksteissään muistele ensimmäisen eikä toisenkaan vaimonsa kuolemaa, ei lastensa menettämistä, mutta koki venäläisten vierailun hyvinkin pysäyttävänä ja pelottavana kokemuksena.

Venäläiset jatkavat matkaa

Nakkilan osalta akuutein tilanne meni ohi, kun venäläiset joukot jatkoivat matkaa. Suomalaiset joukot jatkoivat perääntymistään Porin kautta kohti Pohjanmaata.  Venäläiset seurasivat perässä.  Poriin jäi jonkin verran venäläisiä joukkoja. Nakkilan sotauhreista ei ole tietoa. Nakkilasta oli miehiä Porin rykmentissä. Siviilien kuolleisuus vuonna 1808 ei ollut mitenkään poikkeuksellisen suuri, pikemminkin päinvastoin, sillä Nakkilan kappeliseurakunnassa kuoli maaliskuussa 1808 vain kaksi ihmistä. Seuraavana vuonna kuolleisuus nousi selvästi. Syynä olivat kuitenkin taudit, erityisesti punatauti, joka tappoi paljon suomalaisia.

Sota jatkuu, taistelut kovenevat, seuraavana vuonna rauha

Sodan kovimmat taistelut käytiin myöhemmin vuoden 1808 aikana.  Suomalaisten ensimmäinen suurempi voitto tuli Siikajoen taistelussa 18.4.1808. Siihen asti Klingsporin johtamat suomalaisjoukot olivat lähinnä vain perääntyneet. Venäjällä ei ollutkaan sellaista ylivoimaa, mitä oli kuviteltu. Taistelu kääntyi lopulta kuitenkin Ruotsin tappioksi ja seuraavana vuonna solmittiin rauha.  Lainaan seuraavassa Mauno Koiviston kiitettyä ja uudelleen ajankohtaista kirjaa Venäjän idea vuodelta 2001. Koivisto perustelee Venäjän toimia seuraavasti:

”Aleksanteri I:n Suomea kohtaan osoittaman asenteen taustalla lienee ollut myös se, että Aleksanteri oli jo alkanut pelätä Napoleonin hyökkäystä Venäjälle ja tarvitsi pääkaupungin läheisyyteen kansan, joka oli asemaansa tyytyväinen. …”

”Aleksanteri I antoi hallitsijavakuutuksen, jossa hän lupasi pitää Suomessa voimassa maan uskonnon, perustuslait ja säätyerioikeudet ja säilyttää kaikki nämä edut ja säädökset vakaina ja vääristymättöminä täydessä voimassaan. …”

”Ihmisten arkielämässä muutos Ruotsin vallan alaisuudesta Venäjän imperiumin osaksi oli varmaankin pieni.  Virkakunta säilyi entisenä, lait säilyivät entisinä.”

Autonomian aika alkaa

Suomen sodan alku oli suurvaltapolitiikkaa. Aleksanteri I ja Napoleon olivat sopineet Tilsitissä salaisesti 1807 Suomen kohtalosta.  Suurvaltapolitiikka vaikutti myös rauhaan 1809. Aleksanteri I salli Suomelle laajan autonomian. Jotain venäläisten asenteesta kertoo sekin, että sodan aiheuttamista vahingoista saattoi tehdä korvausanomuksia. Jussi Jääskeläinen selvittää väitöskirjassaan venäläisten aiheuttamia vahinkoja. Tutkimuksen painopiste on Pohjanmaalla, missä vahingot olivat suurimmat.

Aleksanteri I:n pelko Napoleonin hyökkäyksestä osoittautui todeksi, mutta Suomen suuriruhtinaskuntaa tämä sota ei suoranaisesti koskettanut. Suomalaisia sotilaita lähetettiin suojaamaan Pietaria, mutta ei kuitenkaan sotaan Napoleonia vastaan. Kuten Koivistokin totesi, tavallisen kansan arki muuttui vain vähän, vaikka Ruotsin valta päättyi ja Suomesta tuli osa Venäjän imperiumia. Satakunta selvisi sodasta vähäisin vaurioin verrattuna esimerkiksi Pohjanmaahan, jossa taisteltiin ja jossa venäläiset ryöstivät ja polttivat taloja. Elämä Paavolan talossa jatkui venäläisten vierailun jälkeen pitkälle entiseen malliin. 

Lähteitä:

Matti Paavolasta:

Kaitila, Aarne: Matti Paavola ja Satakunnan herännäisyys, teoksessa Satakunta Kotiseutututkimuksia II , s. 134-182, 1928

Suomen sota yleensä ja sodan vahingoista:

Lappalainen, Jussi T. – Ericson Wolke, Lars – Pylkkänen, Ali, Suomen sodan historia 1808-1809, 2008.

Luoto, Reima T.A. – Talvitie, Heikki – Visuri, Pekka, Suomen sota 1808-1809, 2010.

Jääskeläinen Jussi, Paikallisyhteisö resurssina ja tuhojen kohteena, Venäjän armeijan logististen ratkaisujen seuraukset Suomen sodassa 1808-1809, Väitöskirja Åbo Akademi 2011.

Buxhoevdenin päämajan siviilikanslian arkisto kansallisarkiston sivuilla.

Suomen sota Satakunnassa:

Koskinen, Ulla – Miettinen, Tiina – Korhonen, Teppo, Uudistuva maakunta, Satakunnan historia VI (1750-1869), 2014, s. 277-283.

Salminen, Tapio, Joki ja sen väki (Huom. Linkin latautuminen kestää pitkään.), Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle, 2007, s. 460-463.

Virkkala, Kalevi – Kopisto, Aarne – Lehtinen, Erkki, Suur-Ulvilan historia I (Huom. Linkin latautuminen kestää pitkään.), 1967,  s. 608-616.

Kirjoittaja Heikki Nurmi