Viime syksynä Tampereen pääkirjasto Metson poistomyynnistä tarttui mukaani teos ”Vangittu prinsessa. Aulikki Mattilan päiväkirjat 1923‒1929”, jonka on toimittanut Rami Mähkä. Luin sen innolla, sillä olen itsekin ollut tamperelainen nuori. Olen käynyt elokuvissa ja kuljeskellut kavereiden kanssa kaupungilla aivan kuten Aulikkikin sata vuotta sitten. Nuorison ilot ja surut ovat samoja vuosikymmenestä toiseen.

Kirja ilmestyi vuonna 2021, ja siitä uutisoitiin näkyvästi lehdissä. Aulikki Mattila (1909-2007) aloitti päiväkirjansa kirjoittamisen 13-vuotiaana vuonna 1921 ja jatkoi merkintöjä aina abiturienttivuoteensa asti. Hänen päiväkirjansa antaa ainutlaatuisen kuvan 1920-luvun tamperelaisen koulutytön arjesta. Iloinen ja moderni kaksikymmentäluku huokuu päiväkirjamerkinnöistä. Aulikki kävi innokkaasti elokuvissa, seurasi muotia, singlautti tukkansa lyhyeksi ja kaipasi suureen maailmaan. Tampereen kaduilla hän uneksii olevansa Euroopan suurkaupungeissa.

Tamperelaisena lukijana olisin kaivannut teokseen enemmän tietoa Tampereesta. Kirjassa kerrotaan kyllä, mitä tapahtui maailmalla ja Suomessa, mutta Aulikin kotikaupunki Tampere jää taka-alalle. Esimerkiksi kartta olisi ollut hyvä lisä lukijalle, samoin kuin tieto siitä, missä Aulikki Mattilan koti sijaitsi 1920-luvulla. Tiedot on helppo kaivaa esiin kotikoneella digitoiduista asiakirjoista. Myös Aulikin opettajia ja luokkatovereita olisi osin pystynyt identifioimaan vaikkapa Tampereen Yhteiskoulun matrikkeleista.

Kirkonarkiston asiakirjat, henkikirjat sekä osoitekalenterit kertovat, että Aulikin vanhemmat Väinö Jalmari Mattila ja Ksenia (Senja) Josefina muuttivat vuonna 1906 Tampereelle Teiskosta. Aluksi he asettuivat Tiiliruukinkadulle, josta muuttivat vuonna 1910 Satamakadulle. Tuolloin perheeseen syntyi 30.3.1909 tytär, joka sai kasteessa nimekseen Aira Aulikki Kotivalo Mattila. Henkikirjoissa isän ammattina oli talonomistaja. Se tarkoitti, että Jalmari Mattila oli kiinteistösijoittaja, joka Tampereella osti ja myi kiinteistöjä. Pääoman hän oli saanut perintönä kotitalostaan Kokemäeltä. V.J. Mattila oli varakas ja perheen pysyvämmäksi osoitteeksi muodostui vuoden 1920 tienoilla Verkatehtaankatu 4. Mattilat omistivat tontilla olleen puutalon, joka oli Verkatehtaankadun ja Aleksanterinkadun kulmauksessa. Se oli siis Annikin kotiosoite, josta hän lähti aamuisin kouluun ja iltaisin teatteriin tai elokuviin.

Kiinnostavan vertailukohdan Aulikin päiväkirjamerkinnöille antaa hänen koulunsa rehtorina toimineen Kaarlo Tiililän päiväkirjat. Rehtori Kaarlo Tiililä ja koululainen Aulikki Matila pitivät siis molemmat päiväkirjaa 1920-luvulla. Kuusikymppinen rehtori ja teini-ikäinen koulutyttö olivat 1920-luvulla päivittäin lähellä toisiaan, mutta elivät silti aivan eri maailmoissa. Myöhemmillä luokilla Tiililä toimi Aulikin luokan opettajana. Aulikin vuoden 1926 päiväkirjamerkinnän mukaan ”kaikki pelkäävät häntä kuin kuolemaa”. Rehtorilla piti olla auktoriteettia.

Vertaillaanpa rehtorin ja oppilaan merkintöjä samoilta vuosilta:

”Koulussa on ollut suoraan sanoen kuivaa tänään. Ei yhtään mitään kertomista sieltä. Ei reksikään aina jaksa olla sukkela. Oli niin pitkäpiimäistä, etten jaksanut kuunnella vaan kirjoitin luetteloa filminäyttelijäin nimistä,” kirjoitti Aulikki 18.10.1926.

Rehtorin ajatukset taas olivat muualla. Hän pohti vähävaraisen abiturientin tilannetta. Kyseinen nuorukainen oli punaisena tunnetun toimittajan ja kansanedustajan Väinö Vankkojan poika, jota tehtailija Rafael Haarla oli tukenut olettaessaan pojan olevan ajattelultaan valkoinen. Nuorukainen tunnusti Haarlalle olevansa punainen ja tarjosi rahoja takaisin. Kaarlo Tiililä totesi päiväkirjalleen 23.10.1926 arvostavasti, että ”rehellinen poika se Väinö oli.”

Myöhemmin 18-vuotias Aulikki Mattila on oppinut arvostamaan rehtorin huumorintajua. Aulikki kertoo 11.12.1928 päiväkirjassaan, kuinka rehtori oli antanut heille odotettua vaikeammat ainekokeiden aiheet: ”Luokka huokaili ja katseli kattoa ja pureskeli kynänpäätä, ja reksi myhäili, että taitaa olla sen entisen aasin, kun ei tiennyt apilako vai kaurako se paremmalta maistuisi. Bah!”

Vuonna 1929 Kaarlo Tiililä murehtii päiväkirjassaan ”jazzaavaa” nuorisoa, jota hänen mielestään uhkaa ”tapain turmelus”. Erityisen huolissaan Tiililä oli tyttöjen villiintymisestä: ”Päiväni on mennyt piloille IV:n luokan tyttöjen kurinpitoasian takia. Toinen saa käsky erota ja toinen pannaan 9 tunniksi karseriin.” Tytöt olivat tapailleet nuoria miehiä ja olleet luvatta pois koulusta.

Aulikki sen sijaan riemuitsee omassa päiväkirjassaan jazzista, lyhyistä hameista, polkkatukasta sekä nykynaisten uudenlaisesta vapaudesta, ja julistaa: ”Nykyajan tyttö on itsenäinen ja vapaa siroja sormenpäitään myöten. Hän ei turhia huokaile, hän kulkee omaa tietään, hallitsee itseään ja omaisuuttaan ja elää omaa elämäänsä.”

Keväällä 1929 Aulikki Mattila pääsi ylioppilaaksi. Kaikki Tampereen yhteiskoulun 35 abiturienttia hyväksyttiin. Aamulehti julkaisi heidän nimensä 22.5.1929:

Paavo Adler, Aarne Arho, Ruth Arho, Kaarlo Cederberg, Liisa Engbom, Pentti Hanho, Sirkka Havas, Kauko Heikkilä, Anna-Liisa Huttunen, Jorma Isaksson, Matti Jänne, Osmo Kallio, Niilo Karlson, Helena Kauppila, Kalervo Kivimäki, Aira Laaksonen, Sulo Lahti, Kosti Lahtinen, Aulikki Mattila, Jorma Paatola, Lauri Rantala, Eva Reinius, Helmi Rekola, Marjatta Saarinen, Paavo Salo, Elli Salonen, Aarne Sihvonen, Aune Similä, Maire Sormunen, Lahja Tarkka, Jaakko Tiitola, Kaarlo Toivonen, Valter Tuomi, Osmo Vuorio ja yksityisoppilas Maija Kyröhonka.

Rehtori Tiililä oli vilpittömästi riemuissaan ja ylpeä 19.5.1929, kun ylioppilastulokset julkaistiin:

”Tänään saapui tieto ylioppilaskokeista ja merkillinen tieto – kaikki 35 kokelasta ynnä 1 privatisti hyväksytyt! Siis Helsingistä aikaisemmin levinnyt huhu, että meidän koulu olisi paras koko maassa, osoittautuu oikeaksi. Ja kokonaista 12 laudaturia ainekirjoituksessa! Tämä on ihana palkinto sen merkkitapauksen kohdalla, että koulu nyt laskee 25:nnen kerran ylioppilaita.”

Aulikki Mattila jatkoi yliopistoon lukemaan englannin kieltä ja valmistui aikanaan opettajaksi. Hän matkusteli ja sai nähdä maailmaa. Kaarlo Tiililä hoiti rehtorin virkaansa Tampereen yhteiskoulussa vuoteen 1934.

Lähteet:

Rami Mähkä (Toim.): Vangittu prinsessa. Aulikki Mattilan päiväkirjat 1923‒1929.

Paul Tiililä (toim.): Rehtorin päiväkirjat. Tampereen yhteiskoulun rehtori Kaarlo Tiililän päiväkirjoista 1893-1936 koottua. Tampereen yhteiskoulun säätiö, 2005.

Kansallisarkisto: Hämeen läänin henkikirjat – H:177 Henkikirja 1909, jakso 401, s. 363. Hämeen läänin henkikirjat – H:270 Henkikirja 1920, jakso 211, s. 208.

Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan arkisto: muuttaneet 1904-1915, sisään 13.11.1906. Rippikirja 1898-1907 s. 509.

Kuvat:

Katunäkymä Tampereelta. Elfelt Kgl. Hoffotograf, reprokuvaaja 1918. Historian kuvakokoelma, HK19681123:2359.3.9. Museovirasto.

Tampereen suomalainen yhteiskoulu 1900-luvun alussa. Historian kuvakokoelma. HK19611227:198. Museovirasto.

Kirjoittaja Tiina Miettinen